Uu­den­vuo­den yö­nä, kel­lon lä­hes­ty­es­sä kes­kiy­ö­tä, ha­keu­duin jäl­leen omiin oloi­hi­ni päi­vä­kir­jan ää­reen. Olin jo saa­nut tar­peek­se­ni tai­vaal­le pok­su­vis­ta ra­ke­teis­ta, jo­ten nyt oli hy­vää ai­kaa hil­jen­tyä hy­väs­te­le­mään men­nyt vuo­si pa­ke­toi­mal­la vuo­den lo­pun aja­tuk­sia päi­vä­kir­jan leh­dil­le.

Kun oi­kein py­säh­dyin men­neen vuo­den ää­rel­le, niin en­sim­mäi­se­nä pul­pah­ti­vat mie­leen mo­net han­ka­lat ti­lan­teet ja haas­teet, joi­den eteen jou­duin vuo­den mit­taan. Muis­tan hy­vin tun­te­mi­set su­vi­seu­ro­jen lä­hes­ty­es­sä, kun pää­tim­me, et­tä vai­ke­as­sa ta­lou­del­li­ses­sa ti­lan­tees­sa minä jään tyt­tö­jen kans­sa ko­tiin su­vi­seu­ra­mat­kal­ta. Vuo­den mit­taan oli myös ter­vey­del­li­siä haas­tei­ta ja mo­nia mui­ta asi­oi­ta, jot­ka toi­vat huol­ta ja mur­het­ta.

Näi­tä muis­to­ja tar­kas­tel­les­sa­ni huo­ma­sin, mi­ten ne ei­vät enää tun­tu­neet­kaan ras­kail­ta ja ah­dis­ta­vil­ta. Tai­vaan Isä oli kuul­lut hä­dän het­kel­lä huo­kauk­sem­me ja ru­kouk­sem­me ja aut­ta­nut mei­tä. Pää­sin sit­ten­kin tyt­tö­jen kans­sa su­vi­seu­roi­hin, ja siel­tä jäi­vät läm­pi­mät ja iloi­set muis­tot! Mi­nul­le jär­jes­tyi syk­syl­lä pit­käs­tä ai­kaa myös kun­tou­tus­jak­so, joka hel­pot­ti ti­lan­net­ta­ni mo­nel­la ta­val­la. Juu­ri en­nen jou­lua saim­me myös ko­kea tu­kea ja vä­lit­tä­mis­tä, joka aut­toi mei­tä val­mis­tau­tu­maan kii­tol­li­suu­del­la jou­lun viet­toon.

Mie­le­ni hil­je­ni kii­tok­ses­ta. Men­nyt vuo­si jäi­kin muis­toi­hin on­nis­tu­mis­ten vuo­te­na. Sa­mal­la al­koi pul­pah­del­la mui­ta­kin iloi­sia asi­oi­ta aja­tuk­siin. Vuo­den al­ku­puo­lel­la sain aloit­taa tä­män blo­gi­mat­ka­ni, joka on tuo­nut haas­tei­ta, mut­ta myös uu­sia ih­mis­suh­tei­ta sekä ra­ken­ta­via kes­kus­te­lu­ja eri­lais­ten ih­mis­ten kans­sa. Edel­leen tun­nen ole­va­ni kes­ke­ne­räi­nen ja hau­ras näi­tä teks­te­jä teh­des­sä­ni. Mut­ta sa­mal­la tun­nen voi­mak­kaas­ti ole­va­ni Ju­ma­lan var­je­luk­ses­sa ja tois­ten ih­mis­ten tu­ke­ma­na täl­lä mat­kal­la.

Vuo­si vaih­tui hil­jaa, mut­ta var­mas­ti. Ovi sul­keu­tui ta­ka­na­ni ja uu­si ovi avau­tui edes­sä­ni. Va­ro­vas­ti, kuu­los­tel­len olen sen en­sim­mäi­siä päi­viä saa­nut ais­tia, kuin uu­teen vas­ta­sa­ta­nee­seen lu­meen jäl­kiä as­tel­len. On­nel­li­se­na ja kii­tol­li­se­na sii­tä, et­tä elän ja saan tä­män­kin het­ken ko­kea. Kii­tol­li­se­na sii­tä, et­tä oma ja lap­suu­den per­hee­ni sekä van­hem­pa­ni ja ap­pi­van­hem­pa­ni vie­lä elä­vät ja saam­me yh­des­sä tä­hän uu­teen vuo­teen as­tua. Tun­nen kii­tos­ta ja kai­paus­ta myös niis­tä rak­kais­ta mat­ka­ys­tä­vis­tä, jot­ka men­nee­nä vuon­na sai­vat päät­tää tä­män ajal­li­sen mat­kan­sa. He ovat pääs­seet pe­ril­le tai­vaan ko­tiin. Em­me vie­lä tie­dä, pois­tuu­ko joku meis­tä tänä vuon­na pois täs­tä ajas­ta, mut­ta sii­tä mei­dän ei tar­vit­se etu­kä­teen huo­leh­tia. Kai­kil­la on oma ai­kan­sa.

Tun­nen sy­vää kii­tos­ta myös 100-vuo­ti­as­ta isän­maa­tam­me koh­taan. Ei ole it­ses­tään­sel­vyys, et­tä meil­lä on kau­nis ja hyvä maa, jon­ka asi­ois­ta saam­me it­se päät­tää. Kun­pa osai­sim­me tä­nä­kin vuon­na ol­la ra­ken­ta­mas­sa sen hy­vin­voin­tia, ku­kin omal­la pai­kal­lam­me. Oman työ­pa­nok­sen­sa te­ke­mi­nen kun­nol­la ja ve­ro­jen mak­sa­mi­nen ovat tär­kei­tä ele­ment­te­jä isän­maan ra­ken­ta­mi­ses­sa. Myös ihan pie­nil­lä te­oil­la, toi­sis­ta vä­lit­tä­mäl­lä, voim­me ol­la pa­ran­ta­mas­sa yh­teis­tä hy­vin­voin­tia.

En us­kal­ta­nut teh­dä mi­tään uu­den­vuo­den­lu­pauk­sia. Joi­ta­kin toi­vo­muk­sia mi­nul­la kui­ten­kin täl­le vuo­del­le on. Kun­pa osai­sim­me ol­la in­hi­mil­li­siä toi­nen toi­sil­lem­me, vä­lit­tää ja aut­taa huo­len ja hä­dän het­kel­lä. Kun­pa osai­sim­me myös li­sä­tä iloa ja hy­vää oloa omas­sa elin­pii­ris­säm­me. Kun­pa oli­sim­me vah­vem­pia kuin pa­huu­den voi­mat, jot­ka maa­il­maa täl­lä het­kel­lä ha­jot­ta­vat. Kun­pa osai­sim­me ja muis­tai­sim­me tur­va­ta kai­kes­sa Ju­ma­laan, kaik­ki­val­ti­aa­seen tai­vaan ja maan Her­raan. Kun­pa us­ko oli­si vah­vem­pi kuin epä­us­ko. Tätä toi­von myös niil­le rak­kail­le lä­hei­sil­le­ni, jot­ka ovat elä­väs­tä us­kos­ta luo­pu­neet.

Uu­den­vuo­den en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä saim­me ol­la pit­käs­tä ai­kaa seu­rois­sa lap­suu­den ja nuo­ruu­den ajan ko­ti­sii­o­nis­sa­ni. Oli mu­ka­vaa ta­va­ta mo­nia ih­mi­siä, jot­ka olen tun­te­nut lap­suu­des­ta ja nuo­ruu­des­ta saak­ka. Ih­meel­li­sel­tä tun­tui, et­tä niin moni on säi­ly­nyt elä­väs­sä us­kos­sa, vaik­ka ovat elä­mäs­sä mo­nia haas­tei­ta ja vii­mo­ja ko­ke­neet.

Seu­ra­pu­heen teks­ti Psal­mis­ta 139 toi roh­kai­se­van vies­tin tä­hän het­keen vuo­si­tu­han­sien ta­kaa; saam­me ol­la Her­ran suo­jas­sa kaik­ki­na elin­päi­vi­näm­me. ”Min­ne voi­sin men­nä si­nun hen­ke­si ulot­tu­vil­ta, min­ne voi­sin pa­e­ta si­nun edes­tä­si? Vaik­ka nou­si­sin tai­vaa­seen, sinä olet siel­lä, vaik­ka te­ki­sin vuo­tee­ni tuo­ne­laan, siel­lä­kin sinä olet. Vaik­ka nou­si­sin len­toon aa­mu­rus­kon sii­vin tai muut­tai­sin mer­ten taa, siel­lä­kin sinä mi­nua oh­jaat, ta­lu­tat vä­ke­väl­lä kä­del­lä­si.”

Tä­mä­kin seu­ra­pu­he muis­tut­ti mi­nua sii­tä, et­tä vaik­ka mi­nul­la on myös tu­le­vi­na kuu­kau­si­na haas­tei­ta ja pel­ko­ja koh­dat­ta­va­na, niin saan nii­den­kin suh­teen ol­la tur­val­li­sel­la mie­lel­lä. Tänä vuon­na jou­dun käy­mään läpi muun mu­as­sa pit­kään odot­ta­ma­ni oi­keu­den­käyn­nin, jos­sa kä­si­tel­lään toi­meen­tu­lo­ni tur­vaa­mis­ta on­net­to­muu­den ai­heut­ta­maan vam­mau­tu­mi­seen liit­ty­en. Sii­nä on mi­nun kan­nal­ta­ni myös iso ris­ki hä­vi­tä ja jou­tua en­tis­tä huo­nom­paan ti­lan­tee­seen. Kui­ten­kin saan luot­taa Ju­ma­lan hy­vyy­teen. Hän on aut­ta­nut tä­hän­kin as­ti, niin mik­si hän ei aut­tai­si myös tu­le­vi­na päi­vi­nä. Näi­hin­kin haas­tei­siin pyy­dän hei­kon us­ko­ni tur­vak­si esi­ru­kouk­sia.

Uu­den­vuo­den seu­rois­sa lau­let­tiin myös loh­dul­li­nen vir­si, jon­ka sa­nat Diet­rich Bon­ho­ef­fer teki vuon­na 1944 odot­ta­es­saan kes­ki­tys­lei­ril­lä tu­le­vaa koh­ta­lo­aan. Tämä vir­si 600 tuo­koon myös meil­le loh­du­tus­ta tä­män uu­den vuo­den pors­tu­as­sa:

”Hy­vyy­den voi­man ih­meel­li­seen suo­jaan

olem­me kaik­ki hil­jaa kät­ke­tyt.

Me saam­me luot­taa us­kol­li­seen Luo­jaan,

yh­des­sä käy­dä uu­teen ai­kaan nyt.

Jos ah­dis­tuk­sen tie on edes­säm­me,

myös sil­loin Kris­tus mei­tä kul­jet­taa.

An­nam­me Isän kä­siin elä­mäm­me.

Hän it­se meil­le rau­han val­mis­taa.

Suo, Her­ra, toi­von kynt­ti­löi­den lois­taa,

tyy­nek­si, läm­pi­mäk­si liek­ki luo.

Va­lai­set pi­me­än, voit pe­lot pois­taa.

Jää kes­kel­lem­me, Kris­tus, rau­ha tuo!

Kun pa­han val­ta kas­vaa ym­pä­ril­lä,

vah­vis­ta ää­ni toi­sen maa­il­man,

niin et­tä uu­den vir­ren sä­ve­lil­lä

kuu­lem­me kan­sa­si jo lau­la­van.

Hy­vyy­den voi­man us­kol­li­nen suo­ja

pii­rit­tää mei­tä, kuin­ka käy­nee­kin.

Il­las­ta aa­muun kans­sam­me on Luo­ja.

Hä­nel­tä saam­me huo­mis­päi­vän­kin.”