Tein taas per­hos­len­kin. Se on per­hos­ten­las­ken­ta­lin­ja eli reit­ti, jon­ka kier­rän noin ker­ran vii­kos­sa ke­vääs­tä syk­syyn ja las­ken ja tun­nis­tan kaik­ki päi­vä­per­ho­set, joi­ta lin­jal­la tu­lee vas­taan. Syk­syl­lä il­moi­tan ha­vain­not Suo­men ym­pä­ris­tö­kes­kuk­sel­le, ku­ten kaik­ki muut­kin lin­ja­las­ki­jat ym­pä­ri Suo­men.

Tu­lok­sis­ta voi­daan pää­tel­lä sit­ten kai­ken­lais­ta. Ja an­toi­saa per­hos­las­ken­ta on it­sel­le­ni­kin: mikä oli­si sen mu­ka­vam­paa kuin kä­vel­lä au­rin­koi­sel­la il­mal­la maa­lais­mai­se­mas­sa ja nuuh­kia iha­nia ke­sän tuok­su­ja ja kat­sel­la kau­nii­ta kuk­kia ja per­ho­sia. On myös hie­noa ai­na syk­syi­sin kat­soa, kuin­ka mon­ta la­jia olen ke­sän ai­ka­na näh­nyt. Voin myös seu­ra­ta vuo­si vuo­del­ta, mi­ten joi­ta­kin per­ho­sia nä­kyy toi­si­na ke­si­nä vain muu­ta­mia ja toi­si­na taas enem­män.

Vii­mek­si len­kin kier­tä­es­sä­ni ha­vah­duin sii­hen, et­tä nok­kos­per­ho­sia len­te­lee taas ihan yh­tä run­saas­ti kuin lap­suu­des­sa­ni. Jo­ku­nen vuo­si sit­ten koko vuo­den ha­vain­to­ni oli kak­si nok­kos­per­hos­ta. Nyt tuol­la pa­rin ki­lo­met­rin pi­tui­sel­la len­kil­lä ta­pa­sin jo 50 nok­kos­per­hos­ta. Kun olin lap­si, oli ihan ta­val­lis­ta, et­tä ke­vät­tal­vel­la nok­kos­per­ho­sia löy­tyi lii­te­rin ik­ku­nal­ta, joko elä­vä­nä tai kuol­lee­na. Myös ke­säl­lä nii­tä lii­hot­te­li kuk­ka­nii­tyil­lä niin pal­jon, et­tä en oi­ke­as­taan lap­suu­des­ta mui­ta per­ho­sia hy­vin muis­ta­kaan.

Per­hos­har­ras­tus on vä­hän sa­man­lais­ta kuin ke­räi­ly. Sil­ti­kin, vaik­ka en pys­ty tap­pa­maan per­hos­ta, ku­ten jot­kut har­ras­ta­jat. Mie­les­tä­ni ih­mi­sel­lä ei ole oi­keut­ta tap­paa Ju­ma­lan luo­mia eläi­miä hu­vin vuok­si, vaik­ka ne ei­vät mon­taa päi­vää eläi­si­kään. It­se otan va­lo­ku­via per­ho­sis­ta ja ke­räi­len noi­ta ku­via.

Hie­noin per­hos­ha­vain­to­ni on Jä­mi­jär­ven Su­vi­seu­rois­ta. Kat­se­lin siel­lä juh­la­port­tia il­ta-au­rin­koa vas­ten, ja yh­täk­kiä sii­nä le­pat­te­li ri­ta­ri­per­ho­nen. En ol­lut ai­kai­sem­min näh­nyt sel­lais­ta ja se näyt­ti tosi isol­ta ja juh­la­val­ta.

Vii­mek­si ku­va­sin nok­kos­per­ho­sia. Kun nyt kat­son nii­tä ku­via, niin mie­tin, et­tä on­ko ole­mas­sa mi­tään kau­niim­paa kuin per­ho­sen sii­vet! Per­hos­ten len­to on myös niin ke­vyt­tä ja iloi­sen nä­köis­tä. Ajat­te­len, et­tä se roh­kai­see unoh­ta­maan su­rut ja mur­heet ja iloit­se­maan us­kon lah­jas­ta joka het­ki, sii­tä, et­tä on kaik­ki syn­nit an­teek­si.

Mi­nua pu­hut­te­lee per­hos­ten kau­neus. Tu­lee mie­leen Ju­ma­lan huo­len­pi­to. Saa tyy­tyä osaan­sa ja luot­taa, et­tä Ju­ma­la an­taa kai­ken mitä tar­vit­sen. Hän pi­tää huo­len lin­nuis­ta ja per­ho­sis­ta ja myös mi­nus­ta.