JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Elämän pituinen keskustelu Taivaan Isän kanssa

8.12.2021 6.00

Juttua muokattu:

9.12. 09:54
2021120909543220211208060000

Kirs­ti Wal­le­nius-Rii­hi­mä­ki

Aloi­tin tä­män blo­gin lo­ka­kuus­sa, jol­loin ko­ro­na-aal­to oli ma­ta­lam­pa­na. Op­ti­mis­ti­na ku­vit­te­lin, et­tä vaa­ra oli­si ohi. Nyt, jou­lu­kuun al­ku­puo­lel­la tie­dän, et­ten lo­ka­kuus­sa tien­nyt – tai en hy­väk­sy­nyt – sitä, mitä muut eh­kä ta­ju­si­vat tau­din le­vi­ä­mi­sen herk­kyy­des­tä.

On­han tämä pan­de­mi­a­jak­so ol­lut ai­ka­moi­nen pro­ses­si. Sen myö­tä moni asia on men­nyt uu­sik­si. Ul­ko­puo­li­set vi­rik­keet sul­keu­tui­vat ker­ta­hei­tol­la. Os­tok­set tuo­tiin ala­o­vel­le, ei­kä tuo­jal­le saa­nut kuin kau­kaa vil­kut­taa kii­tok­sek­si. Puo­li­son kans­sa kah­des­taan saim­me liik­kua lä­hi­maas­tos­sa, mut­ta kun vauh­tim­me ovat eri­lai­set, oli hel­pom­pi kul­kea omaan tah­tiin. Ar­keen oli löy­det­tä­vä uu­si si­säl­tö.


Tyt­tö­kir­jo­jen in­noit­ta­ma­na olen aloit­ta­nut päi­vä­kir­jo­jen kir­joit­ta­mi­sen 11-vuo­ti­aa­na tyy­lil­lä ”Ra­kas päi­vä­kir­ja”. Kir­jat ovat kul­ke­neet mu­ka­na­ni elä­män­vai­hees­ta toi­seen, ja nii­tä on ker­ty­nyt us­ko­ma­ton mää­rä. Jos­sain vai­hees­sa olin nu­me­roi­nut ne ai­ka­jär­jes­tyk­seen. Nyt aloin tu­tus­tua it­see­ni en­sin lu­ke­mal­la kir­jat jär­jes­tyk­ses­sä läpi, sit­ten kir­joit­ta­mal­la puh­taak­si asi­oi­ta, jot­ka nyt tun­tui­vat säi­lyt­tä­mi­sen ar­voi­sil­ta.

Se oli mel­koi­nen seik­kai­lu yh­den ih­mi­sen kas­vu­vai­hei­siin.


Mi­nun on ai­na ol­lut vai­kea avau­tua asi­ois­ta­ni toi­sil­le ih­mi­sil­le, ja niin päi­vä­kir­jas­ta tuli ”pa­ras ys­tä­vä­ni”. Ker­roin sil­le kai­ken, mikä mie­leen put­kah­ti, yleen­sä ai­ka vä­häl­lä sen­suu­ril­la. Yk­si­tois­ta­vuo­ti­aa­na oli mai­nit­se­mi­sen ar­vois­ta, et­tä olin os­ta­nut omil­la ra­hoil­la­ni pe­ga­moi­di­sen rin­ta­ko­run, jol­le lo­pul­ta an­noin ni­men Kis­sa Kii­lu­sil­mä. Kou­lu­a­si­ois­ta ker­roin uu­vut­ta­van pik­ku­tar­kas­ti.

Jos­sain mur­ro­si­än alus­sa tun­ne-elä­mä voi­mis­tui. Kaik­ki oli hir­ve­än kau­he­aa tai jä­ri­syt­tä­vän iha­naa, niin ih­mi­set kuin asi­at. Sil­loin myös us­kon asi­at tu­li­vat oma­koh­tai­sik­si.

He­rää­vä sek­su­aa­li­suus ja kiin­nos­tus toi­seen su­ku­puo­leen oli kau­an kai­ken­lais­ten sym­bo­lien ta­ka­na, sit­ten ihas­tuk­si­na ja ru­kouk­si­na. Lo­pul­ta ko­men­te­lin Tai­vaan Isää. An­noin neu­vo­ja, mi­ten hä­nen oli­si koh­del­ta­va mi­nua, ma­ri­sin ja tein hil­pei­tä vaih­to­kaup­po­ja. Jan­ku­tuk­se­ni tu­ek­si muis­tin Jee­suk­sen ope­tus­ta pyy­tä­jäs­tä, jota ys­tä­vä nou­see pal­ve­le­maan sen täh­den, et­tä tämä hel­lit­tä­mät­tä pyy­tää (Luuk. 11:5–13).

