Latinankielen oppitunnilla opin lentävän lauseen, ”nomen est omen”, joka merkitsee, että nimi on enne.
Kesällä lähdin hyvissä ajoin Jämsän kristillisen opiston järjestämiin maakunnallisiin kesäseuroihin. Matka oli kahdestakin syystä mielenkiintoinen. Ensiksi seurat olivat nyt eri paikassa, Ison Kirjan opistoalueella Keuruulla. Toiseksi tunsin, että olen vapaa mies. Minua eivät sitoneet enää ajalliset työvelvoitteet. Sain vapaasti lähteä seuroihin ja olla loppuun saakka.
Ilo valtasi mielen, kun Keuruun keskustassa näin opasteen, jossa luki ”Opistoseurat”. Tiesin, että kohta olemme perillä. Mietin mielessäni ohitettuani kyltin, että mitäpä muut kuin uskovaiset ajattelevat luettuaan kyltin. Ajattelevatko he, että Ison Kirjan opistolla on helluntailaisten seurat vai että seurat on tarkoitettu joillekin opistolaisille? Tiesin, että seurojen tiedotustoiminta oli mallikkaasti hoidettu. Mediassa oli ollut aiheesta hyvin tietoa. Kaikesta huolimatta tavallinen keuruulainen tuskin kuitenkaan tiesi, mistä oli kyse opistoseuroissa, joihin kyltti ohjasi.
Kun sain parannuksen armon, minusta tuli Jumalan lapsi ja Jumalan valtakunnan jäsen. Nämä nimitykset ovat Raamatusta ja kertovat paljon. Lisäksi minä olen myös uskovainen. Tämäkin nimi herättää monissa nykyihmisissä paljon ajatuksia, ja siihen otetaan kantaa. Meitä uskovaisia kutsutaan myös vanhoillislestadiolaisiksi erotukseksi vanhalestadiolaisista eli esikoisista ja uuslestadiolaisista eli uusheränneistä. Nämä nimitykset liittyvät 1800-luvulla syntyneen, lestadiolaiseksi kutsutun herätysliikkeen opillisiin hajaannuksiin.
Meille uskovaisille rauhanyhdistys on rakas ja tuttu sana. Se merkitsee uskovaisten perustamaa yhdistystä, joka omalla paikkakunnallaan järjestää seuroja ja kerää varoja toimintaansa. Aikoinaan syntyi myös kaikkien rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK) organisoimaan lähetystyötä ja julkaisemaan kristillisiä julkaisuja. Uskon, että monet näistä edellä mainituista nimityksistä ovat suurelle yleisölle täysin tuntemattomia. Moni tosin tietää Suviseuroista, sillä media on kiinnostunut niistä.
Uskovaisiin liitetään monia hengellisiä ja maallisia nimiä. Niitä me joudumme ehkä aina selittämään. Jeesukseen uskovia ruvettiin Antiokiassa nimittelemään kristityiksi. Uskonpuhdistusliikkeeseen liittyneitä sanottiin Saksassa luterilaisiksi. Laestadiuksen vaikutuksesta syntyi suuria herätyksiä, joiden kautta elävän uskon saaneita ihmisiä alettiin nimittää lestadiolaisiksi. Monet uskovaisten saamat nimet ovat ulkopuolisten antamia pilkkanimiä, jotka ovat ajan saatossa vakiintuneet. Maailma ei aina ole suhtautunut uskovaisiin positiivisesti.
Olen lukenut, että Togon Jumalan lapset ovat antaneet kirkolleen nimeksi ”Syntien anteeksiantamuksen kirkko”. Se on hieno nimi ja kertoo kaikkein oleellisimman uskovaisten toiminnasta. Olisiko opistoseurojen paikalla voinut lukea ”Syntien anteeksiantamisen seurat”? Ehkä ei. Se olisi kyllä herättänyt huomiota, mutta kalskahtanut korvaan oudolta. Joka tapauksessa opistoseurat oli hyvin järjestetty, väkeä oli aikaisempaa enemmän, paikka oli hyvä ja syntien anteeksiantamuksen sanoma kuului seuroissa. Opastekylttien avulla osasimme hyvin seurapaikalle.
On olemassa sanonta: ”Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeään.” Meillä Jumalan lapsilla on kilvoituksen paikka, että elämällämme kertoisimme uskostamme. Rukous on, että minäkin saisin kantaa Jumalan lapsen nimeä, niin että se enteenä kertoisi halustani päästä taivaan kotiin.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys