Näin enoni kysyi, kun kuuli minun aikeistani lähteä rippileirille. Hän kertoi, että eräs poika oli miettinyt tällä tavoin. Hyvä maalausurakka houkutti, mutta muutakaan mahdollisuutta ei tuona aikana ollut kuin jättää urakka odottamaan.
Oma rippikouluni oli 1960-luvun puolessavälin. Se oli kahden viikon leiri seurakunnan leirikeskuksessa. Lähdin odottavalla mielellä. Minulla oli toive, että sillä reissulla uskon asiat selkiäisivät. Katekismus piti tenttiä papille ulkoa ensimmäisen viikon aikana ja se olikin kova ponnistus. Kristinoppi käytiin läpi. Vahva tiedollinen anti annettiin, mutta omakohtaisesta uskosta ei puhuttu mitään. Kun on kastettu, kaikki on ok. Minä olin jokseenkin ahdistunut, kun sisimmässäni tunsin toisin. Toivoin koko rippikoulun ajan neuvoa ahdistukseeni ja vielä konfirmaatiopäivänä odotin asian ratkeavan, mutta ei. Jumala ei kuitenkaan unohtanut minua, vaan reilu kymmenen vuotta myöhemmin antoi löytää armovaltakunnan.
Yli 80 prosenttia viisitoistavuotiaista osallistuu rippikouluun tänäkin kesänä. Moni nuori tosin miettii, kannattaako mennä vai onko "tähärellisempiä menoja". Perinne on kuitenkin voimakas ja kaverien antama hyvä palaute vaikuttaa myös. Monessa kodissa vanhemmat, sisarukset ja kaverit ovat miettineet yhdessä nuoren kanssa rippikoulupaikkaa ja -ajankohtaa.
Pikaisella laskulla arvelen olleeni noin seitsemänkymmentä kertaa rippikoulussa. Kun on pyydetty kristillisyyden rippileirille opettajaksi, olen monesti miettinyt asiaa samoin kuin tuo kirjoitukseni alussa mainittu poika: ”Lähteäkö, vai onko muuta tärkeämpää?” Joskus on ollut este, mutta useimmiten ei. Monesti on kyllä tullut mieleen ajatus, että olisi sitä mukavampaakin tekemistä kuin sitoutua rippikoulun pitoon. On ollut heikkouden ja osaamattomuuden tunteita.
On hyvä, että mahdollisuuksiemme mukaan osallistumme kristillisyytemme työhön. Jeesus sanoo: ”Eloa on paljon ja työmiehiä vähän.” Meidän ei kuitenkaan tarvitse olla yksin elovainiolla. Saamme tukea toisiamme ja yhdessä ihmetellä Jumalan työtä. Meitä kaikkia tarvitaan.
Jälleen olen jaksanut lupautua rippileirille. Jotenkin tuntuu, että se on vähän kuin velvollisuus eläkkeelle jäätyäni. Moni nuorempi lähtee ahtaammalta paikalta. Uskon, että taas saan kokea, että palaan kotiin vahvistuneena ja iloisella mielellä. Rukoilen itselleni ja muille leirityössä oleville voimia.
Ajattelen, että rippikoulu on nuorelle ainutkertaisen hieno tilaisuus, jossa voi pysähtyä varta vasten elämän kalleimpien asioitten äärelle. Jollakin voi olla sama toive kuin minulla aikoinaan: saada selvyyttä ja varmuutta uskomiseen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys