Sain syn­ty­mä­lah­ja­na te­ke­vät kä­det. Nii­den avul­la olen voi­nut luo­da it­se kai­ken­lais­ta kau­nis­ta, kun val­mii­na en ole mis­tään so­pi­via löy­tä­nyt. On us­ko­ma­ton­ta, mitä kaik­kea kä­sil­lä voi­kaan teh­dä.

Vii­me vuo­den ke­vät meni maa­la­tes­sa ja piir­tä­es­sä. Tänä ke­vää­nä neu­loin vil­la­me­kon ja pa­rit su­kat. Il­mo­jen läm­me­tes­sä om­pe­lu on hou­ku­tel­lut neu­lo­mis­ta enem­män. Olen om­mel­lut tänä vuon­na it­sel­le pari ren­toa mek­koa, pai­dan, hou­sut, short­sit ja kan­gas­pom­pu­loi­ta sekä ys­tä­vä­ni vau­val­le me­kon ja hou­sut.

Jos­kus ai­em­min tyk­kä­sin kier­rel­lä rau­has­sa kau­pois­sa ja kat­sel­la, löy­tyi­si­kö mu­ka­via vaat­tei­ta. Ny­ky­ään en enää osaa. Yri­tin käy­dä vas­ta et­si­mäs­sä ui­ma­pu­kua muu­ta­mas­sa vaa­te­kau­pas­sa. En kui­ten­kaan pääs­syt pa­ria met­riä pi­dem­mäl­le liik­kee­seen, kun jo kään­nyin ta­kai­sin. Jo­kin niis­sä tun­tui ja on jo pit­kään tun­tu­nut epä­miel­lyt­tä­väl­le. Eh­kä ää­nek­kääs­ti soi­va mu­siik­ki tai vaat­tei­den löy­tä­mi­sen han­ka­luus. Vä­lil­lä tun­tuu, et­tä mis­sään kau­pas­sa ei ole omaa sil­mää miel­lyt­tä­viä vaat­tei­ta, jot­ka vie­lä is­tui­si­vat pääl­le.

Kos­ka vaat­tei­ta on niin han­ka­la löy­tää kau­pois­ta, olen vä­hi­tel­len al­ka­nut teh­dä nii­tä it­se. On ih­meel­li­nen tun­ne lait­taa pääl­le it­se teh­ty vaa­te, joka on juu­ri sel­lai­nen kuin ha­lu­aa. It­se te­ke­miä vaat­tei­ta myös ar­vos­taa os­tet­tu­ja enem­män, on­han nii­den eteen käyt­tä­nyt ai­kaa ja vai­vaa. On vä­lil­lä pal­jon hel­pom­paa om­mel­la it­se tie­tys­tä ma­te­ri­aa­lis­ta tie­tyn­lai­nen vaa­te kuin yrit­tää löy­tää jos­ta­kin val­mii­na sel­lai­nen.

Olen vii­me vuo­si­na ol­lut pa­has­ti ihas­tu­nut teks­tii­lien luon­non­ma­te­ri­aa­lei­hin, eri­tyi­ses­ti pel­la­vaan ja vil­laan. Mi­nua kieh­too aja­tus sii­tä, et­tä sa­mo­ja ma­te­ri­aa­le­ja on vaa­te­tuk­ses­sa käy­tet­ty jo tu­han­sia vuo­sia sit­ten. Tänä vuon­na olen käyt­tä­nyt lä­hes kai­kis­sa om­pe­lu­töis­sä­ni pel­la­va­kan­gas­ta. Pel­la­va­vaat­tee­ni ovat­kin ol­leet il­ma­vuu­ten­sa, vii­ley­ten­sä ja mu­ka­vuu­ten­sa ta­kia ko­vas­sa käy­tös­sä hel­teil­lä.

Edel­li­se­nä vii­kon­lop­pu­na löy­sin ne­tis­tä ai­van iha­nan kan­gas­kau­pan. Sen prin­tit ovat niin syö­tä­vän su­loi­sia, et­tä olen koko al­ku­vii­kon haa­veil­lut niis­tä. Jos te­ki­si me­kon. Eh­kä myös t-pai­to­ja ja col­le­ge­pai­dan syk­syä var­ten. Tar­vit­si­sin­han minä vie­lä eh­dot­to­mas­ti ku­kal­li­sia ur­hei­lu­vaat­tei­ta ja en­täs, jos om­pe­li­sin myös it­se ui­ma­pu­vun...

Äl­kää säi­käh­tä­kö, en ole vie­lä an­ta­nut it­sel­le­ni lu­paa ti­la­ta uu­sia kan­kai­ta. Täl­lä het­kel­lä en omis­ta om­pe­lu­ko­net­ta, en­kä ko­ti­vii­kon­lop­pui­na eh­di om­pe­le­maan ko­vin pal­joa. Tie­dän ko­ke­muk­ses­ta, et­tä kan­kaat ja muut kä­si­työ­tar­vik­keet jää­vät usein kaap­pei­hin lo­ju­maan, jos nii­tä ei heti käy­tä. Moni pro­jek­ti odot­taa te­ki­jään­sä ja so­pi­vaa het­keä.

On iha­na myös vain suun­ni­tel­la, mitä kaik­kea voi­si teh­dä. Eh­kä jos­kus sit­ten on so­pi­va ai­ka to­teut­taa suun­ni­tel­ma. Sitä odo­tel­les­sa voi kä­sil­lä esi­mer­kik­si teh­dä ruo­kaa, hoi­taa kas­ve­ja ja ru­tis­taa lä­hei­siä.