JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ilon pilkahduksia

6.8.2023 9.00

Juttua muokattu:

4.8. 09:39
2023080409391820230806090000

Aje­lin aa­mu­var­hai­sel­la kel­lo vii­den paik­keil­la Jy­väs­ky­län hal­ki koh­ti työ­maa­ta­ni. Kau­pun­gin ka­dut oli­vat pi­me­ät ja hil­jai­set. Vet­tä ti­huut­ti hil­jal­leen au­ton tuu­li­la­siin, pyyh­ki­met pyyh­ki­vät ta­sai­sin vä­li­a­join ve­si­pi­sa­rat si­vul­ta toi­sel­le. Kaup­po­jen mai­nos­va­lot lois­ti­vat vä­reil­lään an­ta­en pie­niä va­lon ka­jo­ja lä­hei­syy­teen­sä. Eräs­tä ris­teys­tä lä­hes­ty­es­sä­ni huo­ma­sin suo­ja­tien alus­sa ih­mi­sen hah­mon.

Hil­jen­sin vauh­tia ja py­säh­dyin suo­ja­tien eteen, niin kuin au­to­kou­lus­sa ai­koi­naan ope­tet­tiin. Hah­mo tar­ken­tui mies­hen­ki­lök­si, joka ei il­mei­ses­ti­kään ol­lut var­ma au­to­ni liik­keis­tä. Me mo­lem­mat kat­se­lim­me toi­si­am­me het­ken. Hän pai­koil­laan suo­ja­tien alus­sa, tur­val­li­ses­ti kui­ten­kin jal­ka­käy­tä­vän puo­lel­la. Minä läm­pi­mäs­sä au­tos­sa­ni. Nos­tin kä­den pys­tyyn ter­veh­ti­mi­sen mer­kik­si ja hy­myi­lin. Tuo mies nos­tin häm­men­nyk­sen jäl­keen myös kä­ten­sä ter­veh­dyk­seen. Käsi yl­hääl­lä ja hy­myil­len hän as­te­li jal­ka­käy­tä­vän tur­vas­ta suo­ja­tiel­le.

Oli sy­käh­dyt­tä­vää näh­dä iloi­nen il­me ja kä­den ter­veh­dys uu­den tut­ta­vuu­te­ni puo­lel­ta. Vil­ku­tin hä­nel­le. Mies vil­kut­ti ta­kai­sin. Vil­ku­tin leik­ki­säs­ti mo­lem­mil­la kä­sil­lä­ni ja hän vas­ta­si sa­moin saa­vut­ta­en jo tur­val­li­ses­ti ka­dun vas­tak­kai­sen puo­len kä­ve­ly­tien. Tööt­tä­sin ja läh­din jat­ka­maan mat­kaa­ni. Vil­kai­sin vie­lä pei­liin ja näin mie­hen sei­so­van kä­ve­ly­tiel­lä vil­ku­tel­len au­to­ni pe­rään hy­myil­len. Nau­rat­ti, ja olo oli iloi­nen. Meil­lä mo­lem­mil­la oli hymy kor­vis­sa.

Ajel­les­sa­ni työ­maa­ta koh­ti mie­tin mi­ten pie­nil­lä asi­oil­la voim­me tuo­da iloa kans­sa­kul­ki­joil­le. Pe­las­tin­ko tuon mie­hen päi­vän? Ai­na­kin toin iloa sii­hen. Ter­veh­dys, vaik­kei pu­hui­si­kaan, saat­taa tuo­da iloa enem­män kuin ar­vaam­me­kaan. Niin met­sä vas­taa kuin sin­ne huu­de­taan, on van­ha sa­non­ta. Pi­tää kyl­lä paik­kan­sa mo­nes­sa asi­as­sa. Ter­veh­di, niin kyl­lä si­nä­kin saat vas­tauk­sen. Jos et saa, ter­veh­di uu­des­taan.

Jos­kus it­sel­lä­ni­kin on huo­no­ja päi­viä ja olen är­ty­nyt jo he­rä­tes­sä. Jos­kus vaan är­syt­tää, vaik­ka ei nä­ky­vää syy­tä oli­si­kaan.

Olin tuos­sa vä­hän ai­kaa sit­ten äkäi­sel­lä pääl­lä. Naa­ma oli myrt­si ja jut­tua ei tul­lut. Syy oli kyl­lä sel­vil­lä, mut­ta en sitä täs­sä ker­ro. Jo­han­na-vai­mo­ni tuli no­ja­tuo­lin vie­reen ja hy­myil­len ky­syi: ”Mö­kö­tät­kö sinä An­te­ro?” ”MÖ­KÖ­TÄN”, vas­ta­sin kir­ja tiu­kas­ti naa­ma­ni edes­sä.

Jo­han­naa hy­myi­lyt­ti. ”Jaa­has, vai niin” hän sa­noi ja läh­ti taas koh­ti keit­ti­ön tou­hu­jaan. Tu­hah­din vaan ja jat­koin lu­ke­mis­ta­ni är­ty­nee­nä.

Jon­kin ajan pääs­tä ajat­te­lin läh­teä ulos tuu­let­tu­maan. Aloin pu­kea ul­ko­vaat­tei­ta pääl­le­ni, kun Sii­las, 2-vuo­ti­as poi­ka huo­ma­si puu­ha­ni ja tuli luok­se­ni iloi­ses­ti to­kais­ten: ”Ju­ma­lan Rau­haan isi, min­ne sit­ten me­net­kin”. Tuo lau­se he­le­äl­lä lap­sen ää­nel­lä sai mi­nut py­säh­ty­mään niil­le si­joil­le­ni. Kat­soin Sii­las­ta ja hän kat­soi ta­kai­sin hy­myil­len, käsi ojos­sa hy­väs­te­le­mään.

Al­koi jo hy­myi­lyt­tää vä­ki­sin­kin. Mi­ten iha­na poi­ka ja niin kau­niis­ti hy­väs­te­li. Ai­dos­ti, suo­raan sy­dä­mes­tään. Otin Sii­las­ta kä­des­tä kiin­ni ja sa­noin: ”Isi käy vaan ka­no­ja kat­so­mas­sa, tu­len koh­ta ta­kai­sin, Ju­ma­lan rau­haan sik­si ai­kaa si­nul­le­kin ra­kas en­ke­li­ni.” ”Niin, tule sit­ten il­ta­pa­lal­le isi ja ka­noil­le ter­vei­siä”, Sii­las jat­koi. Mo­lem­pia nau­rat­ti ja paha tuu­le­ni häi­pyi. Toi­vot­ta­vas­ti niin kau­as, et­tei vä­hään ai­kaan näy.

Kat­soin vai­mo­a­ni ja lap­si­a­ni, jot­ka is­tui­vat jo osa il­ta­pa­lal­la pöy­dän ää­res­sä. ”Tie­dok­si kai­kil­le, isi ei enää mö­kö­tä”, sa­noin hy­myil­len.

”Sepä hyvä”, Jo­han­na vas­ta­si nau­ra­en. Mei­tä kaik­kia nau­rat­ti, Sii­las­ta eni­ten. Pör­rö­tin Sii­lak­sen hiuk­sia, hä­nen kat­so­es­sa mi­nuun iloi­ses­ti sil­mät tuik­kien.

”Isi tu­lee ihan koh­ta ta­kai­sin”, sa­noin. Au­kai­sin ul­ko-oven ja läh­din as­te­le­maan koh­ti ka­na­laa. As­kel oli kum­man ke­vyt ja mie­li iloa tul­vil­laan. Iha­na per­he mi­nul­la, vaik­kei ai­na sil­tä tun­tui­si­kaan. "Si­nul­le kii­tos, Isä maan ja tai­vaan…" hy­räi­lin, au­kais­ten ka­na­lan oven: ”Iloi­sia ter­vei­siä teil­le­kin ka­na­se­ni Sii­las po­jal­ta, tei­dän­kin ka­ve­ril­tan­ne."

Pie­niä tai­vaan tai­mia, opet­ta­mas­sa mei­tä tai­vaan tiel­lä kul­ke­mis­ta. Ai­dos­ti ja iloi­ten. Aut­ta­en jos­kus pa­han päi­vän yli sa­noil­laan ja hy­myil­lään, tai ha­lauk­sel­la, ja an­ta­en an­teek­si mö­kö­tyk­sis­tä läh­tien.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
14.10.2024

Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää. 5 Moos. 31:8

Viikon kysymys