Kuo­pus il­moit­ti al­ka­van­sa iso­na Jou­lu­pu­kik­si. Se on ihan hyvä am­mat­ti, myön­sin. On hyvä tun­ti­palk­ka ja pit­kät lo­mat. Hän lu­pa­si tuo­da lah­jak­si äi­dil­le ken­gät ja kark­ki­pus­sin sekä Ii­rik­sel­le kis­san­pen­nun. Jääm­me jän­nit­tä­mään, to­teu­tuu­ko tämä haa­ve jos­kus. Ku­ten si­tä­kin, to­teu­tuu­ko erään toi­sen lap­sem­me haa­ve. Hän ni­mit­täin vas­ta­si 2-vuo­ti­aa­na haa­ve­am­mat­ti­ky­se­lyi­hin tu­le­van­sa iso­na ping­vii­nik­si. To­teu­tu­nee­ko tämä haa­ve jos­kus vaik­ka­pa jää­te­lö­teh­taan mas­kot­ti­na?

Meil­lä on­kin mie­tit­ty vii­me ai­koi­na pal­jon, mikä ke­nes­tä­kin tu­lee iso­na. Toi­sek­si van­hin lap­sem­me miet­tii, mi­hin lu­ki­on jäl­keen ha­ki­si. Mikä ala kiin­nos­tai­si eni­ten? Mi­hin opis­ke­lu­paik­kaan hän voi­si pääs­tä?

Kol­mas lap­sem­me päät­tää pe­rus­kou­lun ja lait­toi juu­ri ha­ke­muk­sen lu­ki­oon. 13 vuot­ta sit­ten hän haa­vei­li me­ne­vän­sä töi­hin ve­si­lai­tok­sel­le juu­ri sik­si mie­hek­si, joka pump­paa vet­tä ve­si­joh­toi­hin. 4-vuo­ti­aa­na hän oli var­ma, et­tä al­kai­si iso­na Tex Wil­le­rik­si. Nyt hän on poh­ti­nut, mitä ai­nei­ta lu­ki­os­sa va­lit­si­si, jot­ta myö­hem­min pää­si­si ha­lu­a­maan­sa opis­ke­lu­paik­kaan. Näin ne haa­veet toi­si­naan muut­tu­vat.

Me poh­dim­me nyt näi­tä am­mat­ti­a­si­oi­ta nuor­tem­me kans­sa. Mie­tim­me vaih­to­eh­to­ja, ja tun­tuu, et­tä nämä asi­at ovat to­del­la tär­kei­tä.

Minä haa­vei­lin nuo­re­na las­ten­hoi­ta­jan työs­tä. Ajat­te­lin, et­tä päi­vä­ko­dis­sa työs­ken­te­le­mi­nen oli­si iha­nin­ta, mitä voi­si ol­la. Olen­kin työs­ken­nel­lyt ai­kui­se­na päi­vä­ko­dis­sa pie­niä pät­kiä. Olen ty­kän­nyt sii­tä työs­tä, mut­ta täy­tyy sa­noa, et­tä pal­jon mie­luum­min sil­ti olen hoi­ta­nut ko­to­na omia lap­si­a­ni. Omien las­ten hoi­to on ol­lut vie­lä­kin iha­nam­paa, pal­kit­se­vam­paa, haus­kem­paa ja ran­kem­paa, kuin nuo­re­na ku­vit­te­lin.

Vie­lä pie­nem­pä­nä haa­vei­lin kark­ki­teh­taan tä­din­kin am­ma­tis­ta. Äi­ti­ni sis­kot työs­ken­te­li­vät kark­ki­teh­taas­sa, ja se oli mie­les­tä­ni sa­tu­mai­sen iha­na am­mat­ti. Ku­vit­te­lin so­ke­rin­hi­mois­sa­ni, mi­ten tä­dit keit­te­le­vät ki­nus­kia suu­rel­la kat­ti­lal­la ja saa­vat lo­puk­si kaa­pia sen ihan it­se.

Pe­rus­kou­lua päät­tä­es­sä­ni mie­tin kou­lu­vaih­to­eh­to­ja. Tai­tei­li­jan am­mat­ti­tut­kin­to hou­kut­ti, sil­lä piir­tä­mi­nen oli ol­lut rak­kain har­ras­tuk­se­ni läpi sii­he­nas­ti­sen elä­mä­ni. Äi­ti­ni kan­nus­ti jär­ke­väm­pään kou­luun. En ha­lun­nut vie­lä muut­taa ko­toa, jo­ten hain Raa­hen Por­va­ri- ja Kaup­pa­kou­luun. Sen jäl­keen muu­tin Ou­luun, kä­vin ta­lous­kou­lun ja sen jäl­keen me­nin lä­hi­hoi­ta­ja­kou­luun.

Vä­hän ai­kaa lä­hi­hoi­ta­jan töi­tä teh­ty­ä­ni jat­koin am­mat­ti­kor­ke­a­kou­luun opis­kel­len so­si­o­no­mik­si. Olen teh­nyt vain vä­hän töi­tä so­si­o­no­mi­na, sil­lä sain ol­la pit­kään ko­ti­äi­ti­nä ja sit­ten tai­de vei men­nes­sään. Tai­de­a­laa olen opis­kel­lut vain vä­hän, mut­ta se on kui­ten­kin ol­lut pää­toi­mi­nen työ­ni jo pian kah­dek­san vuo­den ajan.

Koen, et­tä kai­kis­ta opis­ke­lu­pai­kois­ta­ni on ol­lut pal­jon hyö­tyä elä­mäs­sä­ni. Koen, et­tä kai­kis­ta opis­ke­luis­ta­ni on ol­lut pal­jon hyö­tyä elä­mäs­sä­ni. Tun­nen, et­tä elä­mä­ni on kuu­lu­nut men­nä näin: et­tä opis­ke­lin noi­ta alo­ja ja saan nyt työs­ken­nel­lä tai­tei­li­ja­na. Elä­mä näyt­tää, saan­ko jat­kaa näin vai teen­kö vie­lä jos­kus jo­tain muu­ta­kin työ­tä.

Ajat­te­len, et­tä jo­kai­sen kan­nat­taa eh­dot­to­mas­ti opis­kel­la ai­na­kin yk­si am­mat­ti. Elä­mäs­tä ei kui­ten­kaan tie­dä, mi­ten se kul­jet­taa. Voi ol­la, et­tä ei työs­ken­te­le­kään sii­nä am­ma­tis­sa, jo­hon on kou­lut­tau­tu­nut. Toi­saal­ta kou­lu­tuk­ses­ta on pal­jon hyö­tyä, vaik­ka pää­tyi­si­kin eri alal­le.

Eri­tyi­ses­ti ha­lu­ai­sin muis­taa si­nua, joka et ole vie­lä saa­nut opis­ke­lu­paik­kaa tai olet syys­tä tai toi­ses­ta kes­keyt­tä­nyt opis­ke­lut. Ha­lu­ai­sin roh­kais­ta, et­tä elä­mä kan­taa sii­tä huo­li­mat­ta. Omaa pol­kua on hyvä et­siä, mut­ta sa­mal­la saa ol­la le­vol­li­sel­la ja huo­let­to­mal­la mie­lel­lä.

Tä­hän ke­hot­taa Raa­mat­tu­kin: ”Äl­kää siis huo­leh­ti­ko huo­mis­päi­väs­tä, se pi­tää kyl­lä it­ses­tään huo­len. Kul­le­kin päi­väl­le riit­tä­vät sen omat mur­heet” (Matt. 5:34). Oma paik­ka­si löy­tyy ai­van var­mas­ti, ja Ju­ma­lal­la on hyvä suun­ni­tel­ma si­nun elä­mä­si va­ral­le.