Aikojen alussa Jumala loi koko maailman kuudessa päivässä. Seitsemäs päivä oli luomistyön päätöspäivä, jolloin Jumala lepäsi. Näin Jumala antoi meille ihmisille esimerkin työn ja levon vaihtelusta. Myös kolmannessa käskyssä Jumala osoittaa lepopäivän merkityksen.
Jumala ei luonut meitä koneiksi. Tarvitsemme sekä aktiivista toimintaa että passiivista toimettomuutta. Joskus saatamme ajatella, ettei lepo ole niin tärkeää; nyt on paiskittava töitä, kun on voimia ja intoa. Jos jatkuvasti laiminlyömme levon ja nukumme liian vähän, elimistömme alkaa reagoida ja saatamme sairastua.
Elämme aikaa, jota leimaa kiire. Työssä on oltava tehokas, ja ylitöitäkin voi kertyä. Vapaa-aikanakin on niin paljon mielenkiintoisia harrastuksia ja tapahtumia, ettei millään tahdo ehtiä kaikkiin osallistua. Monilla vanhemmilla on kiire, ja yhdessäolo perheen kanssa voi jäädä liian vähäiseksi. Lapsilla taas on kiire erilaisiin harrastuksiin. Juoksemme kellon kanssa kilpaa. Voi tulla ahneuskin: omaisuutta pitäisi saada yhä enemmän ja enemmän.
Työelämässä ollessani tunnistin sisimmässäni syytökset: Kun tein paljon töitä ja olin poissa kotoa, tunsin laiminlyöneeni perheeni. Kun olin enemmän perheeni kanssa kotona, tunsin laiminlyöneeni työni.
Joku sanoi minulle ennen eläkkeelle jäämistäni: ”älä jää eläkkeelle, sitten sinulle vasta kiire tulee.” Toisaalta minulta on usein kysytty, onko ollut kiireitä. Kun vastaan, että eipä ole, sanotaan: ”No sinullahan on sitten aikaa tulla ” Ja sitten on vaikea kieltäytyä tehtävästä. äkkiä on tilanteessa, että se eläkeläisen kiire onkin totta.
Olen nyt eläkepäivinä opetellut käymään kuntosalilla lasteni suostuttelun jälkeen. Tavoitteenani on, että sen avulla voisin pitää kuntoa yllä niin, että liikuntakyky säilyisi hyvänä. Olen kuullut, että kuntoilussakin on tärkeä pitää lepopäiviä. Levätessä lihakset kasvavat. Jos kuntoilee joka päivä, on vaara, että väsyy ja tulee ”ylikuntoon”.
Tuntuu käsittämättömältä, että eläkeläisenkin pitäisi vielä kiirehtiä. Jos kaikki tekemättömät työt on tehtävä ennen kuolemaansa, niin kiirehän siitä tulee. Olen nyt opetellut järjestämään omaa ajankäyttöäni. Siinä on auttanut pari leikkausta ja toipuminen niistä. On ollut pakko levätä. Ajattelen, että kiireen takana on aina joku asia, joka saa kiirehtimään.
Olen usein kuullut sanottavan, että evankeliumin eteenpäin viemisellä on kiire. Kuitenkin Jumalalla on oma aikansa. Jeesuksen vertaus Jumalan valtakunnasta on puhutteleva: ”Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei tiedä, miten” (Mark. 4:26–27).
Jumala on se, joka avaa sydämet uskomaan. Ihmisten voimalla ei työ kanna hedelmää. Apostoli Paavali kirjoitti, että ei ole ihmisten valittavissa, kuka uskoo: ”Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen” (Room. 9:16). Mutta kun joku pyytää luokseen ja haluaa kuulla Jumalan valtakunnan evankeliumia, uskovaiset eivät viivyttele vaan rientävät viemään hätääntyneelle elämän sanaa.
Jeesus toi levon uupuneille ihmisille. Kun kiire meinasi täyttää opetuslasten elämän, Jeesus sanoi heille: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää” (Mark. 6:31). Jeesus myös näki, kuinka ihmiset yrittivät suorittaa elämäänsä ja täyttää Jumalan vaativaa lakia. Hän sanoi: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Matt.11:28). Jumalan sanan ääressä voimme levähtää ja saamme uutta voimaa kilvoituksen matkalle. Uskonelämän hoitaminen on ykkösasia.
Usko on lepoa Herrassa. Synnit ovat anteeksi annetut, Jeesus on tehnyt kaiken puolestamme, saa olla hyvässä turvassa. Jumala pitää Pyhän Henkensä kautta huolta omistaan. Siksi seuroissa sanotaan: ”Saat jäädä uskomaan rauhaan, iloon ja vapauteen saakka.”
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys