Suo­ma­lai­nen, 37-vuo­ti­as Art­tu Hank­ki­la on muut­ta­nut Ame­rik­kaan avioidut­tu­aan ame­rik­ka­lai­sen Li­zin (o.s. Lou­ku­sa) kans­sa.

– Mo­net asi­at ot­ti­vat ai­kaa tot­tua, mut­ta nyt yli kym­me­nen tääl­lä vie­te­tyn vuo­den jäl­keen nii­hin on tot­tu­nut ja kaik­ki on ”nor­maa­lia”, hän hy­myi­lee.

– Suo­ma­lais­ta ruo­ka­kaup­paa kai­paa, ja yleen­sä Su­vi­seu­ro­jen ja jou­lun ai­kaan is­kee ikä­vä Suo­meen.

Tai­vaan Isä joh­ti

Mi­ten koh­ta kym­me­nen lap­sen van­hem­pien tiet ja aja­tuk­set yh­dis­tyi­vät?

– Se oli sel­ke­äs­ti Tai­vaan Isän joh­da­tus­ta, ko­kee Hank­ki­la.

Ta­ri­naan liit­tyy eri­koi­suus: Art­tu ja Ar­tun isä oli­vat yh­des­sä opis­to­lai­si­na yh­tä ai­kaa, poi­ka tek­nis­ten tai­to­jen lin­jal­la, isä vies­tin­tä­lin­jal­la. Pa­la­taan vuo­teen 2004.

– Isä­ni oli jo ai­em­min nuo­re­na käy­nyt Jäm­sän ja Reis­jär­ven opis­tot, jos­sa jäl­kim­mäi­ses­sä omat van­hem­pa­ni ta­pa­si­vat. Mul­la oli tar­koi­tus men­nä Reis­jär­vel­le, mut­ta isä­ni oli me­nos­sa nyt Ra­nu­al­le. Isä ky­syi, et­tä läh­den­kö mu­kaan, Hank­ki­la ker­too.

Liz Lou­ku­sa, jon­ka isä per­hei­neen on vuon­na 1952 muut­ta­nut Po­si­ol­ta Ka­na­dan kaut­ta Ame­rik­kaan, oli­si puo­les­taan ha­lun­nut men­nä Jäm­sään, kos­ka siel­lä mu­siik­ki on niin vah­vas­ti esil­lä. Sin­ne hän ei kui­ten­kaan pääs­syt.

– Niin­pä mo­lem­mat pää­dyt­tiin Ra­nu­al­le opis­toon, Hank­ki­la hy­myi­lee.

Kun nuo­ri­pa­ri vuon­na 2007 meni nai­mi­siin, pari en­sim­mäis­tä vuot­ta meni Ou­lus­sa, lo­put Van­taal­la, jos­sa Hank­ki­la on viet­tä­nyt lap­suu­ten­sa. He oli­vat so­pi­neet, et­tä asu­vat Suo­mes­sa vii­si vuot­ta, jot­ta nuo­ri mies kä­vi­si ar­mei­jan ja kou­lun.

– Aloi­tin opin­not kah­des­sa eri kou­lus­sa, jot­ka mo­lem­mat jäi­vät kes­ken. Kol­man­nen kou­lun suo­ri­tin kui­ten­kin ai­kuis­puo­lel­la, ja val­mis­tuin lä­hi­hoi­ta­jak­si vuon­na 2011.

Lo­ka­kuus­sa 2013, kuu­den ja puo­len Suo­mi-vuo­den jäl­keen, he pak­ka­si­vat nel­jä las­taan ja ta­va­ran­sa ja muut­ti­vat Rock­for­diin. Se si­jait­see Min­ne­so­tas­sa, Ame­ri­kan poh­joi­ses­sa osa­val­ti­os­sa, suu­rin­piir­tein Poh­jois-Ita­li­an kor­keu­del­la.

– Aja­tus oli saa­da ko­ke­muk­sia mo­lem­mis­ta kult­tuu­reis­ta.Tämä ko­kei­lu on jat­ku­nut jo koh­ta 12 vuo­den ajan, ja täs­tä on tul­lut koti. Sain (Yh­dys­val­to­jen) kan­sa­lai­suu­den hel­mi­kuus­sa 2024, Hank­ki­la ker­too.

Kult­tuu­rie­rot jopa jär­kyt­ti­vät al­kuun

Lä­hi­hoi­ta­jan oli tar­koi­tus jat­kaa alan töi­tä myös Ame­ri­kas­sa.

– Pää­dyin kui­ten­kin ra­ken­nu­sa­lal­le, jos­sa mo­nel­la us­ko­vai­sel­la on tääl­lä oma yri­tys. Ra­ken­nu­sa­lal­la on tul­lut ol­tua koko se ai­ka, mikä tääl­lä on asut­tu, vaik­ka al­kuun kä­vin tääl­lä en­si­hoi­ta­ja­kou­lu­tuk­sen. Ny­ky­ään toi­min myy­jä­nä ra­ken­nus­tar­vi­ke­a­lal­la.

Työ­kult­tuu­ri ero­aa sii­nä, et­tä Ame­ri­kas­sa on vas­ta vii­me vuo­si­na alet­tu pu­hu­maan esi­mer­kik­si vuo­si­lo­mis­ta ja muis­ta Suo­mes­sa jo it­ses­tään­sel­vis­tä asi­ois­ta.

– Tääl­lä työ­ai­ka ei ole sa­mal­la ta­val­la sään­nel­tyä kuin Suo­mes­sa, vaan mo­net te­ke­vät pi­dem­piä päi­viä.

Mui­ta­kin kult­tuu­rie­ro­ja löy­tyy, muun mu­as­sa kou­lun­käyn­nis­sä ja sai­raan­hoi­dos­sa. Kou­lu­päi­vät ovat pi­tem­piä kuin Suo­mes­sa, usein 6–8 tun­tia.

– Kou­lut on sii­nä mie­les­sä per­heil­le hel­pom­pia kuin Suo­mes­sa, et­tä kaik­ki lap­set läh­te­vät sa­maan ai­kaan kel­tai­sel­la kou­lu­bus­sil­la ja tu­le­vat sa­maan ai­kaan ta­kai­sin il­ta­päi­väl­lä.

Sai­raus­ku­lu­va­kuu­tus ja sii­tä mak­set­ta­vat kuu­kau­sit­tai­set sum­mat oli­vat al­kuun Hank­ki­lal­le jär­ky­tys, kun Suo­mes­sa oli tot­tu­nut ”il­mai­seen” ter­vey­den­hoi­toon.

– Hoi­don taso on hy­vää. Kaik­ki on yk­si­tyi­siä pal­ve­lui­ta, ja tä­män ta­kia hoi­toon pää­se­mis­tä ei jou­du odot­ta­maan kuu­kau­si­tol­kul­la, hän hy­myi­lee.

– Meil­lä on on­nek­si ol­lut työ­nan­ta­jien kaut­ta hy­vät va­kuu­tuk­set, ja tä­hän on tot­tu­nut alun sho­kin jäl­keen.

Ha­jaan­nus oli ras­kas

Ame­ri­kas­sa on us­ko­vai­sia Suo­meen ver­rat­tu­na vä­hän, ja he ovat le­vit­täy­ty­neet laa­jal­le man­te­reel­le.

– Vuo­sit­tai­set su­vi­seu­rat tääl­lä on sa­maa koko luok­kaa kuin Ou­lun il­ta­seu­rat sun­nun­tai­sin, Hank­ki­la nau­raa.

Us­ko on sama, mut­ta käy­tän­nöis­sä on ero­ja. Ame­ri­kas­sa ei ole kan­san­kirk­koa, vaan us­ko­vai­set ovat pe­rus­ta­neet oman kir­kon, joka on ni­mel­tään La­es­ta­di­an Lut­he­ran Church.

– Py­hä­kou­lu on jär­jes­tet­ty luok­ka-as­teit­tain, kos­ka kou­luis­sa ei ope­te­ta us­kon­toa. Py­hä­kou­lu al­kaa sun­nun­tai­na aa­mul­la 9:15, ja tä­män jäl­keen 10:30 on aa­mu­seu­rat. Eh­tool­li­nen on joka kuu­kau­den en­sim­mäi­se­nä sun­nun­tai­na.

Hank­ki­la jat­kaa, et­tä sun­nun­tai on ky­läi­ly­päi­vä ja il­lal­la on il­ta­seu­rat. Kes­ki­viik­koi­sin on raa­mat­tu­luok­ka, jo­hon kaik­ki osal­lis­tu­vat. Kaik­ki nuo­ret käy­vät sa­moil­la häp­seil­lä, eli il­ta­ky­lis­sä.

Vii­mei­set vuo­det ovat ol­leet Ame­ri­kan us­ko­vai­sil­le haas­ta­via. On tar­vit­tu man­ner­ten vä­li­siä kes­kus­te­lu­ja­kin.

– Vai­kei­den ai­ko­jen kes­kel­lä Py­hän Hen­gen joh­da­tus oli sel­väs­ti nä­ky­vis­sä, ja se toi loh­tua. Se vah­vis­ti omaa us­koa. Nyt pa­hin myrs­ky on laan­tu­nut ja rau­ha on pa­lan­nut.

Hank­ki­lat ovat iloin­neet, et­tä lä­him­mät ys­tä­vät ja per­heen­jä­se­net ovat saa­neet säi­lyä us­ko­mas­sa. Näin ei ole kui­ten­kaan kai­kil­la.

– Nämä ovat ol­leet to­del­la ras­kai­ta ko­et­te­le­muk­sia useis­sa per­heis­sä, Art­tu su­ree.

Sau­na on mu­ka­na

Kah­den maan avi­o­lii­tois­ta sa­no­taan usein, et­tä jom­pi­kum­pi kai­paa ai­na syn­nyin­maa­han­sa.

– Ko­ti­han on siel­lä, mis­sä sy­dän on, hy­myi­lee Hank­ki­la, mut­ta jat­kaa:

– Tot­ta­han se on, et­tä kun on rik­kaus, et­tä on kak­si­kult­tuu­ri­nen per­he, niin ai­na toi­sen täy­tyy ol­la kau­ka­na ”ko­toa”.

Vaik­ka Hank­ki­la kai­paa­kin suo­ma­lai­sia asi­oi­ta, ku­ten per­het­tä ja ys­tä­viä, syn­nyin­maas­taan kau­ka­na ole­mi­seen kui­ten­kin tot­tuu. Yh­tey­den­pi­to­kin on ny­ky­ään help­poa.

– Täl­lä alu­eel­la, mis­sä me asu­taan, on usei­ta sa­mas­sa ti­lan­tees­sa ole­via, jo­ten tääl­lä pää­see on­nek­si mui­den suo­ma­lais­ten kans­sa viet­tä­mään ai­kaa ja saa pu­hua suo­mea, ker­too Hank­ki­la ja li­sää, et­tä he toi­vo­vat iloa tuo­via suo­ma­lais­ten ja su­ku­lais­ten vie­rai­lu­ja enem­män.

Suo­ma­lai­sia pe­rin­tei­tä sai­si Hank­ki­lan mie­les­tä pi­tää enem­män esil­lä. Iloa elä­mään tuo­vat kui­ten­kin sa­man­lai­set asi­at kuin en­sim­mäi­ses­sä ko­ti­maas­sa: per­heen kans­sa yh­des­sä te­ke­mi­nen, las­ten kans­sa maas­to­pyö­räi­ly ja ul­koi­lu.

– Var­maan ai­noi­ta pe­rin­tei­tä on se, et­tä jou­lu­puk­ki käy jou­lu­aat­to­na si­säl­lä. Ame­rik­ka­lai­set lap­set ei­vät yleen­sä näe jou­lu­puk­kia kuin os­tos­kes­kuk­sis­sa.

Yk­si on kui­ten­kin mu­ka­na: omal­la pi­hal­la suo­ma­lai­nen sau­na. Useim­mat us­ko­vai­set ovat edel­leen suo­ma­lais­ten jäl­ke­läi­siä, jo­ten mo­nil­la on sau­no­ja.

– Sau­na on ol­lut hyvä syy myös pyy­tää vie­rai­ta ky­lään, iloit­see Hank­ki­la.