Minulta on kysytty papinvirkani aikana monesti, että pääsikö poislähtenyt taivaaseen. Usein kysyjä on ollut lähiomainen, joskus joku muu ihminen. Vaikka kysymys on selkeä, siihen ei aina ole ollut helppo vastata. Pappina en läheskään aina ole tiennyt poislähteneen elämästä juuri mitään. Tuomion sanan lausuminen ei kuulu meille, eikä ole kannattavaa tehdä liian hätiköityjä päätelmiä kenenkään poislähteneen sieluntilasta.
Tästä hyvänä esimerkkinä on seuraava tapahtuma. Olin vuorollani pitämässä sairaalahartautta. Hoitaja tuli hartauden jälkeen pyytämään, että voisinko käydä katsomassa potilasta, joka tahtoisi tavata papin. Mielelläni halusin. Kun menin hänen huoneeseensa, näin hauraan ihmisen. Hän ei enää paljon jaksanut puhua. Kerroin hänelle, kuka olen ja mitä minulla olisi hänelle Taivaan Isältä tarjottavana. Kysyin häneltä: ”Haluatko sinä uskoa kaikki synnit anteeksi.” Hän vastasi hiljaisella äänellä: ”Sitä minä haluan.” Ihana oli saarnata hänelle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jätimme toisemme lyhyen keskustelun jälkeen Jumalan rauhaan. Kotimatkalla mieleeni tulivat epäilykset: Miten ihminen voi noin helposti uskoa? Ymmärsikö hän todella evankeliumin merkityksen?
Tapahtumasta kului joitakin aikoja, ja olin erään tutun puhujan kanssa seuramatkalla. Matkalla hän kertoi olevansa murheellinen, kun hänelle tuttu uskonsa aikoinaan kieltänyt sisar kuoli sairaalassa. Hän olisi halunnut käydä vielä tätä ystävää katsomassa, mutta tapaaminen ei ollut järjestynyt. Kun hän kertoi ystävän nimen, saatoin muistaa, kuinka tapasin tämän henkilön sairaalassa ja sain julistaa hänelle evankeliumin. Meille molemmille tuli iloinen mieli. Parasta oli, että poislähtenyt pääsi taivaan iloon.
Tietääkö pappi, lähiomaiset tai kukaan saattajista, pääseekö poislähtenyt taivaaseen? En pappina ole koskaan voinut olla varma, mitä poislähteneelle on tapahtunut ennen kuolemaa. Olen ajatellut, että tärkeintä on keskittyä puhumaan läsnä oleville, eläville ihmisille, parannuksen ja uskon tarpeellisuudesta. Siunaustilaisuus avaakin siihen hienot näköalat. Olemme jokainen silloin konkreettisesti elämän ja kuoleman edessä puhuteltavana.
Kun uskovainen ihminen kuolee, läheisillä on eronikävä, mutta toisaalta myös ilo siitä, että hän pääsi taivaaseen. Kun olen toimittanut uskovaisen ihmisen siunaustilaisuutta, en ole voinut vaieta tuosta ilosta. Usko on Jumalan lahja. Jumala kutsuu omansa joskus yksinäiseltä ja unohdetulta paikalta, joskus monien tuttujen armolasten keskeltä, jolloin uskosta jää todistus Jumalan seurakuntaan.
Usein minulle on surutalossa monella suulla todistettu, kuinka hyvä ihminen poislähtenyt oli. On voitu todeta, että hän, jos kuka, pääsi taivaaseen. Hyvä ihminen hän on voinut ollakin läheisilleen. Hyvillä teoillamme emme kuitenkaan pääse taivaaseen. Jos näin olisi, turhaan Jumala olisi lähettänyt Poikansa meitä syntisiä ja pahoja ihmisiä pelastamaan.
Vain Jumalan armosta pääsemme taivaaseen. Apostoli muistuttaa, että ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle (Hebr. 11:6). Kun rippikoululaisilta olen kysynyt, miksi kannattaa uskoa, lähes jokaisessa lapussa lukee: ”Että pääsisin taivaaseen.” Siksi todella kannattaa uskolla turvautua Jumalan armoon, elää Jumalan lapsena ja kulkea Jumalan joukon mukana.
Luukkaan evankeliumissa kerrotaan eräästä keskustelusta, jossa Jeesus oli mukana. Ihmiset kauhistelivat Pilatuksen surmauttamien galilealaisten kohtaloa. Jeesus kysyi heiltä: ”Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny” (Luuk. 13:2–3). Jeesus tahtoi kääntää ihmisten mielenkiinnon tärkeimpään asiaan, eli siihen omakohtaiseen kysymykseen, että pääsenkö minä taivaaseen.
Meidän ei tule liiaksi miettiä kuolevien ihmisten kohtaloa, tärkeämpää on valvoa, että on itse matkalla taivaaseen. Jumalan lapsi iloitsee jo täällä tulevasta ja tahtoo pitää evankeliumia esillä myös heille, jotka kaipaavat päästä taivaan kotiin.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys