JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ennen vanhaan

Nykyiset blogit
22.9.2025 16.00

Juttua muokattu:

22.9. 16:05
2025092216051620250922160000

Elä­mä­ni ai­ka­na olen saa­nut kuul­la ta­ri­noi­ta ajois­ta, jol­loin en ol­lut vie­lä ole­mas­sa. Isä­ni ker­toi usein lap­suus­muis­to­jaan, joi­ta kuun­nel­tiin kor­vat, sil­mät ja mie­li avoin­na. Olen niis­tä voi­nut ot­taa op­pia omaan elä­mää­ni. Täs­sä joi­ta­kin muis­to­ja, joi­ta isä­ni ker­toi:

"Olin nuo­ri poi­ka­nen, pol­vi­hou­suis­sa. Äi­ti­ni an­toi jo­kai­sel­le meil­le lap­sel­le ker­ran vii­kos­sa yh­den so­ke­ri­pa­lan. Yh­des­sä si­sa­rus­ten kans­sa sääs­tim­me nuo so­ke­ri­pa­la­set, ja noin kuu­kau­den, kah­den vä­lein pyy­sim­me äi­tiä lei­po­maan niis­tä meil­le so­ke­ri­ka­kun. Äi­ti sit­ten huh­ma­ril­la hie­non­si so­ke­rit hie­nok­si ja li­sä­si nii­hin jau­ho­ja ja ka­nan­mu­nia ja lei­poi niis­tä so­ke­ri­ka­kun. Sii­tä riit­ti meil­le jo­kai­sel­le pa­la­nen tai jos­kus enem­män."

"Naa­pu­rin va­rak­kaa­seen per­hee­seen oli os­tet­tu ky­län toi­nen pu­he­lin. Toi­nen pu­he­lin oli ky­län kau­pas­sa. Sii­hen ai­kaan pu­he­li­met oli­vat al­keel­li­sia, ja nii­hin piti ihan oi­ke­as­ti huu­taa, et­tä toi­ses­sa pääs­sä kuu­li, mitä lan­gan toi­ses­sa pääs­sä ole­val­la oli asi­aa. Kuu­lim­me ai­na pi­hal­lem­me, kun naa­pu­ri soit­te­li kaup­paan, oli­ko sin­ne saa­pu­nut voi­ta, jau­ho­ja tai ka­nan­mu­nia. Me­kin saim­me ajan­koh­tais­ta tie­toa kau­pan an­ti­mis­ta. Äi­ti käs­ki mei­dän mo­nes­ti juos­ta kaup­paan seit­se­män ki­lo­met­rin pää­hän ha­ke­maan juu­ri saa­pu­nut­ta so­ke­ria tai jau­ho­ja. Ei tul­lut tur­hia kaup­pa­reis­su­ja."

"Naa­pu­rin poi­ka kä­ve­li kou­luun äi­tin­sä kor­ko­ken­gis­sä tal­vet lä­peen­sä. Ei ol­lut va­raa os­taa po­jal­le omia ken­kiä. Ke­sät sit­ten avo­ja­loin me­kin käy­tiin kou­lus­sa. Ei syk­syl­lä tun­tu­nut mis­sään juos­ta sän­ki­pel­lol­la avo­ja­loin, kun jal­ka­poh­jat oli­vat niin park­kiin­tu­neet. Naa­pu­rin po­jal­la oli kou­lu­e­vää­nä ker­ran­kin yk­si ai­noa raa­ka mul­tai­nen pe­ru­na. Äi­ti teki kyy­ne­leet sil­mis­sä hä­nel­le­kin voi­lei­vät sil­le kou­lu­päi­väl­le."

"Sil­loin en­nen van­haan oli sel­vä, et­tä jos asut­tiin sa­mas­sa ta­los­sa, saa­dut tie­nes­tit an­net­tiin isäl­le. Mi­nä­kin an­noin koko palk­ka­ni 27 ikä­vuo­teen as­ti isäl­le­ni ko­ko­nai­suu­des­saan. Täyt­tä­es­sä­ni 27 os­tin ti­lis­tä­ni it­sel­le­ni teh­das­suk­set. Isä­ni oli ihan hil­jaa ei­kä pu­hu­nut mi­tään. Piti var­maan sitä tuh­lai­lu­na. Har­ras­tin sil­loin hiih­toa kaik­ki va­paa-ajat ja hiih­din sa­vot­taan­kin. Voi­tin sil­loin ko­ti­te­koi­sil­la puu­suk­sil­la Suo­men­mes­ta­rei­ta­kin. Suo­ras­taan lii­din uu­sil­la la­si­kui­tu­suk­sil­la­ni Pui­jon hiih­to­la­duil­la. On­nek­si pi­din hiih­don vain har­ras­tuk­se­na."

"Sil­loin kun­ni­oi­tet­tiin van­hem­pia ja opet­ta­jia. Ei in­tet­ty vas­taan tai teh­ty vas­toin oh­jei­ta. Elä­mä oli as­keet­tis­ta mut­ta an­toi­saa. Työn­te­ko täyt­ti ar­jen ja tur­hia kolt­to­sia ei teh­ty. Teh­tiin per­heen voi­mal­la yh­des­sä. Jo­kai­nen teki omat teh­tä­vän­sä."

Isä­ni ker­to­mus­ten vuok­si pys­tyn ku­vit­te­le­maan hi­tu­sen sen ajan eloa. Eloa, jota ihai­len ja ar­vos­tan. Muis­tai­sin­pa noi­ta ai­ko­ja ny­kyi­ses­sä elä­mäs­sä­ni. Iloit­si­sin pie­nis­tä asi­ois­ta. Ruo­ka­kau­pan an­ti­mis­ta. Oli­sin tyy­ty­väi­nen, vaik­ka mi­nul­la ei ole ke­sä­mök­kiä tai kah­ta. Ei uut­ta kiil­tä­vää au­toa tai ve­si­jet­tiä. On­han mi­nul­la mah­ta­va per­he, ruo­kaa ja töi­tä. Ter­veyt­tä ja us­ko. Luo­jan an­ta­ma elä­mä, juu­ri mi­nul­le oi­ke­an­lai­nen.

Isä­ni ta­ri­nat ovat opet­ta­neet elä­mää­ni tär­keys­jär­jes­tyk­sen. Olen op­pi­nut, mis­tä oi­kea ilo ja elä­mä koos­tuu.

Eläm­me nyt yl­tä­kyl­läi­syy­den ai­kaa, niin kuin isä­ni ai­na sa­noi. Se su­men­taa mo­nes­ti aja­tuk­sem­me, mis­tä meil­le kaik­ki an­ne­taan. En ole niis­tä mi­tään it­se an­sain­nut. Kaik­ki, mitä mi­nul­la on, tu­lee Luo­jal­ta­ni tai­vaas­ta. Ei tar­vit­se ka­deh­tia lä­him­mäis­tä. Ei yl­peil­lä omai­suu­del­laan.

Voi­sin­pa mi­nä­kin jos­kus tar­jo­ta, niin kuin mum­mi­ni, lei­vän sitä tar­vit­se­val­le! Ol­koon näl­kä sit­ten pien­tä tai isoa.

Olen kii­tol­li­nen rak­kaal­le isäl­le hä­nen muis­te­luis­taan.

AnteroIivarinen
Olen vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
27.9.2025

Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta. 1. Tess. 5:21–22

Viikon kysymys