Hel­mi Yr­jä­nä

Mi­nul­la on ke­sää var­ten haa­vei­ta, toi­vei­ta ja suun­ni­tel­mia, jot­ka liit­ty­vät pi­haan ja kas­va­tuk­seen. En tie­dä, voi­si­ko ol­la on­nel­li­sem­paa kuin saa­da ke­vääl­lä nai­mi­siin men­nes­sä mie­hen li­säk­si koti ja pie­ni piha, jos­sa kas­vat­taa kai­ken­lais­ta iha­naa. Eh­kä eni­ten olen in­nois­sa­ni hyö­ty­kas­vien kas­va­tuk­ses­ta, mut­ta ai­on var­mas­ti kas­vat­taa kas­ve­ja myös nii­den es­teet­tis­ten ar­vo­jen vuok­si.

Vii­me ke­vää­nä tun­tui mel­kein fyy­si­se­nä kai­puu pääs­tä asu­maan paik­kaan, jos­sa voi­si seu­ra­ta vih­rei­den al­ku­jen työn­ty­mis­tä han­gen al­ta va­pau­tu­nees­ta maas­ta. Kau­pun­gis­sa ja kai­ken li­säk­si toi­ses­sa ker­rok­ses­sa asu­es­sa maa tun­tui ole­van ai­van lii­an kau­ka­na. Kai­pa­sin sitä, et­tä voi­sin kä­vel­lä ul­ko-oves­ta suo­raan pi­ha­maal­le ja kier­rel­lä kuk­ka­penk­kien, pen­sai­den ja pui­den vä­lis­sä. Haa­vei­lin tut­ki­va­ni sil­mu­jen pul­lis­tu­mis­ta ja vi­her­ty­mis­tä, mais­te­le­va­ni en­sim­mäi­siä hon­te­loi­ta ruo­ho­si­pu­lin var­sia ja hais­te­le­va­ni mus­ta­he­ru­kan leh­tien al­ku­ja.

En eh­kä vuo­si sit­ten oli­si us­ko­nut, et­tä asu­mis­haa­vee­ni to­teu­tuu tänä vuon­na ja pää­sen lait­ta­maan ke­säl­lä pi­haa. Tai­vaan Isä kuu­li pi­ha­haa­vee­ni ja kai­ken li­säk­si ru­kouk­se­ni puo­li­sos­ta, vaik­ka vä­lil­lä oli han­ka­la­kin ol­la luot­ta­vai­nen. En sil­ti aio lo­pet­taa haa­vei­lua. Haa­vei­len vil­je­ly­laa­ti­kos­ta (tai -laa­ti­kois­ta…), jo­hon voi­sin kyl­vää esi­mer­kik­si pork­ka­naa, sa­laat­tia ja her­net­tä sekä is­tut­taa hie­man si­pu­lei­ta ja avo­maan­kurk­kua. Ja eh­kä jon­kun ke­sä­kur­pit­san tai­men ja eh­kä mui­ta juu­rek­sia ja eh­kä sitä ja tätä ja tuo­ta… Eh­kä myös jon­kin ver­ran voi­mia pi­ha­hom­miin ja re­a­lis­mia lan­noit­teek­si.

Kä­vin juu­ri kau­pas­sa ja tör­mä­sin sat­tu­mal­ta ”mi­ni­kas­vi­huo­nee­seen”, jos­sa oli kyl­vöä var­ten val­mii­na kas­vu­a­lus­ta­nap­pe­ja. Ai­em­min olin aja­tel­lut, et­ten jak­sai­si esi­kas­vat­taa mi­tään. Syy­nä tä­hän oli lä­hin­nä lais­kuus, kos­ka mul­lan raa­haa­mi­nen ja eri­lais­ten purk­kien ja pur­nu­koi­den ke­räi­ly tai os­ta­mi­nen tun­tui työ­lääl­tä. Nyt kaik­ki tar­vit­ta­va ai­na­kin al­kuun oli sa­mas­sa pie­nes­sä pa­ke­tis­sa, jo­ten en miet­ti­nyt kah­ta ker­taa, os­tai­sin­ko. Nap­pa­sin mu­kaan myös pus­sin ke­sä­kur­pit­san ja avo­maan­kur­kun sie­me­niä.

Käm­pil­lä kaa­doin as­ti­aan oh­jeen mu­kai­ses­ti vet­tä ja seu­ra­sin in­nois­sa­ni, mi­ten il­mei­ses­ti sam­ma­les­ta tii­vis­te­tyt na­pit tur­po­si­vat ja peh­me­ni­vät. Jo­kai­seen nap­piin upo­tin yh­den sie­me­nen: kuu­si ke­sä­kur­pit­san ja kuu­si kur­kun sie­men­tä. Olen mel­ko var­ma, et­tä jo puo­let sie­men­ten mää­räs­tä oli­si to­den­nä­köi­ses­ti riit­tä­nyt omaan tar­pee­seen. Jos sie­me­net itä­vät hy­vin, voin vie­dä mah­dol­li­sia yli­mää­räi­siä tai­mia myös lä­hei­sil­le­ni.

Niin­hän se on, et­tä kun nyt olen teh­nyt oman osuu­te­ni sii­nä, et­tä kyl­vin sie­me­net so­pi­vaan kas­vu­a­lus­taan, Tai­vaan Isä hoi­taa lo­put. Tai no, an­taa kas­vun, kun­han muis­tan myös kas­tel­la vil­jel­mi­ä­ni. Vuo­des­ta toi­seen ke­vään lä­hes­ty­mi­nen ja kas­vun kiih­ty­mi­nen jak­saa ih­me­tyt­tää. Huo­ne­kas­vi­ni ot­ta­vat vii­meis­tään hel­mi­kuus­sa li­sään­ty­vän va­lon ja lan­noi­tuk­sen an­si­os­ta kas­vus­pur­tin ja pus­ke­vat uu­sia leh­tiä ok­sien­sa kär­jis­tä. Vie­lä tam­mi­kuus­sa mel­ko kal­juil­ta näyt­tä­neet mu­rat­ti ja kul­ta­köyn­nös ovat nyt jo niin vih­rei­tä, et­ten enää har­kit­se­kaan luo­pu­va­ni niis­tä.

Mut­ta jos pa­la­taan vie­lä pi­ha­haa­vei­sii­ni ja uu­siin kyl­vöi­hi­ni, en malt­tai­si yh­tään odot­taa tou­ko­kuu­ta. Sitä, mi­ten ul­ko­na tuok­suu mär­kä maa, kuk­ka­penk­ke­jä us­kal­taa jo sii­vo­ta kuol­leis­ta kas­vien var­sis­ta ja leh­dis­tä ja vä­hi­tel­len vih­reä val­taa joka pai­kan. Oli­sit­te jo tääl­lä, tou­ko­kuu, lin­tu­jen lau­lu ja lem­pe­ät, uu­det ke­vät­tuu­let, minä odo­tan tei­tä!

To­sin odo­tan­han minä en­sin pää­si­äis­tä, sen au­rin­koa ja rii­pai­se­van lem­pe­ää tun­nel­maa. Voi ke­vät!