Ma­ti­as Lah­ti

Vii­me vuo­si­na ko­ke­muk­sel­li­suus on ko­ros­tu­nut jul­ki­ses­sa pu­hees­sa. On huo­mat­tu, et­tä ai­na pel­kät ob­jek­tii­vi­set ha­vain­not ei­vät rii­tä se­lit­tä­mään to­del­li­suut­ta. Yk­si­lön ko­ke­mus on saa­nut mer­kit­tä­vän roo­lin esi­mer­kik­si mo­nien lää­ke­tie­teel­lis­ten di­ag­noo­sien kri­tee­ris­töis­sä.

Ko­ke­mi­nen on erot­ta­mat­to­mas­sa yh­tey­des­sä per­soo­naan. Ko­ke­muk­sen kiel­tä­mi­nen tun­tuu vä­ki­val­tai­sel­ta: kuin jo­kin per­soo­nan osa-alue yri­tet­täi­siin lei­ka­ta ir­ti. Jos ih­mi­nen ei voi ko­kea ole­van­sa ko­ko­nais­val­tai­ses­ti oma it­sen­sä, seu­rauk­se­na on pa­hoin­voin­tia.

Ko­ke­muk­sel­li­suut­ta voi­daan käyt­tää ar­gu­ment­ti­na myös jon­kin te­o­lo­gi­sen nä­kö­kul­man tai mo­raa­li­sen kan­na­no­ton puo­les­ta. Täl­löin as­tu­taan maa­pe­räl­le, jol­la liik­ku­mi­nen edel­lyt­tää eri­tyis­tä herk­kyyt­tä. Toi­saal­ta omaan­tun­toon liit­tyy vah­vas­ti ko­ke­muk­sel­li­suus, toi­saal­ta Raa­ma­tun sa­naan si­dot­tu op­pi on sub­jek­tii­vi­sen ko­ke­muk­sen ul­ko- ja ylä­puo­lel­la. Ih­mis­tä ei ole tar­koi­tet­tu rii­te­le­mään Luo­jaan­sa ja hä­nen aja­tuk­si­aan vas­taan: ”Ih­mis­par­ka, mikä sinä olet ar­vos­te­le­maan Ju­ma­laa? Sa­noo­ko sa­vi­as­tia muo­vaa­jal­leen: ´Mik­si teit mi­nus­ta täl­lai­sen?´” (Room. 9:20.)

Raa­mat­tu aset­taa maa­merk­ke­jä, jot­ka on tar­koi­tet­tu pi­det­tä­vik­si. Toi­saal­ta yk­si­löl­li­syy­den ja ti­lan­ne­koh­tai­suu­den ko­ros­ta­mi­nen on esi­mer­kik­si Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa kes­keis­tä. Hä­nen ta­vas­saan koh­da­ta ih­mi­nen ko­ros­tuu yk­si­lön nä­ke­mi­nen ko­ko­nai­suu­te­na. Ju­ma­lan sa­nan auk­to­ri­teet­ti­a­se­mas­ta hän ei kui­ten­kaan luo­vu. Nämä ulot­tu­vuu­det ei­vät sul­je toi­si­aan pois.

Eri­lai­sen ko­ke­mi­sen ta­van voi ko­kea myös uh­ka­na. Kun maa­il­mat ei­vät koh­taa, voi he­rä­tä ah­dis­tus­ta, jo­hon rat­kai­suk­si tar­jou­tuu her­käs­ti pyr­ki­mys kiel­tää toi­sen ko­ke­mus. So­si­aa­li­siin sys­tee­mei­hin liit­tyy ai­na myös val­ta­ra­ken­nel­mia. Ke­nen ko­ke­mus hal­lit­see il­ma­ti­laa? ”Äl­kää ru­vet­ko kiis­te­le­mään mie­li­pi­teis­tä”, ke­hot­taa Paa­va­li (Room. 14:1).

Sa­man suun­tai­ses­ti asi­oi­ta ko­ke­vat ih­mi­set ha­keu­tu­vat usein tois­ten­sa yh­tey­teen. Ko­ke­mi­sen ta­vas­ta voi muo­dos­tua so­si­aa­li­nen nor­mi, jo­hon moni myös mu­kau­tuu. Il­mi­öön kät­key­tyy yh­tä ai­kaa suu­ri voi­ma ja ris­ki. Sa­man­mie­lis­ten jouk­ko suo­je­lee ja luo tur­vaa, mut­ta pii­rin ul­ko­puo­lel­le jää­mi­nen haas­taa yk­si­löä.

Tun­nen usei­ta ih­mi­siä, jot­ka ko­ke­vat jää­neen­sä jol­lain ta­paa us­ko­vais­ten ul­ko­puo­lel­le. Tämä voi joh­taa mo­nen­lai­siin poh­din­toi­hin: on­ko mi­nun per­soo­nas­sa­ni tai us­kos­sa­ni jo­tain pie­les­sä? Vi­kaa ei kui­ten­kaan vält­tä­mät­tä ole kum­mas­sa­kaan. On­gel­ma­na on vain, et­tä ko­ke­mi­sen ta­vat, tapa näh­dä ja sa­noit­taa maa­il­maa, ei­vät koh­taa.

Us­ko ei ole mie­len pak­ko­pai­ta, ul­ko­a­päin an­net­tu ajat­te­lun ja ko­ke­mi­sen sys­tee­mi, joka ih­mi­sen tu­li­si omak­sua voi­dak­seen ol­la us­ko­vai­nen. It­se asi­as­sa näen, et­tä Raa­ma­tun ope­tus­ten yk­si omi­nais­piir­re on kut­su tul­la omak­si it­sek­seen. Us­kon, et­tä Jee­suk­sen lä­hel­lä jo­kai­nen sai ko­kea ole­van­sa juu­ri sel­lai­nen kuin oli. Tätä koh­ti mei­dän­kin on hyvä pyr­kiä.

Ym­mär­rys­tään eri­lai­sia ko­ke­mi­sen ta­po­ja koh­taan voi laa­jen­taa. Hy­viä työ­ka­lu­ja tä­hän ovat avoi­met kes­kus­te­lut ih­mis­ten kans­sa sekä mo­ni­puo­li­nen lu­ke­mi­nen. Pyr­ki­mys yrit­tää pa­kot­taa it­seä tai mui­ta sa­maan ko­ke­mi­sen muot­tiin on luul­ta­vas­ti vain hai­tal­li­nen.