Nyt yh­des­sä jo läh­te­kää, iä­i­siin häi­hin pyr­ki­kää. Ken Her­ran kut­sun tor­ju­en pois jäi­si tiel­tä au­tuu­den?

Val­ta­va vir­ren­vei­suu ym­pä­röi mi­nua su­vi­seu­ra­tel­tas­sa 37 vuot­ta sit­ten. On lau­an­tai-il­ta­päi­vä. Vir­ren 151 sa­nat pu­hut­te­le­vat voi­mak­kaas­ti. En ky­ke­ne lau­la­maan. It­ken.

Jo saa­puu yl­kä tai­vai­nen, käy­kääm­me vas­taan rie­mui­ten. Nyt val­miik­si jo lamp­pum­me! Oi ter­ve, ra­kas Her­ram­me!

Su­vi­seu­roi­hin läh­ties­sä­ni olin käy­nyt ter­veh­ti­mäs­sä mum­mo­a­ni van­hain­ko­dis­sa. Hän oli kaa­tu­nut ja saa­nut luun­mur­tu­man. Mum­mon tila heik­ke­ni, ei­kä hän enää re­a­goi­nut, kun kä­vin hä­nen luo­naan. Oli val­mis­tau­dut­ta­va hä­nen pois­me­noon­sa.

Mum­mo oli täyt­tä­nyt edel­li­se­nä syk­sy­nä 93 vuot­ta. Hän asui ko­to­nam­me mel­kein koko lap­suu­te­ni ajan ja hoi­ti mi­nua, kun en ol­lut vie­lä kou­lus­sa ja äi­ti kävi töis­sä. Mum­mo oli tär­keä hen­ki­lö per­hees­säm­me. Us­ko­vai­nen mum­mo oli joh­dat­ta­mas­sa mei­tä lap­sen­lap­sia Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Vir­ren sa­no­ja kuun­nel­les­sa­ni tun­sin voi­mak­kaas­ti, et­tä nyt mum­mo on muut­ta­mas­sa tai­vaan ko­tiin. Il­lal­la saim­me­kin sit­ten vies­tin, et­tä mum­mom­me oli nuk­ku­nut van­hurs­kas­ten le­poon tuo­na lau­an­tai-il­ta­na.

Yh­des­sä lau­la­mi­nen on vah­va ko­ke­mus. Sen to­teu­tuu seu­rois­sa vii­koit­tain. Su­vi­seu­ra­vie­ras tun­tee yhä uu­des­taan, kuin­ka seu­ra­tel­tas­sa yh­des­sä lau­la­mi­nen on jos­kus jopa yli ym­mär­ryk­sen me­ne­vä ko­ke­mus. Eräs pu­hu­ja sa­noi­kin, et­tä Su­vi­seu­rois­sa olem­me eh­kä lä­him­pä­nä tai­vas­ta.

Jos­kus, kun olen vä­sy­nyt en­kä ole jak­sa­nut läh­teä seu­roi­hin, avaan net­ti­seu­rat. Jo en­sim­mäis­ten vir­ren tai Sii­o­nin lau­lun sa­no­jen kuu­le­mi­nen he­rät­tää ikä­vän: mik­si en läh­te­nyt­kään? Ha­lu­ai­sin ol­la tuol­la yh­des­sä lau­la­mas­sa.

Ai­vo­tut­ki­ja Alek­si Sih­vo­nen on to­den­nut, et­tä kun kuun­te­lem­me lau­lua, ai­vom­me lau­la­vat. Hä­nen mu­kaan­sa te­hok­kaim­min mei­hin vai­kut­taa mie­li­mu­siik­kim­me. Se edis­tää mie­li­hy­vä­hor­mo­ni do­pa­mii­nin erit­ty­mis­tä.

Toi­nen asi­an­tun­ti­ja, oi­keup­sy­ko­lo­gi Ju­lia Kork­man, sa­noo, et­tä kuo­ro­lais­ten sy­dän al­kaa lyö­mään sa­maan tah­tiin, kos­ka yh­des­sä

lau­let­ta­es­sa hen­gi­te­tään sa­maan tah­tiin. Kuo­ron ei tar­vit­se ol­la edes ta­so­kas.

De­men­toi­tu­neet muis­ta­vat usein jos­kus osaa­man­sa lau­lun sa­nat, vaik­ka muut sa­nat ovat­kin ka­don­neet. Tut­ki­muk­set osoit­ta­vat myös, et­tä yh­tei­söl­li­syys, esi­mer­kik­si kuo­ro­lau­lu, li­sää elin­vuo­sia ja vä­hen­tää stres­siä.

Keit­ti­öp­sy­ko­lo­gi­na tä­hän voi­si li­sä­tä, et­tä var­mas­ti virt­tä ja lau­lua yh­des­sä lau­la­es­saan sa­man us­kon ja­ka­vat ko­ke­vat sa­maan tah­tiin hen­git­tä­mi­sen vah­vem­min.

Kuun­te­len mie­lel­lä­ni ra­di­os­ta har­tauk­sia ja har­tai­ta sä­ve­liä. Au­toa aja­es­sa­ni tem­pau­tuu lau­luun mu­kaan. Va­li­tet­ta­vas­ti täy­tyy to­de­ta, et­tä ny­ky­ään har­taat sä­ve­let ei­vät ai­na luo har­ras­ta miel­tä. Jos­kus on pa­rem­pi sul­kea ra­dio.

Meil­lä on jo­kai­sel­la mie­li­lau­lu­ja ja -vir­siä. Mi­nua pu­hut­te­lee voi­mak­kaas­ti vir­si 538 ja eri­tyi­ses­ti sen sa­nat:

Mua, Jee­sus, au­ta val­vo­maan ja tätä ai­na muis­ta­maan: on ly­hyt ih­mi­se­lä­mä ja iä­i­syys on edes­sä. Jo as­kel riit­tää siir­tä­mään tu­le­vaan, toi­seen elä­mään.

Vir­ren sa­nat va­vah­dut­ta­vat ja lau­la­es­sa­ni koen Ju­ma­lan kaik­ki­val­tiu­den eri­tyi­sen vah­vas­ti.

Ai­na kun kuu­len alus­sa mai­nit­se­ma­ni Su­vi­seu­rois­sa lau­le­tun vir­ren sa­nat, pa­lau­tuu mie­lee­ni tur­val­li­nen ko­ke­mus sii­tä, kuin­ka kau­nis on van­hurs­kaan läh­tö.