Joulu on hieno juhla. Se on sitä erityisesti sanomansa puolesta, mutta myös juhlaperinteensä puolesta. Miten jaksaisinkaan tämän kaamosajan yli, ellei olisi joulua, valon juhlaa!
Joulun sanoma tulee lähelle meidän ihmisten kokemusmaailmaa: joulun lapsi syntyi samalla tavalla kuin me nykyisetkin ihmiset, pieneksi vauvaksi, joka tarvitsee perheensä hoivaa. Jeesus-lapsen syntymä koskettaa. Avioliiton suurimpia hetkiä on, kun äiti ja isä saavat pidellä vastasyntynyttä pienokaista sylissään.
Joulu on ennen kaikkea perheen ja lähipiirin juhla — vai onko sittenkään? Entisinä aikoina uskovaiset kokoontuivat jouluna seuroihin. Jouluseurat olivat yhteisöllinen tapahtuma, ja joulun sanoma oli keskeisesti esillä. Oltiin miltei konkreettisesti jouluseimen äärellä koko joulun ajan. Nyt minusta tuntuisi oudolta, jos jouluaattona lähdettäisiin seuroihin ja seurat kestäisivät kaikki joulunpyhät. Lapsena opin, että jouluaattona oltiin kotona. Joulusauna, jouluateria ja joulupukki olivat aattopäivän kohokohtia. Tällöin, 1950-luvulla, ei ollut jouluaaton hartauksia eikä käyty haudoilla. Joulupäivänä käytiin joulukirkossa, mutta muuten oltiin kotona. Tapaninpäivänä käytiin kylässä tai meille tuli vieraita. Illalla kävi ”konhotespukkeja” eli ”räsypukkeja” tekemässä pikku kepposia ja pelottelemassa talon väkeä. Joukko kylän nuoria oli pukeutunut räsyvaatteisiin ja pukin naamariin, ettei heitä tunnistettaisi. Nuo lapsuuden joulut säilyvät erityisesti muistoissa. Niihin haluaisi palata yhä uudelleen ja uudelleen.
Lapsuuskodissa opittu joulunviettotapa on pitkälti periytynyt meidänkin perheemme joulunviettoon. Tosin jouluaaton hartaus hautausmaalla ja kynttilöiden sytytys haudoille ovat perheemme uudempia perinteitä. Ennen jouluaaton ateriaa hiljennymme jouluevankeliumin äärelle. Jouluaamuna on riemullista kokoontua jumalanpalvelukseen yhdessä muiden kirkkovieraiden kanssa. ”Hyvää joulua” toivotamme kilvan toinen toisellemme, ja tuntuu, että kerran vuodessa ”hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisella”. Myös tapaninpäivän perinteeseemme on kuulunut jumalanpalvelus tai seurat.
Jouluun liittyy monia erilaisia tapoja. Perinteinen tapa on, että ennen joulua siivotaan, leivotaan, valmistellaan jouluruokaa, lähetetään kortteja, hankitaan lahjoja ja kynttilöitä sekä joulukuusi. Jotkut haluavat lähteä joulunviettoon Lappiin tai etelän lämpimään. Joku sanoo itseänsä ”jouluihmiseksi” ja nauttii kaikesta jouluun liittyvistä asioista. Joku taas inhoaa jouluaikaa ja toivoisi, että se olisi nopeasti ohi. Jollekin yksinäiselle se tuo kipeälläkin tavalla muistoon lapsuuden joulut sekä rakkaat, poislähteneet ihmiset.
En osaa kenenkään joulunviettotapoja arvostella. Eläkkeellä on ensimmäisen kerran tullut mieleeni, että voisihan sitä mennä jouluksi eteläänkin. Aikaisemmin pidin sellaista mahdottomana ja melkein paheksuin mielessäni niitä, jotka näin tekivät. Se voi vanhana mieli muuttua. Muutama vuosi sitten sain olla ennen joulua etelässä. Siellä tuli mieleeni, että sitä ensimmäistä joulua taidettiinkin viettää siellä etelän ilmastossa, ei ollut meidän odottamaa ”valkoista joulua”. Lomaillessa voi monen turhan huolen jättää pois ja ehkäpä sanan kuulolle ei ole niin paljon esteitä. Hieno asia on seurat, joita on etelän lomakeskuksissa nykyään tarjolla ainakin lomasesonkien aikaan. Hieno asia mielestäni on myös se, että leirikeskuksissa järjestetään nykyään joululeirejä joulunpyhinä. Siellä ei tarvitse olla yksin vaan saa nauttia joulusta ja sen ihanasta sanomasta yhdessä muiden leiriläisten kanssa.
Olimmepa jouluna kotona, mummolassa, leirillä, joulumatkalla etelässä tai pohjoisessa, keskeistä on joulun ilosanoma. Se on sama sille, joka paljon valmisteli joulua ja sille, joka ei sitä kyennyt tai jaksanut tehdä lainkaan. Joulua saamme joka vuosi viettää Jeesuksen syntymän juhlana. Todellinen lahja on se, että Jumala tuli meitä syntisiä ihmisiä pelastamaan poikansa Jeesuksen kautta. Se, joka tämän Jumalan valtakunnan lahjan vastaanottaa, on onnellinen ihminen. Sanoisin, että ihan jouluihminen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys