Ma­ti­as Lah­ti

Joil­la­kin ih­mi­sil­lä on van­git­se­va kat­se, jo­hon sil­mät tart­tu­vat. Kat­set­ta on vai­kea ohit­taa kiin­nit­tä­mät­tä sii­hen huo­mi­o­ta, ja oman kat­seen kään­tä­mi­nen pois voi tun­tua han­ka­lal­ta.

On vai­ke­aa ana­ly­soi­da, mikä te­kee kat­sees­ta eri­tyi­sen. Sil­ti tun­nis­tam­me, kun joku kat­soo mei­tä vaik­ka­pa läm­pi­mäs­ti, vi­ha­mie­li­ses­ti tai hal­vek­su­vas­ti. Kat­se pal­jas­taa si­sim­mät aja­tuk­sem­me ja tun­tom­me. Muo­dos­tam­me kat­sei­ta ja tul­kit­sem­me nii­tä vais­ton­va­rai­ses­ti.

Lap­si al­kaa heti syn­ty­män­sä jäl­keen ha­keu­tua vuo­ro­vai­ku­tuk­seen ja kon­tak­tiin ym­pä­ris­tön­sä kans­sa. Kun sa­no­ja ei ym­mär­rä, sa­nat­to­man vies­tin­nän mer­ki­tys ko­ros­tuu. Pie­nel­lä­kin lap­sel­la on val­miu­det vais­to­ta, on­ko kat­se hy­väk­sy­vä ja ra­kas­ta­va vai kyl­mä ja vi­ha­mie­li­nen.

Eh­kä pa­hin vaih­to­eh­to on jää­dä ko­ko­naan il­man kat­set­ta. Lap­si to­den­taa oman ole­mas­sa­o­lon­sa vas­ta­vuo­roi­sen kon­tak­tin ja toi­sen ih­mi­sen kat­seen kaut­ta: mi­nua kat­so­taan, olen siis ole­mas­sa. Vail­le kat­se­kon­tak­tia jää­mi­nen mer­kit­see voi­ma­kas­ta hyl­kää­mi­sen ko­ke­mus­ta. Kai­ku­ja täs­tä voi kuul­la Her­ran siu­nauk­ses­sa, jos­sa pyy­däm­me Ju­ma­laa kään­tä­mään kas­von­sa mei­dän puo­leem­me.

Kas­va­es­saan ih­mi­nen voi jou­tua ko­ke­maan kat­seen voi­man kiu­saa­mi­sen vä­li­nee­nä. Ryh­mäs­sä luo­dut mer­kit­se­vät kat­seet si­säl­tä­vät sa­nat­to­man vies­tin, joka on nä­en­näi­ses­ti kät­ket­ty, mut­ta il­mei­nen. Kat­sei­den li­säk­si pois­päin kat­so­mi­nen on vai­kut­ta­va, jopa vä­ki­val­tai­nen tapa vies­tiä ja osoit­taa val­taa.

Kiel­tei­sen kat­seen tai kat­so­mat­ta jät­tä­mi­sen mer­kit­se­vyyt­tä on vai­kea sa­nal­lis­taa ja to­dis­taa. Sil­ti nämä ti­lan­teet on help­po tun­nis­taa, kun ne sat­tu­vat omal­le koh­dal­le. Tois­tu­es­saan tai huo­noon het­keen osu­es­saan ne voi­vat haa­voit­taa pit­kä­ai­kai­ses­ti. Toi­saal­ta lap­suu­den ja nuo­ruu­den her­kis­sä sol­mu­koh­dis­sa ja myö­hem­min­kin vai­ke­as­sa elä­män­ti­lan­tees­sa hy­väk­sy­väl­lä ja ra­kas­ta­val­la kat­seel­la voi ol­la val­ta­va mer­ki­tys. Jos­kus kun sa­no­ja ei ole, pelk­kä kat­se riit­tää: olet tär­keä, huo­maan si­nut.

Ih­mi­nen voi jää­dä myös kat­sei­den van­gik­si. Jos ih­mis­tä kat­so­taan tois­tu­vas­ti vi­ha­mie­li­ses­ti ja kyl­mäs­ti var­sin­kin var­hai­ses­sa eli­nym­pä­ris­tös­sä, se jät­tää jäl­jet per­soo­naan ja mi­nä­kä­si­tyk­seen. Kun kä­si­tys omas­ta ih­mi­sar­vos­ta ja ra­kas­tet­ta­vuu­des­ta on kär­si­nyt vau­ri­on, ti­lan­teen kor­jaa­mi­nen voi vaa­tia myö­hem­min vuo­sien psyyk­ki­sen työn. On kui­ten­kin mah­dol­lis­ta va­pau­tua ai­em­pien kat­sei­den muo­dos­ta­mas­ta van­ki­las­ta ja ym­mär­tää, et­tä kyse ei ol­lut­kaan mi­nun vir­heel­li­syy­des­tä­ni ja kel­paa­mat­to­muu­des­ta­ni.

Tu­tus­sa syn­nin­tun­nus­tuk­ses­sa lau­sum­me: ”Kat­so puo­lee­ni lau­peu­te­si sil­min, niin kuin sinä kat­soit Pie­ta­riin, kun hän oli kiel­tä­nyt si­nut, ja niin kuin sinä kat­soit syn­ti­seen nai­seen fa­ri­seuk­sen ko­dis­sa ja ryö­vä­riin ris­tin­puul­la.” On het­kiä, jol­loin mei­tä kat­so­taan vi­ha­mie­li­ses­ti, meis­tä kat­so­taan ohi tai em­me it­se jak­sa ot­taa mui­den ih­mis­ten hy­vää tar­koit­ta­via kat­sei­ta vas­taan. Sil­loin­kin tai­vaas­sa ovat ra­kas­ta­vat kas­vot, jot­ka on kään­net­ty mei­dän puo­leem­me.