Milloin on ollut hyvä olla? Tähän on varmasti eri ihmisillä erilaisia vastauksia. Uskon, että jokaisen elämässä on joskus hyviä hetkiä.
Kun itse mietin tuota kysymystä, ajatukset siirtyvät vuosikymmenten taakse. Lapsuudessa oli hyvä olla. Hyvään oloon vaikutti turvallisuuden tunne: vanhempani olivat lähellä, eikä ollut mitään pelkoja tai murheita. Aivan erityisesti mieleeni ovat piirtyneet kirkkomatkat, joita sain tehdä äitini ja isäni kanssa. Kotikirkkoni katossa olevat maalaukset lempeäkasvoisista enkeleistä ovat iäksi painuneet muistoihini.
Lapsuuden vuodet ovat vanhetessani saaneet positiivisemman näkökulman kuin mitä ne ehkä todellisuudessa olivatkaan. Olen kuullut sanottavan, että ihmisellä on kyky muistaa hyvät asiat ja unohtaa huonot asiat. Siksi kai ne lapsuuden kesät olivat aina niin lämpimät ja aurinkoiset.
Vihkiessäni avioparia olen usein sanonut: ”Jumala on asettanut tämän avioliiton teille, että teidän olisi hyvä olla.” Siitä huolimatta, vaikka Jumala on avioliiton asettanut avioparille hyväksi ja onnelliseksi asiaksi, kysytään heiltä: ”Tahdotko olla uskollinen ja osoittaa rakkautta sekä hyvinä että pahoina päivinä aina kuolemaan saakka?”
Tuo kysymys on tarpeellinen. Me ihmiset emme ole täydellisiä, vaan heikkoja ja syntisiä. Avioliitossa tarvitaan rakkauden lisäksi myös tahtoa rakastaa. Synnin tähden se hyvä, jota Jumala tahtoo meiltä ja jota me ihmiset tahdomme elämässämme, ei aina pääse toteutumaan. Toteutuukin usein se paha, jota emme tahdo. Jotta hyvä toteutuisi, tarvitsemme myös Jumalan voimaa, Jeesuksen Kristuksen avuksemme. Hänet, joka antaa meille syntisille ihmisille synnit anteeksi ja auttaa pahuudesta hyvyyteen.
Hyvää oloa tavoitellaan täällä maailmassa monilla keinoilla. Nautinnonhalu on nykyajassa yleistä. Ajalliset nautinnot tuovat hetken tyydytyksen, mutta ne voivat jättää ihmisen sisimmän tyhjäksi. Pahimmillaan ne tekevät ihmisen synnin orjaksi. On toisaalta myös paljon ilonaiheita, jotka hoitavat mieltä ja sydäntä. Tällainen voi olla vaikkapa taide-elämys. Ajattelen, että aitoa hyvää oloa voi tuntea erityisesti silloin kun tekee työtä, jossa saa toteuttaa lahjoja, joita Jumala on meille antanut.
Luin viime syksynä Perhon Rauhanyhdistyksen historiakirjaa "Korvessa pitää vedet vuotaman", kun valmistelin alustuspuheenvuoroa erääseen miesteniltaan. Mainio kirja tempasi mukaansa. Minua elähdytti siellä oleva kertomus, kuinka vanhoillislestadiolainen kristillisyys tuli Perhoon. Laitilan Antti -niminen mies oli kauppamatkallaan Kokkolassa käynyt seuroissa. Siellä hän oli saanut uskoa kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun hän tuli kortteeripaikkaan sanoi hän kaverilleen: ”Nyt minulla on hyvä olla, kun minä oon saanut synnit anteeksi.”
Kokkolan matkan jälkeen sai naapurin Jaakko kuulla, että Antti oli tehnyt parannuksen. Hän lähti heti aamulla tapamaan Anttia, ja hänet tavatessaan kysyi: ”Onko sinun nyt hyvä olla?” Antti vastasi: ”Joo, minä oon saanut synnit anteeksi.” Jaakko oli jo kauan ollut heränneellä omallatunnolla ja sanoi Antille: ”Tee nyt kaikki temput minulle, mitä sulle tehtiin Kokkolassa.” Antti pani kätensä Jaakon pään päälle ja saarnasi synnit anteeksi. Sen jälkeen Jaakko lähti hypellen kotiinsa ja kertoi myöhemmin, että hän juoksi ylämäkeä kuin viisivuotias poika, oli niin kevyt ja hyvä olla.
Elävä usko tuo sisimpään hyvän olon, yhteyden Jumalaan. Sen se toi perholaisille Antille ja Jaakolle. Samoin se on tuonut jokaiselle, joka on saanut Jumalalta lahjan uskoa. Kun sain parannuksen armon, oli vaikea pysyä rauhallisena, kun tuli niin hyvä olla saadessani uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Taivaan Isä avasi aivan kuin uudet silmät näkemään tätä elämää, kun hän auttoi armovaltakuntansa yhteyteen.
Ei ole mikään ihme, että ihmiset ovat liikuttuneet saadessaan parannuksen armon ja tuntiessaan Jumalan armon kosketuksen. On tuntunut hyvältä, kun Jumalan antama hyvä olo, rauha, on asettunut sisimpään asumaan. Tätä Jumalan rauhaa eivät elämän huonotkaan päivät, ahdistukset tai murheet ota pois. Armovaltakunnan keskellä saa uudelleen ja uudelleen kuulla turvallisen Hyvän Paimenen äänen, joka vahvistaa uskoa.
Onnen lähde on se, että saa elää Jumalan lähellä. Usko ei kuitenkaan riipu tunteistamme. Saamme turvallisesti uskoa silloinkin, kun elämän huolet ja murheet koettelevat. Riittää kun uskoo.
Parempaa on vielä luvassa. Sananlaskujen kirjassa (4:18) luvataan: ”Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.”
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys