Jouluna kuulimme jälleen kirkoissa ja seurahuoneissa tutut sanat Luukkaan evankeliumista: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja” (Luuk. 2:11). Näin julisti Jumalan lähettiläs paimenille jouluyönä Betlehemin kedolla. Jumala astui luoksemme Pojassaan Jeesuksessa juuri tuona päivänä, jota uskovaiset olivat kauan odottaneet ja johon profeettojen ennustukset ja lupaukset olivat tähdänneet.
Aloittaessaan julkisen toiminnan Nasaretin synagogassa Jeesus luki tekstiksi Jesajan kirjan lupauksen sanat: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille: hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta.” Sitten Jeesus jatkoi: ”Tänään, teidän kuultenne, tämä kirjoitus on käynyt toteen” (Luuk. 4:16–21).
Jerikolainen publikaanien päämies sai kuulla ihmeelliset sanat Jeesuksen suusta: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi” (Luuk. 19:5). Myöhemmin Jeesus sanoi Sakkeukselle ja kaikille paikalla olleille ihmisille: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi” (Luuk. 19:9).
Minä istuin syksyllä 1976 Helsingin syysseuroissa kuulemassa Jumalan sanaa. Jumala avasi minun korvani kuulemaan ja sydämeni ottamaan vastaan, mitä Jumalan lähettiläät, seurapuhujat, puhuivat. Minä ajattelin, että näistä seuroista en lähde tänä iltana pois ennen kuin minullekin saarnataan synnit anteeksi. Taivaan Isä kuuli huokaukseni, ja minulle ja kaikille muillekin sanan kuulijoille sanottiin: ”Tänään Jumalan valtakunta lähestyy sinua ja valtakunnan kuningas Jeesus Kristus: sinulla on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.”
Nämä sanat halusin vastaanottaa ja uskoa. Jumala antoi ymmärryksen ja uskon lahjan sydämeeni Pyhän Henkensä kautta. Ei ollut mitään estettä uskomiselle. Kaikki tuntui yksinkertaiselta ja selvältä. Ihmettelin vain, miten minä en ole tajunnut näin yksinkertaista asiaa aikaisemmin. Sekin myöhemmin selvisi. Ei usko ole mahdollista ilman Pyhän Hengen työtä. Tästä päivästä ja saamastani uskonlahjasta olen tänäänkin iloinen ja kiitollinen.
Sain olla Helsingin syysseuroissa palvelemassa kuluneena syksynä, lokakuun alussa. Lauantai-illan messu oli minulle muistojen ilta, enkä voinut olla puhumatta siitä, mikä on ollut elämäni tärkein tapahtuma. Ehkä minun muistoni ei paljon liikuttanut kuulijoita, mutta toivoin, että jos seuroissa istuisi joku samassa tilanteessa oleva ihminen kuin minä olin silloin 43 vuotta sitten, hän saisi Jumalalta voiman uskoa.
Minusta tuntui, että kaikki oli kuin silloinkin. Kirkko täynnä väkeä, ja samat evankeliumin lupaukset olivat yhä voimassa. Sain olla Jeesuksen lähettilään osassa kuuluttamassa Jumalan valtakunnan ilosanomaa. Niitä taivaasta tulevia tuoreita terveisiä, jotka synnyttävät sydämissä uskonelämää ja vahvistavat sitä. Ei sanota kenellekään, että huomenna tai tulevaisuudessa saat uskoa. Otollinen aika ja parannuksen teon päivä on juuri tänään, kun Jumalan valtakunta lähestyy uskovaisen ihmisen kautta.
Minä olin 11-vuotias, kun puukollani kaiversin aitan seinään vuosiluvun 1961. Ajattelin sitä kaivertaessani, että voi kun aika kuluu hitaasti. Olisinpa jo aikuinen ja voisin nauttia elämästä aikuisen tavalla. Syntymäkodissani käydessäni tuo kaiverrus on joskus osunut silmiini. Olen ajatellut sitä, kuinka vähän me ihmiset tiedämme elämästä. Nyt olen eläkkeellä ja ajattelen: voi kun aika kuluu nopeasti. Nyt tuntuu, että viikko on kuin päivä. Monesti elän menneissä hetkissä ja päivissä. Ajattelen, kuinka totta onkaan sananlasku: ”Siilloin se elämä parasta on ollut, kun se on ollut työtä ja tuskaa.”
Meillä ihmisillä on vaarana, että elämme tulevassa tai menneessä ajassa. Meidän tulisi elää kuitenkin nykyhetkessä. Jokainen päivä on lahjaksi saatu, ainutkertainen päivä, joka ei koskaan enää palaa. Jokaisella päivällä on omat ilonsa ja murheensa. Kun kiitoksella otamme vastaan ajalliset päivät ja luotamme Taivaan Isän huolenpitoon, meidän on helpompi elää ja olla nykyhetkessä. Uskoakaan ei tarvitse kuin yhden päivän kerrallaan.
Muistelen kiitollisena päivää, jolloin sain parannuksen armon. Virrentekijä on kirjoittanut kauniisti: ”Muistan päivää autuasta, jolloin Jeesus löysi mun…” Kiitollinen olen siitäkin, että Jumala on Pyhän Henkensä kautta varjellut ja johdattanut armovaltakuntansa osallisuudessa päivittäin ja hetkittäin. Ilman sitä en olisi jaksanut uskoa. Omat voimani ovat vähäiset ja usko heikko.
Voimaton saa voimaa evankeliumista, sillä apostoli Paavalin mukaan evankeliumi on Jumalan voima sen uskovalle pelastukseksi. Uskon matkaa tehdään joka päivä parannuksen askelissa.
Menneisyyden murheet ja ilot jäävät taakse, usko kantaa tänään, ja tulevaisuudessa on Jumalan lapsella luvassa vielä parempaa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys