Ma­ti­as Lah­ti

Evan­ke­liu­mi­kir­jois­sa Jee­suk­sen ja fa­ri­seus­ten suh­de ku­va­taan jän­nit­tei­se­nä. Jo pelk­kä Jee­suk­sen ole­mus vai­kut­taa häi­rin­neen fa­ri­seuk­sia, hä­nen ope­tuk­sis­taan pu­hu­mat­ta­kaan. Fa­ri­seuk­set oli­vat juu­ta­lai­nen kan­sal­lis-us­kon­nol­li­nen puo­lue, ja heil­le oli tär­ke­ää Moo­sek­sen lain ja suul­lis­ten pe­rin­näis­sään­tö­jen nou­dat­ta­mi­nen. Fa­ri­seus­ten hen­gel­li­syy­den ydin­tä oli­vat te­ke­mi­set ja te­ke­mät­tä jät­tä­mi­set. Jee­sus pyr­ki ope­tuk­ses­saan mur­ta­maan tä­män ajat­te­lu­ta­van ja osoit­ta­maan fa­ri­seuk­sil­le, et­tä jo­kai­nen heis­tä oli sy­dä­mes­sään lain rik­ko­ja ja tar­vit­si ar­moa, vaik­ka ul­koi­ses­ti eli­kin moit­teet­to­mas­ti.

Fa­ri­se­a­lai­suu­teen kuu­lui hen­gel­li­syy­des­sä an­si­oi­tu­mi­nen ja sen myö­tä tois­ten ih­mis­ten ylä­puo­lel­le aset­tu­mi­nen. Kos­ka fa­ri­seuk­set kat­soi­vat on­nis­tu­neen­sa omas­sa elä­mäs­sään, heil­lä oli mie­les­tään oi­keus ja jopa vel­vol­li­suus seu­ra­ta mui­den elä­mää ja puut­tua sii­hen. Fa­ri­seuk­sil­le oli tär­ke­ää myös us­kon­nol­li­nen hie­rar­kia ja oma, mie­lel­lään mah­dol­li­sim­man kor­ke­al­le si­joit­tu­va paik­ka sii­nä.

Fa­ri­seuk­set us­koi­vat ole­van­sa ai­na oi­ke­as­sa, ei­kä hei­dän jäyk­kään ajat­te­luun­sa tun­tu­nut mah­tu­van ereh­ty­mi­sen mah­dol­li­suut­ta. Kun Jee­sus osoit­ti hei­dän ajat­te­lun­sa sy­dä­met­tö­myy­den ja Ju­ma­lan sa­nan vas­tai­suu­den, he ei­vät ky­en­neet nöyr­ty­mään. To­tuus sat­tui, teki ki­pe­ää ja kään­tyi ag­g­res­sii­vi­suu­dek­si Jee­sus­ta koh­taan.

Raa­mat­tu on pei­li, jo­hon lu­ki­jan on tar­koi­tus pei­la­ta elä­mään­sä ja omaa sy­dän­tään. Ker­to­mus­ten hen­ki­lö­ku­vas­tos­ta löy­tyy sa­mas­tu­mis­koh­tei­ta jo­kai­sel­le. Raa­mat­tuun on kir­jat­tu pal­jon us­ko­vais­ten ereh­dyk­siä ja lan­kee­muk­sia, joi­hin sa­mas­tu­mi­nen tun­tuu loh­dut­ta­val­ta.

Fa­ri­seuk­siin ei tee kui­ten­kaan mie­li sa­mas­tua. Ai­na­kin mi­nul­le on hel­pom­paa myön­tää lan­gen­neen jo­hon­kin konk­reet­ti­seen syn­tiin kuin to­de­ta ole­va­ni ar­mo­ton, omaa etua ta­voit­te­le­va, it­se­ään mui­ta pa­rem­pa­na pi­tä­vä ja te­ko­py­hä. On hel­pom­paa sie­tää omaa in­hi­mil­lis­tä heik­kout­taan kuin ole­muk­sel­lis­ta pa­huut­taan ja kes­ke­ne­räi­syyt­tään. Jo­kai­ses­sa meis­sä kui­ten­kin elää fa­ri­se­a­lai­suu­den sie­men, joka on val­lal­la jos­kus enem­män, jos­kus vä­hem­män. Fa­ri­se­a­lai­suus on lä­hel­lä; se on vain yh­den aja­tuk­sen pääs­sä.

Fa­ri­se­a­lai­nen mie­len­laa­tu on pro­jek­tii­vi­nen: se nä­kee muis­sa sen, mitä se ei kes­tä näh­dä it­ses­sään. Pin­nal­li­ses­ti lu­et­tui­na mo­net Raa­ma­tun ker­to­muk­sis­ta an­ta­vat tä­hän myös meil­le hy­vän mah­dol­li­suu­den. Fa­ri­seuk­set tar­jo­a­vat oi­van si­joi­tus­koh­teen omil­le fa­ri­se­a­lai­sil­le aja­tuk­sil­lem­me, ja se jos joku on fa­ri­se­a­lai­suut­ta. On help­po huo­ma­ta, mi­ten vää­rin ja Ju­ma­lan tah­don vas­tai­ses­ti fa­ri­se­a­lai­set toi­mi­vat, mut­ta pal­jon vai­ke­am­paa on näh­dä fa­ri­se­a­lai­suus it­ses­sään. Ju­ma­la an­ta­koon sii­hen meil­le nöy­ryyt­tä.