”Tut­ta­va­pii­ris­sä­ni suu­rin osa avi­o­lii­tois­ta on päät­ty­nyt avi­oe­roon. Lä­hes jo­kai­ses­sa eros­sa mu­ka­na on ol­lut pie­niä lap­sia. Avi­oe­ro on krii­si per­heil­le ja lä­hei­sil­le, mut­ta eroil­la on suu­ri vai­ku­tus myös yh­teis­kun­taan.” Näin kir­joit­ti eräs hen­ki­lö hil­jat­tain Hel­sin­gin Sa­no­mien mie­li­pi­de­pals­tal­la (HS 5.11.2018).

Ti­las­to­kes­kuk­sen mu­kaan vuon­na 2016 kaik­ki­aan 13 775 avi­o­liit­toa päät­tyi avi­oe­roon. Se on val­ta­va luku, erot kos­ket­ta­vat maa­lais­kau­pun­gin suu­ruis­ta vä­ki­mää­rää. Useim­pien ih­mis­ten lä­hi­pii­ris­sä on avi­o­pa­re­ja, jot­ka ovat pää­ty­neet ero­a­maan. Ar­ve­len, et­tä asia ei ole meil­le ke­nel­le­kään ou­to.

Kun sol­mim­me vai­mo­ni kans­sa avi­o­lii­ton vuo­si­kym­me­niä sit­ten, olin ra­kas­tu­nut ja on­nel­li­nen. An­noim­me toi­sil­lem­me rak­kau­den ja us­kol­li­suu­den lu­pauk­set Ju­ma­lan ja ih­mis­ten edes­sä: ”Tah­don ol­la us­kol­li­nen ja ra­kas­taa sekä hy­vi­nä et­tä pa­hoi­na päi­vi­nä ai­na kuo­le­maan saak­ka.” Näin ovat mo­net muut­kin lu­van­neet, toi­vo­neet ja unel­moi­neet rak­kau­des­ta ja on­nel­li­sis­ta päi­vis­tä. Ku­kaan tus­kin on hää­päi­vä­nään aja­tel­lut, et­tä avi­o­liit­to päät­tyi­si eroon.

Mik­si sit­ten ero­taan? On­ko yk­si mer­kit­tä­vä syy se, et­tä on lii­an vä­hän ai­kaa it­sel­le ja pa­ri­suh­teel­le? Syi­nä voi­vat ol­la myös epä­re­a­lis­ti­set odo­tuk­set avi­o­lii­tos­ta, us­kot­to­muus, avun ha­ke­mi­sen ja saa­mi­sen puu­te.

Mik­si usein on niin, et­tä avi­oe­roon liit­tyy kol­mas osa­puo­li? On­ko sel­lai­nen ajat­te­lu yleis­tä, et­tä yri­te­tään rat­kais­ta avi­o­lii­ton on­gel­mia vaih­ta­mal­la puo­li­soa? Ei jak­se­ta­kaan ol­la enää us­kol­li­sia ja ra­kas­taa omaa puo­li­soa. Ru­ve­taan vil­kui­le­maan ym­pä­ril­le ja ha­ke­maan uut­ta seu­raa. En­sin sa­laa, ja voi ol­la, et­tä to­tuus pal­jas­tuu vas­ta, kun puo­li­so il­moit­taa ero­a­van­sa. Kun yk­si rik­koo kiel­le­tyn ra­jan, seu­rauk­set ja­kaan­tu­vat ha­jo­a­van per­heen kan­net­ta­vak­si.

Ero on ka­tast­ro­fi hy­lä­tyk­si tul­leel­le ja hy­vää us­ko­neel­le puo­li­sol­le sekä lap­sil­le ja muul­le lä­hi­pii­ril­le. Hy­lä­tyk­si tul­lut puo­li­so it­kee tus­kaan­sa, lap­set jää­vät kai­paa­maan van­hem­paan­sa. Myös eron­nut ja hä­nen uu­si puo­li­son­sa kan­ta­vat rat­kai­sun­sa tus­kan ja seu­rauk­set. Vie­lä ras­kaam­pi ti­lan­ne on sil­loin, jos kak­si per­het­tä ha­jo­aa.

Avi­oe­ro ei ole ke­vyt asia. Ku­kaan ei voi noin vain pyyh­käis­tä men­nei­syyt­tään pois.

On­ko sit­ten lupa ero­ta? Raa­ma­tun kan­ta on ai­ka yk­si­se­lit­tei­nen: ”Jee­suk­sen luo tuli fa­ri­seuk­sia ky­sy­mään: saa­ko mies hy­lä­tä vai­mon­sa. Hän vas­ta­si heil­le: Mitä Moo­ses on sii­tä sää­tä­nyt? He sa­noi­vat: Moo­ses an­toi meil­le lu­van kir­joit­taa ero­kir­jan ja hy­lä­tä vai­mon” (Mark. 10: 2-4). Siis Moo­ses sal­li avi­oe­ron ih­mi­sen sy­dä­men ko­vuu­den täh­den.

Jee­sus jat­kaa pu­het­taan ja pai­not­taa, et­tei se ol­lut Ju­ma­lan tah­to. ”Mut­ta maa­il­man alus­sa Ju­ma­la loi ih­mi­sen mie­hek­si ja nai­sek­si. Sen täh­den mies jät­tää isän­sä ja äi­tin­sä ja liit­tyy vai­moon­sa, niin et­tä nämä kak­si tu­le­vat yh­dek­si li­hak­si. He ei­vät siis enää ole kak­si, he ovat yk­si. Ja min­kä Ju­ma­la on yh­dis­tä­nyt, sitä äl­köön ih­mi­nen erot­ta­ko” (Mark.10: 6–9). Avi­o­liit­to kuu­luu Ju­ma­lan luo­mis­työ­hön. Ju­ma­lan sana yh­dis­tää mie­hen ja nai­sen avi­o­liit­toon, eli­ni­käi­seen kump­pa­nuu­teen. Avi­o­puo­li­so on Ju­ma­lan lah­ja.

Mi­ten on sit­ten, jos avi­o­lii­tos­sa ei to­teu­du vih­ki­ky­sy­myk­ses­sä an­ne­tut lu­pauk­set? Lu­pauk­set ei­vät var­mas­ti täy­del­li­ses­ti to­teu­du yh­des­sä­kään avi­o­lii­tos­sa. Mo­nes­ti olen it­se vih­ki­pu­hees­sa sa­no­nut, et­tei sii­nä ol­la vih­ki­mäs­sä kah­ta en­ke­liä avi­o­liit­toon, vaan kak­si omal­ta puo­lel­ta syn­tis­tä ih­mis­tä. Sik­si avi­o­lii­tos­sa tar­vi­taan pal­jon an­teek­si­an­ta­mus­ta ja Tai­vaan Isän apua. Apos­to­li Paa­va­lin sana so­pii myös avi­o­liit­toon: ”Pi­tä­kää huol­ta, et­tä tu­let­te toi­meen kes­ke­nän­ne, an­ta­kaa an­teek­si toi­sil­len­ne, vaik­ka teil­lä oli­si­kin moit­ti­mi­sen ai­het­ta. Niin kuin Her­ra on an­ta­nut teil­le an­teek­si, niin an­ta­kaa te­kin” (Kol. 3:13). Pal­jon an­teek­si­saa­nut jak­saa ra­kas­taa. An­teek­si­an­ta­mus an­taa voi­maa näh­dä puo­li­so uu­sin sil­min.

On kui­ten­kin va­ka­va asia, jos toi­nen puo­li­so käyt­täy­tyy jat­ku­vas­ti alis­ta­vas­ti, it­sek­kääs­ti tai vä­ki­val­tai­ses­ti.Toi­min­ta saat­taa ol­la nar­sis­tis­ta tai sai­raan mus­ta­suk­kais­ta. Ke­nen­kään ei tule sal­lia hen­kis­tä ei­kä ruu­miil­lis­ta vä­ki­val­taa, sen­hän vii­des käs­ky­kin kiel­tää. Jo­kai­sen ih­mi­sen pe­ru­soi­keuk­siin kuu­luu oi­keus hen­ki­lö­koh­tai­seen kos­ke­mat­to­muu­teen. Tämä pä­tee myös avi­o­liit­toon.

Jos vä­ki­val­tai­nen käyt­täy­ty­mi­nen jat­kuu, on oman tur­val­li­suu­den vuok­si syy­tä muut­taa muu­al­le asu­maan. Jos­kus voi jou­tua tur­vau­tu­maan jopa lä­hes­ty­mis­kiel­toon. Täl­löin­kin voi ru­koil­la, et­tä ti­lan­ne muut­tui­si ja pa­luu yh­tei­seen elä­mään oli­si mah­dol­li­nen. Ai­na se ei va­li­tet­ta­vas­ti on­nis­tu.

Voi­ko avi­oe­ron vält­tää? Avun ha­ke­mi­nen voi ol­la haas­ta­vaa, jos ei ole yh­teis­tä tah­toa. Apua on saa­ta­vis­sa esi­mer­kik­si Per­he­neu­vot­te­lu­kes­kuk­sis­ta, pa­ri­suh­de­te­ra­pi­as­ta, avi­o­liit­to­lei­reil­tä tai kut­su­mal­la ko­tiin­sa luo­te­tun ja tu­tun avi­o­pa­rin, jon­ka kans­sa voi kes­kus­tel­la omas­ta avi­o­lii­tos­taan. Jos­kus avuk­si riit­tää, kun saa las­ten­hoi­to­a­pua, jol­loin saa viet­tää ai­kaa puo­li­son­sa kans­sa kah­des­taan. Pu­hu­mal­la ja kuun­te­le­mal­la mo­net pul­mat avau­tu­vat. Avi­o­lii­tos­sa tar­vi­taan ai­kaa pa­ri­suh­teen hoi­ta­mi­seen. Ku­kaan ei sel­viä yk­sin. Vii­saut­ta on tur­vau­tua am­mat­ti­a­puun, jos on­gel­mien rat­kai­su ei on­nis­tu omin voi­min.

Muis­tan erään avi­o­pa­rin, jol­le oli tul­lut ero, kos­ka mies ei hy­väk­sy­nyt sitä, et­tä vai­mon elä­mäs­sä us­kon myö­tä oli ta­pah­tu­nut muu­tos. Vai­mo ei ha­lun­nut luo­pua us­kos­taan, ja niin mies ot­ti eron ja muut­ti muu­al­le asu­maan. Ku­lui vuo­sia ja vuo­si­kym­me­niä. Van­huu­den päi­vi­nä mies ot­ti yh­teyt­tä en­ti­seen vai­moon­sa. So­vit­tiin ta­paa­mi­nen, al­koi uu­del­leen tu­tus­tu­mi­nen ja seu­rus­te­lu. Tämä en­ti­nen vai­mo tuli ky­sy­mään mi­nul­ta, mi­ten oli­si, voi­si­vat­ko he men­nä uu­del­leen nai­mi­siin ja mi­ten se ta­pah­tui­si. Minä vas­ta­sin, et­tä tot­ta kai te voit­te men­nä uu­del­leen nai­mi­siin, jos olet­te so­pi­neet asi­as­ta ja us­kot­te sen on­nis­tu­van. Si­nun mie­he­si hän on ol­lut­kin, sa­noin. So­vim­me vih­ki­päi­vän, ja he aloit­ti­vat uu­del­leen yh­tei­sen elä­män. Ju­ma­la siu­na­si hei­tä yh­tei­ses­sä elä­mäs­sään myös si­ten, et­tä mies­kin sai us­kon lah­jan.

En­tä jos avi­oe­ro on ta­pah­tu­nut, on­ko eron­neel­la enää mah­dol­li­suut­ta us­koa? Se on var­mas­ti vai­kea asia asi­a­no­mai­sel­le. Hän saat­taa poh­tia: voin­ko tul­la Ju­ma­lan lap­sek­si, kun olen rik­ko­nut Ju­ma­laa, hä­nen sa­naan­sa ja seu­ra­kun­taan­sa vas­taan, puo­li­so­a­ni ja per­het­tä­ni vas­taan? Nämä ovat sie­lun­vi­hol­li­sen tuo­mia es­tei­tä pa­ran­nuk­sen te­ol­le. Jee­sus sa­noi: ”Jo­kai­nen syn­ti ja pilk­ka an­ne­taan ih­mi­sil­le an­teek­si, mut­ta Hen­gen pilk­kaa­mis­ta ei an­teek­si an­ne­ta” (Matt. 12:31).

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on ar­mah­det­tu­jen syn­tis­ten jouk­ko. Meil­lä ei kel­lään ole va­raa ot­taa en­sim­mäis­tä ki­veä kä­teen, kos­ka em­me ole ku­kaan syn­nit­tö­miä. Var­mas­ti se on ras­kas ti­lan­ne, jos seu­rois­sa is­tuu en­ti­nen puo­li­so. Mut­ta seu­rois­sa yli­pää­tän­sä is­tuu ar­mah­det­tu­ja syn­ti­siä.

Joku voi las­kel­moi­da elä­mäs­sään ke­vyt­mie­li­ses­ti: ha­lu­an ero­ta, voin­han sit­ten teh­dä pa­ran­nuk­sen, jos tu­len toi­siin aja­tuk­siin. Sii­nä on it­se­pe­tos. Ih­mi­nen ei voi it­se va­li­ta us­koa ei­kä us­koa omin voi­min. Jos Ju­ma­la ei avaa us­kon lah­jaa, se py­syy ih­mi­sel­tä sul­jet­tu­na. Us­ko on Ju­ma­lan lah­ja. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa täs­tä: ”Niin se ei ole sen val­las­sa, joka tah­too, ei­kä sen, joka juok­see, vaan Ju­ma­lan, joka on ar­mol­li­nen” (Room. 9:16).

Avi­oe­rot ei­vät kos­ke­ta vain avi­o­pa­re­ja, vaan myös lap­sia. Erääs­tä leh­ti­ar­tik­ke­lis­ta luin, et­tä noin 30 000 las­ta jou­tui uu­siin olo­suh­tei­siin van­hem­pien­sa ero­tes­sa vuon­na 2016.

Avi­oe­rot tuot­ta­vat pal­jon kär­si­mys­tä per­heil­le ja ne kuor­mit­ta­vat mo­nel­la ta­val­la myös yh­teis­kun­taa. Oli­si tär­ke­ää, et­tä avi­oe­ro­ja pys­tyt­täi­siin eh­käi­se­mään aut­ta­mal­la per­hei­tä eri ta­voin. Mer­ki­tys­tä on myös sil­lä, et­tä yh­teis­kun­nas­sam­me yhä vah­vem­min ar­vos­tet­tai­siin si­tou­tu­mis­ta ja per­heen py­sy­vyyt­tä.

Kun­pa mah­dol­li­sim­man moni lap­si sai­si kas­vaa eh­jäs­sä per­hees­sä, lä­hel­lä äi­tiä ja isää.