Moni eläkkeelle siirtyvä kysyy: mitäs nyt? Kun työ loppuu, voi herätä myös kysymys, että minne sitä pitäisi tässä uudessa elämäntilanteessa asettua asumaan. Joku ajattelee, että lähemmäksi lapsia, sillä silloin voisi olla heille avuksi. Voisi nähdä kenties lastenlapsia useammin ja saisi hoitaa heitä.
Minäkin olen asiaa pohtinut. Olen ajatellut, että voisimme muuttaa pääkaupunkiseudulle, sillä siellä asuu lapsistamme yli puolet. Olen joskus viivähtänyt heidän luonaan muutamia päiviä ja kuunnellut heidän ehdotuksiaan mukavista asunnoista. Mutta kun olen palannut taas kotiini maalle, elämä on tuntunut tutummalta.
Omalla kylänraitilla ihmiset kyselevät nähdessään: mitä kuuluu, oletko ollut terve ja onko aika kulunut eläkkeellä? Pääkaupunkiseudulla minulla on vain vähän tuttuja, eikä kukaan kadulla tule kysymään yhtään mitään. Helposti voisin tuntea siellä vierautta ja yksinäisyyttä. Onneksi vaimoni on vielä työelämässä, niin asumme lujasti täällä tuttujen ihmisten keskellä.
En ihmettele, jos joku toiselle paikkakunnalle muuttanut nuorempi tai vanhempi ihminen kokee yksinäisyyttä. Ei ole helppo luoda ystäväverkkoa uudella paikkakunnalla. Jos on työelämässä, opiskelemassa tai harrastepiirissä, ystävien löytäminen voi onnistua helpommin. Ihmisinä me olemme erilaisia: toinen on seurallisempi ja toinen hiljaisempi. Toisen voi olla helpompi tutustua uusiin ihmisiin kuin toisen.
Työssä ollessani kuulin useamman kerran viestin sairasvuoteelta: ”Onko Jumala hylännyt minut, kun on antanut tällaisen sairauden ja jättänyt yksin tänne sairaalaan?” Saman viestin esitti moni yksinäisyyttä poteva vanhus: ”Miksi minut on jätetty yksin ja kukaan ei käy katsomassa?” Yksinäisyys on olotila, johon voimme joutua tahtomattamme. Jos ei pääse omin avuin liikkumaan, voi olla vaikea pitää kiinni ystävyyssuhteista. Yksinäisyys johtuu usein siitä, että elämässämme jokin tärkeä suhde katkeaa. Taustalla voi olla esimerkiksi minunkin pelkäämäni paikkakunnalta muutto tai läheisen kuolema, sairaus tai vanhuus.
Yksinäisyys eristää meidät. Sairaus eristää sairaalaan, vanhuus vanhainkotiin, suru tai työttömyys omaan kotiin. Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari kiteytti asian osuvasti puheessaan Keski-Suomen miestenillassa Karstulassa 7. syyskuuta: ”Kun ihminen eristäytyy, hän tulee näkymättömäksi toisille.” Hänen mukaansa Suomessa ollaan siirtymässä aikaan, jossa ihmiset eivät tukeudu perinteiseen tapaan enää sukulaisiinsa, vaan ystäviin ja viranomaisiin.
Sanotaan, että meidän aikamme huutaa yksinäisyyttä. Tekniikan voittokulku on saanut aikaan paljon hyvää. Samalla olemme tulleet paljolti riippumattomiksi toisen ihmisen avusta. Ihminen voi löytää itsensä tilanteesta, jossa hänellä on elämää helpottavat hienot tekniset koneet, mutta ei yhtään läheistä ihmissuhdetta. Toisen ihmisen läheisyyttä ei kuitenkaan voi korvata mikään laite tai robotti.
Tietoteknisten laitteiden käyttö herättääkin ristiriitaisia ajatuksia. Tekniikka on tuonut maailman ja ihmiset lähemmäksi toisiaan. Tietokoneen tarjoamat pelit, sosiaalinen media ja erilaiset sovellukset helpottavat uusien ihmisten etsimistä ja yhteydenpitoa. Kääntöpuolena tämä kaikki vie aikaa konkreettisilta kohtaamisilta.
Juho Saari on todennut myös: ”Yksinäisyys on monille kipeimpiä asioita. Se vie usein terveyden ja tappaa noin kuusi vuotta aiemmin verrattuna niihin, jotka eivät koe yksinäisyyttä.” Voiko yksinäisyydestä päästä eroon? Asiaa tutkineiden mielestä se riippuu meistä itsestämme, olemmeko valmiita siihen. Kaiken lähtökohta on tiedostaa, mistä yksinäisyys johtuu, sillä vain sitä kautta voimme vaikuttaa yksinäisyyden kokemukseen. Mutta tiedämmekö aina syytä yksinäisyydelle?
Yksinäisyyden ongelmalle ei välttämättä löydy yksinkertaista ratkaisua, sillä taustat ovat moninaiset. Voi olla, että oma aktiivisuus ei auta. Tarvitaan toisten apua, ehkä ammattiauttajiakin. Eräs tärkeä lähtökohta yksinäisyyden ehkäisylle on kuitenkin se, että hyväksyy itsensä ja on itsensä paras kaveri. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja juuri siksi arvokas.
Vertaistuki, yksinäisyydestä puhuminen ja siitä kirjoittaminen voivat helpottaa yksinäisyyden taakkaa. Kyläilemällä ja sosiaalisen median avulla voimme lähestyä toisiamme. Kasvokkain oleminen on mielestäni aina kuitenkin parasta. Itse kannattaa olla avoin ja etsiä toisten seuraa, vaikka se ei olekaan helppoa. Vaativa mieli läheisiä kohtaan tai uppoutuminen itsesääliin voivat karkottaa toiset ihmiset läheltä. Jos ystävä tuntee itsensä aina riittämättömäksi, kanssakäyminen voi tuntua raskaalta.
Uusia ystäviä voi löytää olemalla aktiivinen: menemällä seuroihin, osallistumalla kerhoihin, harrastuksiin, leireille tai matkoille, joissa voi tavata uusia ihmisiä. On arvokasta, jos paikkakunnalla asuu uskonystäviä. Tällöin meillä on ihmisiä, joille voi sanoa ”Jumalan terve”. Rauhanyhdistyksellä voimme tutustua toisiimme ja osallistua yhdessä kristillisyytemme työhön. Koen, että Jumalan lasten luoma sosiaalinen verkko on oikea ”perusturva” yksinäisyyden torjunnassa. Seuroissa voi saada ystäviä mutta myös voimia taivaan tielle.
Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita. Yksin elävällä voi olla lukuisia ystäviä, kun taas perheellinen voi tuntea yksinäisyyttä parisuhteessaan tai suuren perheen keskellä. Saamme pyytää, että meillä jokaisella olisi yksi hyvä ystävä. Muistan, että minulle on joskus tarjottu rahaa, että hetken jaksaisin kuunnella ja olla kaveri toiselle ihmiselle. Silloin ensi kerran havahduin, kuinka ihminen voi todella olla yksinäinen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys