Ma­ti­as Lah­ti

Yk­si Ka­le­va­lan ta­ri­nois­ta on ker­to­mus sam­mos­ta. Sam­po oli sep­pä Il­ma­ri­sen ta­ko­ma ih­me­ko­ne, joka jau­hoi omis­ta­jal­leen kul­taa, vil­jaa ja suo­laa. Kul­ta mer­kit­si mak­su­ky­kyä, vil­ja lei­pää ja suo­la ky­kyä säi­löä ruo­kaa. Sam­po oli siis ai­kan­sa toi­vei­den täy­del­li­nen ruu­miil­lis­tu­ma.

Myy­tin lop­pu­jak­sos­sa Väi­nä­möi­nen, sep­pä Il­ma­ri­nen ja Lem­min­käi­nen ryös­tä­vät sam­mon Poh­jo­las­ta. Lou­hi, Poh­jo­lan emän­tä, läh­tee aja­maan hei­tä ta­kaa. Sam­mon her­ruu­des­ta käy­dään kamp­pai­lu, jon­ka tuok­si­nas­sa se pu­to­aa me­reen ja ha­jo­aa sir­pa­leik­si. Väi­nä­möi­nen ja Lou­hi ko­ke­vat mo­lem­mat kat­ke­ran tap­pi­on jou­tu­es­saan to­te­a­maan haa­vei­den­sa upon­neen aal­toi­hin.

Mui­den my­to­lo­gi­oi­den ta­voin Ka­le­va­la tar­jo­aa mah­dol­li­suu­den tul­kin­toi­hin, jot­ka hei­jas­te­le­vat ih­mis­mie­len ja elä­män lu­ke­mat­to­mia il­mi­öi­tä ja vi­vah­tei­ta. Myös ta­ri­naa sam­mos­ta voi­daan tul­ki­ta sym­bo­li­ses­ti si­ten, et­tä sam­po ku­vaa ide­a­li­saa­ti­on ruu­miil­lis­tu­maa, joka sym­bo­loi ih­mi­sen epä­re­a­lis­ti­sia toi­vei­ta ja odo­tuk­sia.

Ih­mi­sen nor­maa­liin psyyk­ki­seen ke­hi­tyk­seen kuu­luu ide­a­li­saa­tio. Var­sin­kin lap­suus- ja nuo­ruus­vuo­si­na on tär­ke­ää löy­tää ih­mi­siä, joi­ta voi kat­soa ylös­päin. Ide­a­li­saa­tio on ke­hit­ty­mi­sen pal­ve­luk­ses­sa: kun ihai­lu muut­tuu ta­voit­teik­si ja ta­voit­teet pon­nis­te­luk­si, on tu­lok­se­na ke­hit­ty­mi­nen.

Se, mikä ei ole tot­ta, tu­hou­tuu usein re­a­li­teet­tien pu­ris­tuk­ses­sa. Sam­po oli lii­an täy­del­li­nen voi­dak­seen kes­tää to­del­li­suut­ta, ja niin­pä sen oli ha­jot­ta­va. Tä­män tu­lee­kin ol­la ide­a­li­saa­ti­oi­den koh­ta­lo. Jos ide­a­li­saa­tio ei ha­joa, ke­hi­tys jää pai­kal­leen.

Par­haas­sa ta­pauk­ses­sa ide­a­li­saa­tio pur­kau­tuu vä­hi­tel­len. En­sin lap­si huo­maa, et­tei oma isä sit­ten­kään ole maa­il­man vah­vin. Ajan ku­lu­es­sa eh­kä sel­vi­ää, et­tä isän voi­mat jää­vät­kin rei­lus­ti kes­ki­ta­son ala­puo­lel­le. Voi­mak­kaan isän hah­mo on täl­löin teh­nyt työn­sä, ja lap­sel­le ke­hit­tyy uu­sia ide­a­li­saa­ti­oi­ta. Isäs­tä­kin voi löy­tyä muu­ta ihail­ta­vaa, jota koh­ti pyr­kiä.

Sam­mon upot­tua ja ha­jot­tua Ka­le­va­la ker­too kah­den­lai­ses­ta ta­vas­ta ko­kea ta­pah­tu­nut. Lou­hi nä­kee pel­kän tap­pi­on:

"Läk­si it­kien ko­ti­hin, po­lo­tel­len poh­jo­se­hen.

Ei saa­nut sa­not­ta­va­ta koko sam­mos­ta ko­ti­hin;

– –

Siit' on polo Poh­jo­las­sa, elo lei­vä­töin La­pis­sa."

Väi­nä­möi­nen sen si­jaan pys­tyi nä­ke­mään sam­mon sir­pa­leis­sa­kin kas­vun sie­me­nen:

"Hän tuos­ta toki ihas­tui. Sa­nan virk­koi, noin ni­me­si:

'Tuost' on sie­me­nen si­kiö, al­ku on­nen ai­ni­ai­sen,

tuos­ta kyn­tö, tuos­ta kyl­vö, tuos­ta kas­vu kai­ken­lai­nen!'”

Toi­sin kuin Raa­mat­tu, Ka­le­va­la ei ole us­kon op­pi­kir­ja. Mie­len liik­keil­lä on kui­ten­kin yh­tä­läi­syy­ten­sä kai­kis­sa ih­mi­se­lä­män ulot­tu­vuuk­sis­sa, ja us­ko ja mie­li liit­ty­vät mo­nin si­tein toi­siin­sa. Sik­si ajat­te­lu­ta­po­jen tut­ki­mi­nen ja ym­mär­tä­mi­nen voi ol­la hyö­dyl­lis­tä, kun us­ko on ko­e­tuk­sel­la. Sot­kem­me myös hel­pos­ti us­kon ky­sy­myk­set mui­hin miel­tä polt­ta­viin asi­oi­hin. ”Us­kon hätä" voi­kin ol­la mie­len hä­tää – ja jos­kus myös toi­sin­päin.

Toi­si­naan, kun joku on me­net­tä­nyt us­kon­sa, olen ol­lut nä­ke­vi­nä­ni taus­tal­la ide­a­li­saa­ti­on ro­mah­ta­mi­sen. Jos on mie­les­sään ide­a­li­soi­nut yk­sit­täi­set ih­mi­set epä­ter­veel­lä ta­val­la ja hei­dän elä­mäs­tään on käy­nyt il­mi pa­ho­ja asi­oi­ta, ris­ti­rii­ta on voi­nut käy­dä kes­tä­mät­tö­mäk­si. Ide­a­li­saa­ti­on rik­kou­dut­tua sir­pa­leil­le ei ole enää löy­ty­nyt käyt­töä. Krii­sin myö­tä Jee­sus­kin on saat­ta­nut pel­kis­tyä puu­sep­pä Joo­se­fin po­jak­si.

Ter­veen hen­gel­li­syy­den yk­si tun­nus­piir­re on, et­tä se ei ole ih­mis­kes­keis­tä. Ta­pah­tu­mat ih­mis­ten elä­mäs­sä ja vä­lil­lä ei­vät to­dis­ta mi­tään Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ei­kä Ju­ma­las­ta. On yk­si ide­a­li­saa­ti­on koh­de, joka ei petä: Jee­sus Kris­tus.