Jos Tai­vaan Isä kes­kus­te­li­si kans­sam­me ”mei­dän kie­lel­lä”, oli­si vas­taus kai­ke­ti ol­lut jo­tain täl­lais­ta: ”Älä hä­täi­le ja hös­sö­tä. Kyl­lä minä kuu­len vä­hem­mäl­lä­kin. Ja kyl­lä minä an­na si­nul­le, mitä tar­vit­set, mut­ta en vält­tä­mät­tä sitä, mitä lai­tat eh­dol­le en­kä sil­lä ai­ka­tau­lul­la, min­kä sinä mää­räät. Ja saat ne lap­set­kin, mut­ta minä rat­kai­sen, mi­ten ne saat.”


Iän li­sään­ty­es­sä tun­ne-elä­mä ta­sa­pai­not­tui. Aloin ym­mär­tää, et­tä Ju­ma­lan suun­ni­tel­mis­sa elä­mäl­lä­ni on sel­keä jär­ki, vaik­kei sii­hen lii­ty omaa per­het­tä. Ys­tä­vät tu­li­vat yhä tär­ke­äm­mik­si. Sain hy­vin pit­kän ja hy­vin ar­vok­kaan sink­ku­a­jan, elä­mään kas­va­mi­sen ar­mon il­man omaa per­het­tä.

Sain lu­ke­mat­to­man mää­rän sy­viä ih­mis­suh­tei­ta. Aloim­me jopa suun­ni­tel­la yh­teis­tä lop­pu­e­lä­män asu­mis­ta. Ne oli­vat kieh­to­via ide­oi­ta: Kul­la­kin oli­si riit­tä­väs­ti omaa ti­laa, mut­ta sit­ten en­nen kaik­kea yh­tei­siä ti­lo­ja ruo­kai­lua, seu­rus­te­lua ja har­ras­tuk­sia var­ten. Pi­ha­ra­ken­nuk­ses­sa asui­si pir­teä talk­ka­ri­per­he huo­leh­ti­mas­sa kai­ken­lai­ses­ta. Meil­lä oli­si oma Hi­a­ce, jol­la isän­tä tai emän­tä kus­kai­si mei­tä seu­roi­hin ja Mai­toi­siin ja kirp­pu­to­reil­le ja kai­ken­lai­siin rien­toi­hin. Toki täl­lai­nen mak­sai­si, mut­ta olim­me­han me jo vuo­si­kym­me­net sääs­tä­neet su­kan var­teen yh­tä ja tois­ta. Tai­vaan Isä kai seu­ra­si kiin­nos­tu­nee­na in­to­am­me, mut­ta an­toi sen haa­lis­tua. Tai­si­vat unel­mam­me ol­la suu­rem­pia kuin yh­teen hii­leen pu­hal­ta­mis­tai­tom­me.


Mi­nun koh­dal­la­ni suun­ni­tel­miin tuli to­taa­li muu­tos: avi­o­liit­to. Sain puo­li­so­ni ja suu­ren per­heen, vas­tauk­sen nuo­ruu­den ru­kouk­sii­ni, mut­ta toi­ses­sa muo­dos­sa kuin olin it­se kaa­vail­lut. Sain mi­nul­le so­pi­vam­man.

Enää mi­nun ei tar­vit­se teh­dä Tai­vaan Isäl­le toi­min­ta­suun­ni­tel­maa. Kan­ta­pään kaut­ta olen op­pi­nut yh­den pyyn­nön: ”Se on sun oma huo­les mua hoi­taa lop­pu­hun. Sä ve­dit mi­nut puo­lees, mä pi­täyn si­nu­hun.” (SL 1963 110:7. Sä­vel on sama kuin ny­kyi­sen lau­lu­kir­jan lau­lus­sa nu­me­ro 63 Jee­sus, ei ver­taa sul­le.)

Hy­myi­len omil­le lap­suu­de­nai­kai­sil­le ru­kouk­sil­le­ni. Täl­lä het­kel­lä ai­noa tur­va on so­kea luot­ta­mus sii­hen, et­tä Ju­ma­lal­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta. Hän ei tar­vit­se mi­nul­ta neu­vo­ja. Se, mitä hän te­kee, on oi­kein.

KirstiWallenius-Riihimäki
Olen eläkkeellä oleva uskonnon ja psykologian opettaja. Työurani loppupuolella menin naimisiin ja sain suuren perheen. Nyt lapset ovat siirtyneet keski-ikään. Heidän eri-ikäisten lastensa elämään sopeutumista seuraan siinä määrin kuin he sen sallivat. Itse aloittelen yhdeksättä vuosikymmentäni. Kaiken ikäni olen kirjoittanut päiväkirjaa ja osin sen kirvoittamana seuraan nyt uteliaana omaa vanhenemistani. Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen kirsti.riihimaki@gmail.com
13.11.2024

Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. 1. Kor. 15:42–43

Viikon kysymys