Luo­pu­mi­nen on vai­ke­aa, mut­ta lii­ka luo­pu­mi­nen har­mil­lis­ta. Olin liki 40 vuot­ta lu­ki­on us­kon­non ja psy­ko­lo­gi­an opet­ta­ja­na. Am­mat­ti­kir­jal­li­suut­ta ja map­pe­ja eh­ti ker­tyä kir­ja­hyl­ly­kau­pal­la: tut­ki­muk­sia, kus­tan­ta­jien kal­vo­poh­jia, omia ja toi­sil­ta saa­tu­ja tun­ti­suun­ni­tel­mia – kai­ken­lais­ta, mikä ai­ka­naan oli vält­tä­mä­tön­tä, mut­ta ei elä­kei­äs­sä.

Ei ta­va­ra kui­ten­kaan ole tur­haa. On­nek­si olen sääs­tä­nyt mo­nis­tei­den "nur­jia puo­lia”. Kään­te­lin äs­ken tyh­jiä pa­pe­rei­ta­ni. Sil­mää­ni osui fy­si­o­lo­gi­sen psy­ko­lo­gi­an ope­tus­ma­te­ri­aa­lia 1900-lu­vun lo­pul­ta. ”Luin ri­vin, luin kaks, ve­re­ni tun­sin kuu­mem­maks”, ku­ten J. L. Ru­ne­berg tu­tus­tu­es­saan vän­rik­ki Ståh­lin elä­mään. Olen­ko to­si­aan saa­nut opet­taa noin tar­peel­li­sia ja kiin­nos­ta­via asi­oi­ta? Esi­mer­kik­si täl­lai­sia: mitä on stres­si ja mi­ten sen ai­heut­ta­maa on­gel­ma­ti­lan­net­ta voi­daan kar­toit­taa? Il­mei­ses­ti sa­man op­pi­tun­nin ke­ven­nyk­se­nä oli stan­dar­doi­ma­ton ky­se­ly ”tun­ne it­se­si – ym­mär­rä mui­ta”.

Toki asi­as­ta on lo­put­to­mas­ti uu­dem­paa ja tut­ki­tum­paa tie­toa. Mut­ta minä nau­tin, kun saan teh­dä it­sel­le­ni tes­te­jä, jot­ka on tar­koi­tet­tu kas­va­val­le nuo­ri­sol­le, ja to­de­ta, et­tä stres­sin syyt ja tun­te­muk­set muut­tu­vat iän myö­tä.

Tai­dan et­siä jos­tain 1900-lu­vun lo­pun op­pi­kir­jo­ja ja kat­soa, mil­lais­ten asi­oi­den opet­ta­mi­sel­la ai­koi­naan tie­na­sin tur­va­tut elä­ke­päi­vä­ni.

Esi­mer­kik­si täl­lai­nen on­gel­man kar­toi­tus:

1. Mikä mi­nua huo­les­tut­taa?

2. Mil­le asi­al­le en täs­sä ti­lan­tees­sa mah­da mi­tään?

3. Mit­kä asi­at ovat tä­män ti­lan­teen hy­vät puo­let?

4. Mit­kä ovat pa­him­mat pel­ko­ni täs­sä ti­lan­tees­sa?

5. Mitä voin niil­le teh­dä?

Niin van­hak­si en tai­da tul­la, et­ten tuol­loin täl­löin tar­vit­si­si kar­toit­taa on­gel­mie­ni syi­tä, seu­rauk­sia ja rat­kai­su­vaih­to­eh­to­ja. Mitä siis nuu­kai­lus­ta­ni opin? Sen, et­tä on syy­tä har­ki­ta, kan­nat­taa­ko kaik­kea nyt-tar­pee­ton­ta hä­vit­tää!