Johanna Joensuu
Johanna Joensuu
Kun viime vuoden alussa rupesin blogistiksi, en tiennyt, mikä on blogi. En tiennyt monta muutakaan nykyviestintään liittyvää asiaa.
Pian ensimmäisten blogieni jälkeen jouduin eristykseen. En tiennyt eristyksessä olemisestakaan mitään. Muiden tavoin odotin eristyksen päättyvän muutaman viikon päästä. Ei päättynyt, vaan koko Uusimaa määrättiin eritykseen. Oli pakko ruveta hyväksymään uusi tekniikka ja pala palalta itse opetella sen käyttämistä. Aina jostain löytyi kärsivällisiä opettajia.
Suurperheessämme kokeiltiin etätapaamista jo toista vuotta sitten, mutta silloin uusi puhekulttuuri oli liian monelle vieras. Kun lopulta useimmat halukkaat oli saatu mukaan, emme osanneet sulkea omaa mikkiämme, ja into oli niin äänekästä, ettei keskustelusta tullut mitään.
Vuodessa olemme oppineet. Kauan olen suunnitellut pitäväni läheisimmille lapsille pyhäkoulua pitkäperjantaina, jolloin muut menot pyritään rajoittamaan minimiin.
Nyt keväällä tuo pyhäkoulu toteutui etänä ja oli niin mukava, että pidimme pääsiäisenä toisenkin.
Suuressa perheessämme on kaikenikäisiä pyhäkoululaisia jo neljässä polvessa. Kumpaankin pyhäkouluun löytyi helposti vastuuperhe, joka esitti kutsun ja josta löytyi sekä säestäjä että ”moniääninen” kuoro. Omassa kodissaan muut sitten osallistuivat lauluun kukin omalla taidollaan. Näytöllä erottui monenlaisia kuoroja. Kuuntelijoinakin oli monenlaisia ryhmiä.
Ensinäkeminen oli riemullinen. Joku pieni pää tuli tervehtimään niin läheltä, ettei hänestä näkynyt kuin sieraimet. Keskittyminenkin vaihteli. En tiedä, enkä ole kysellyt, miten pyhäkoulut koettiin kodeissa. Välillä näimme lentäviä barbeja ja pikku tappeluita, mutta myös sen, että näyttöpäätteelle annettiin suukko. Sille joukolle olisi ehkä ollut liian haastavaa pitää pyhäkoulua livenä.
Nyt saimme rauhassa keskittyä siihen sanomaan, jota halusimme heille välittää. Sitäpaitsi jo pyhäkoulun valmisteleminen oli antanut kiirastorstaillemme sisällön: mitä ja miten puhumme, jotta 10–15 minuutissa saamme sanotuksi kirjavalle kuulijakunnalle sen, mitä haluamme.
Yhä tätä kirjoittaessani näen nuoren ihmisen kirkkaat, vakavat silmät, kun kävimme läpi ensin pitkäperjantain, sitten pääsiäisen tapahtumia. Minun ei tarvitse miettiä, mitä he niistä myöhemmin muistavat, sillä Taivaan Isä on kasvun antaja. Niinhän lauloimmekin, että "siunaa sanan kylvötyö myöskin kodissamme, anna armon kasvattaa, hoitaa toisiamme" (SL 162: 3).
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys