Kirsti Wallenius-Riihimäki
Suviseurataukoa voi paikata monella tavalla. Päivämiehessä kerrottiin perholaisista, jotka äskettäin rakensivat muistelujuhlan. Juhlan syy oli se, että oli kulunut 40 vuotta siitä, jolloin toteutui heidän utopistinen haaveensa saada suviseurat omaan pitäjään.
Minulle vastaavankaltainen elämys on ollut kesäsiionini Alajärven ensimmäiset suviseurat vuonna 1970.
Olin kesäkuun alussa aloittanut Helsingin kesäyliopistossa jonkun, ehkä hyödyllisen, kurssin suorittamisen. Se sai jäädä, kun viikonloppuna käväisin Alajärvellä ja vaihtoehdoksi tuli ympärivuorokautinen osallistuminen talkoisiin.
Suviseuraorganisaatio oli vielä vuonna 1970 (kuten Perhossakin vuonna 1981) lapsenkengissä. Järjestelyvastuu oli kyllä annettu yli kymmenelle rauhanyhdistykselle, mutta niin alajärveläisillä kuin perholaisillakin oli halua tehdä ”meidän seurat”. Molempia oli pitänyt toppuutella.
Minun piti olla mukana seurojen tiedotuksessa, mutta intoa riitti muuhunkin. Puhujakoroke oli jo vuosia tehty kovalevystä. Muutaman nuoren sisaren kanssa päätimme ruveta koristeluvastaaviksi. Sellaisia ei ennen ollut ollut suviseuroissa. Päätoimikunta päätti, että puhujakorokkeen ruskea kovalevy on kaunis ja rauhallinen, eikä siionilla ole varoja tuhlata sen maalaamiseen.
Kantelin asiasta isälleni, joka osti kolmen litran purkin lilaa lateksia. Maalasimme etuseinän. Siitä tuli niin kaunis, että yhtäkkiä liikeni rahaa koko ämpärilliseen. Myös sivuseinät maalattiin. Lähipitäjistä tuli apuväkeä, mutta meillä ei ollut ”talkoovastaavia” kuten perholaisilla. Halukkaille ei aina ollut osoittaa töitä. Ties kuinka moni yritti viedä minulta maalipensseliä, mutta niin kivaa työtä en luovuttanut muille. Joku ”talkoolainen” totesikin lähtiessään, että sai siellä sentään hyvää kahvia. Ja leirialueella oli kiva uida.
Juhlaportista puhuttiin silloin tällöin. Muutamaa päivää ennen seurojen alkua todettiin, ettei sen suunnittelu ollut kenenkään vastuulla. Syntyi hauska keskustelu: mitä varten seuroissa yleensä on portti, joka ei vie minnekään? Ennen porttia ja sen jälkeen ollaan seura-alueella, ja portin voi ohittaa mistä haluaa. Muisteltiin, että ”joka ei mene portista lammashuoneeseen…” Niinpä ”meillä” portti päätettiin pystyttää siihen, missä asutuksen tie loppui ja seura-alue alkoi.
Portin mallia ei ehditty suunnitella. Joku toi tiluksiltaan juhannuskoivut. Puhujakorokkeen rakentajilta oli jäänyt kolmion muotoinen hukkapala, joka sai lilan maalin, seurojen logon ja tunnuslauseen. Lopputulos on kuvattuna kirjassa Suvi on läsnä (s. 128).
Kirsti Wallenius
Tiskivastaavat olivat edellisvuonna Nivalassa seuranneet, miten tarjoilukatoksen takana roikkui koko seura-ajan pitkä rivi märkiä astiapyyhkeitä. Niinpä Soinissa, Alajärven naapuripitäjässä, muutaman sisaren rykelmä piti jo talvella talkoot ja lahjoitti suuren määrän siististi tehtyjä pyyheliinoja. Tuskin olivat lahjaansa luovuttaneet, kun terveysviranomaiset jo kielsivät astioiden kuivaamisen. Niinpä seurojen jälkeen myytiin huutokaupalla sieviä käyttämättömiä pyyheliinoja. Lieneekö joillakin niitä yhä muistona kesästä 1970, jolloin posliinilautaset ja aterimet oli nostettava melkein kiehuvasta huuhteluvedestä kuivumaan. Miten mahdettiin toimia seuraavissa suviseuroissa, sillä vasta Haapajärvellä vuonna 1977 siirryttiin kertakäyttöastioihin. Siellä kuulemma löytötavaratoimistoon tuotiin runsaasti käytettyjä astioita ja erityisesti aterimia.
Seurat menivät, mutta minulla ei enää riittänyt intoa kesäyliopistoon. Siitä kurssista en muista nyt enää edes nimeä, mutta seuratalkoot muistan yhä kuin eilisen päivän (ainakin melkein).
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys