Talsin kadulla. Katse on maassa. Ajatukset pyörivät menneen viikon asioissa. En näe vastaantulijoita, vain omat väsyneet ajatukseni.
Käännyn rantapolulle. Kuusen oksat ovat pitkät, raskaat. Nostan katseeni, vilkaisen joelle. Avanto on musta ja laaja. Vesi kutsuu uimaan, joki on tyyni. Onnen tunne nousee syvältä, rauhoitun.
Pukuhuoneessa ei onneksi ole muita, saan yksin kuunnella ilmastointilaitteen hurinaa. Vetäisen uimapuvun päälle, tossut jalkaan ja laskeudun avantoon. Vesi tuntuu kylmälle, aivot on väännettävä nollille ja keskityttävä vain vetoihin. Yksi, kaksi, kolme. Teen noin kaksikymmentä vetoa paikallani.
Rannalla olevien talojen valot venyvät jokeen. Hengityksen höyry kohoilee kepeästi veden pinnalla. Hiljaisuus puristuu ympärilleni.
Haluaisin viipyä vedessä kauan. Harmittelen ihmisen osaa, ihmiskeho ei kauan kestä pariasteista vettä. Olisinpa kuikka, niin vesi olisi elinympäristöni. Mutta ei voi mitään, en ole enkä tule vesilinnuksi. Nousen laiturille, kietaisen lakanan ympärilleni.
Tämä on paras hetki! Vedestä noustua ei ole yhtään kylmä. Katsahdan ympärilleni. Tajuan kirkkaan tähtitaivaan. Palaan koppiin, huoahdan. Mieli on tyyni, asiat asettuvat kohdalleen.
Avantouinti vapauttaa stressihormoneja verenkiertoon, mutta se ei lyhyen kestonsa vuoksi ylikuormita vaan antaa energiaa. Elimistö käyttää hormonit puolustusreaktioon kylmää vastaan, jolloin hormonipitoisuudet laskevat ja stressi laukeaa.
Ei siis ihme, että avantouinti aiheuttaa riippuvuutta. Oululainen dosentti Pirkko Huttunen on tutkinut avantouinnin ja kylmän fysiologisia vaikutuksia. Hänen mukaansa kylmäaltistus vapauttaa aivolisäkkeestä beetaendorfiinia, joka on kipua lievittävä yhdiste. Se aiheuttaa myös mielihyvää ja voi jopa johtaa riippuvuuden syntyyn.
Mitä nautittavaa on hipsiä kylmästä väristen jäätävässä tuulessa kohti avantoa? Tai kun hengitys salpautuu kehon ja veden lämpötilaerosta? Eikö kylmään veteen ja jäiden sekaan meneminen pelota?
Nuo kysymykset ovat tuttuja, mutta silti musta vesi lumoaa. Kahdenkymmenen asteen pakkasessa vesi tuntuu jopa lämpimältä. On vain huolehdittava, että uinnin jälkeen ei tule vilu.
Minulle avantouinnissa on merkityksellistä myös ympäröivä luonto. Tämä on tärkeää monille muillekin uimareille. Asiaa on selvittänyt Sini Saren pro gradu -tutkielmassaan.
Sarenin haastattelemat avantouimarit seurasivat muun muassa sään ja vuodenaikojen vaihtelua ja kuvailivat uimisen tuovan kiireettömyyden, itsensä voittamisen sekä stressin vähenemisen tunteita. Myös hiljentymisen ja rauhoittumisen kokemukset olivat tärkeitä.
Aloitin avantouinnin syksyllä 1996. Takana oli sateinen ja viileä kesä, mutta elokuussa tulivat yllättäen kesäiset ilmat. Vedet lämpenivät vielä uimakelpoisiksi. Jatkoin uintia pitkin syksyä ja yhtäkkiä olikin marraskuu ja kylmät vedet. Oli tehtävä päätös.
Minulla oli jokin terveysintoilukausi meneillään, ja olin otollista maaperää tarttumaan tuttavani houkuttelemana avantouinnin koukkuun. En ole mitenkään lämminverinen ihminen, joten kylmä vesi ei tunnu kovin houkuttelevalta asialta. Kuitenkin innostuin kokeilemaan avantouintia. Jäin koukkuun niin kuin monet muut.
On ihmeellistä, miten kylmä vesi karkottaa muun, on vain käsillä oleva hetki. Jotakin veteen jää tai tarttuu mukaan, koska sieltä noustua on autuaallinen olo. Hyvän olon hormonit myrskyävät, katse kirkastuu. Elämästä tajuaa oleellisen.
LÄHTEET:
Heikura, P., Huttunen, P., Kinnunen, T. 2000. Hyinen hurmio – avantouimarin käsikirja. Helsinki: Edita
Saren, Sini 2004: Eihän se oo kuin vettä – Kajaanilaiset avantouimarit. Pro Gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys