Tras­se­li­se­pin mopo- ja au­ton­ras­suu­muis­to­ja lu­kies­sa­ni nou­si­vat mie­lee­ni mo­net nuo­ruu­den reis­sut, joi­ta teh­tiin eri­näi­sil­lä ro­mu­au­toil­la. Mi­nun isä­ni ni­mit­täin oli var­si­nai­nen re­mont­ti­reis­ka tai pi­kem­min­kin au­to­au­lis. Meil­lä ei ol­lut kos­kaan mui­ta kuin ro­mu­au­to­ja. Isä os­ti van­ho­ja au­to­ja, jot­ka hän sit­ten kun­nos­ti enem­män tai vä­hem­män ajo­kun­toi­sik­si.

Au­tot oli­vat yh­tä poik­keus­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta Si­ti­koi­ta. En­sim­mäi­nen au­to per­hees­säm­me oli ni­mit­täin Pösö. Lie­kö isä vie­lä kuus­kyt­lu­vul­la kuul­lut­kaan ylel­li­sen kuu­lois­ta sa­naa Cit­ro­en? Mut­ta sit­ten hä­net hur­ma­si Si­ti­koi­den let­keä lii­to hyd­rau­li­sen jou­si­tuk­sen pääl­lä ja yh­tei­se­lä­mä au­to­mer­kin kans­sa al­koi.

Kiel­tä­mät­tä kyy­ti oli­kin hui­ke­aa. Muis­tan tun­teen, kun isä pai­noi kaa­sua ja sel­kä pai­nui su­loi­ses­ti peh­me­ään sel­kä­no­jaan. Kuo­pat yli­tet­tiin len­tä­en ei­kä kol­mel­la ren­kaal­la ajo­kaan mah­do­ton­ta ol­lut, jos yk­si ren­gas sat­tui puh­ke­a­maan. Maa­va­ran nos­to­mah­dol­li­suu­des­ta oli hyö­tyä mar­ja­met­säs­sä ja tut­ki­mus­mat­koil­la, kun lii­kut­tiin jos jon­kin­lai­sis­sa maas­tois­sa.

Kou­lu­a­joil­ta muis­tan ku­vi­on: isä kel­la­rin au­to­tal­lis­sa si­ti­kan kim­pus­sa. Ai­ka use­as­ti piti ol­la isän apu­na au­to­tal­lis­sa mil­loin kyt­kin­tä pai­na­mas­sa, mil­loin start­taa­mas­sa tai jo­ta­kin osaa kam­pe­a­mas­sa pai­koil­leen. Kel­la­ri pak­ka­si ole­maan se­kai­sin kam­pi­ak­se­lei­ta, ve­to­ni­ve­liä, öl­jy­ka­nis­te­rei­ta, työ­ka­lu­ja ja sun muu­ta ro­mua. Usein il­ma oli si­ni­se­nä pa­ko­kaa­sus­ta. Ar­vaat­te oi­kein, äi­ti ei ty­kän­nyt isän har­ras­tuk­ses­ta yh­tään. Mi­nä­kin näen vie­lä pai­na­jai­sia öl­jyn läi­kit­tä­mis­tä kel­la­rin­por­tais­ta, ben­sat­ras­se­leis­ta ja maa­lin­pärs­keis­tä sau­nan­lat­ti­al­la.

Par­haim­mil­laan isän vie­lä elä­es­sä Si­ti­koi­ta oli ton­til­lam­me var­maan vii­si kun­nos­tus­ta vaa­ti­vaa ja niin sa­no­tut ajo­kun­toi­set pääl­le. Ny­ky­ään tal­leis­sa on jäl­jel­lä kak­si Si­tik­kaa. Siel­lä ne le­pää­vät pö­lyn ja ro­mun hau­taa­mi­na et­si­mäs­sä lop­pu­si­joi­tus­paik­kaan­sa. Ne kuu­lu­vat vel­jel­le­ni, jon­ka ton­til­la puo­les­taan on ar­vi­ol­ta nel­jä ajo­kun­no­ton­ta si­tik­kaa.

Su­vi­seu­ra­reis­suun läh­tö tois­tui sa­man ku­vi­on mu­kaan. Moot­to­ri vins­sin ja tal­jo­jen kans­sa ylös ja uu­si ti­lal­le. Isä ja veli aher­si­vat myö­hään yö­hön au­ton kim­pus­sa, mut­ta kui­ten­kin jou­duim­me kuin var­kain kar­kaa­maan mat­kaan. Isän mie­les­tä au­toa oli­si vie­lä pi­tä­nyt ras­sa­ta, mut­ta meil­lä lap­sil­la oli jo kii­re läh­teä mat­kaan. Isä roik­kui vii­mei­seen as­ti au­ton rin­nal­la ja an­toi oh­jei­ta. Mut­ta mat­kaan pääs­tiin, en­kä muis­ta, et­tei­kö oli­si ta­kai­sin­kin tul­tu.

Kun sain ajo­kor­tin, läh­dim­me usein tyt­tö­po­ru­kal­la seu­ra­mat­koil­le. Erääs­sä Si­ti­kas­sa oli on­gel­mia kyt­ki­men kans­sa. Se pak­ka­si ta­ker­tu­maan. Liik­keel­le­läh­tö oli tök­säh­te­le­vää. No, isä ar­ve­li, et­tä jos kyt­kin­le­vyt voi­te­lee nau­ri­söl­jyl­lä, ta­ker­te­lu lak­kaa. Niin­hän sii­nä kä­vi­kin, mut­ta hom­ma kar­ka­si kä­sis­tä: kyt­kin al­koi luis­ta­maan. Mut­ta niin vain kär­ryl­lä teh­tiin jo­kin Kuu­sa­mon reis­su. Ylä­mäis­sä oli han­ka­laa, mut­ta pe­ril­le pääs­tiin ja ta­kai­sin­kin. Sen jäl­keen olen hy­vin ym­mär­tä­nyt tiel­lä edes­sä hi­das­te­le­via kus­ke­ja. Heil­lä voi kyt­kin luis­taa.

Tuos­sa sa­mai­ses­sa Si­ti­kas­sa oli myös sel­lai­nen vika, et­tei se tah­to­nut käyn­nis­tyä. Isä neu­voi kei­non. Piti lyö­dä va­sa­ran ja meis­se­lin avul­la tiet­tyä koh­taa moot­to­ris­sa, ja se aut­toi. Pi­ti­hän sitä Ro­va­nie­men nuor­ten­päi­vä­reis­sul­la jon­kin ker­ran ko­ne­pel­tiä au­koa, mut­ta sii­tä mat­ka ai­na jat­kui. Lie­kö ol­lut sa­mal­la reis­sul­la, kun ko­je­lau­ta al­koi kä­ry­ä­mään, mut­ta oli var­je­lus mat­kas­sa: au­to ei syt­ty­nyt tu­leen.

Mi­nul­la on me­nos­sa nyt seit­se­mäs oma au­to. Et­te var­maan ar­vaa, mitä merk­kiä? Oi­kein, ne ovat kaik­ki ol­leet Si­ti­koi­ta! Mut­ta ei­vät kyl­lä­kään ro­mu­sel­lai­sia. Sa­moin sis­ko­ni kaik­ki au­tot ovat ol­leet sa­maa la­jia. Et­tä tai­taa ol­la vah­vas­ti pe­riy­ty­vää sort­tia tuo si­ti­kis­mi.

Mah­taa­ko ny­ky­a­jan nuo­ril­la ol­la enää vas­taa­via seik­kai­lu­ja? Sää­li, jos ei ole. Nii­tä on ni­mit­täin mu­ka­va muis­tel­la näin van­hem­pa­na, vaik­ka en vie­lä kei­nu­tuo­lis­sa pal­ve­lu­ko­dis­sa kei­nut­te­le­kaan.