En ai­kai­sem­min pi­tä­nyt ol­len­kaan mar­ras­kuus­ta. Sen har­maus ja an­keus ah­dis­ti­vat ja toi­si­naan tun­tui, et­tä pi­me­ää jat­kuu lo­put­to­miin. Vas­ta kun on­net­to­muu­den jäl­keen jäin pit­käl­le sai­raus­lo­mal­le ja sen myö­tä eläk­keel­le, löy­sin mar­ras­kuun kau­neu­den.

Kun ei tar­vit­se päi­vän va­loi­sim­paan ai­kaan ol­la töis­sä, on ai­kaa kul­kea luon­nos­sa ja ih­me­tel­lä sen le­vol­li­sia ää­niä, tuok­su­ja ja eri­lai­sia pie­niä ja iso­ja nä­ky­miä. Vaik­ka ik­ku­nas­ta kat­so­es­sa mai­se­ma voi näyt­tää har­maal­ta, su­mui­sel­ta tai sa­tei­sel­ta, niin ulos men­nes­sä vä­rit usein voi­mis­tu­vat ja mie­li vir­kis­tyy. So­pi­vat sa­det­ta ja tuul­ta pi­tä­vät läm­pi­mät va­rus­teet ovat hyvä suo­ja kyl­mää ja vii­maa vas­taan. Met­säs­sä ja pel­loil­la ole­vil­la vä­reil­lä on lop­pu­syk­syl­lä eri­tyi­siä kont­ras­te­ja; vih­reä näyt­tää tosi vih­re­äl­tä har­maan ja rus­ke­an sä­vy­jen rin­nal­la. Joi­den­kin pen­sai­den ok­sat hoh­ta­vat tum­man­pu­nai­si­na la­kas­tu­nei­den kuk­kien kes­kel­tä. Vii­mei­set koi­vu­jen leh­det hoh­ta­vat kirk­kaan kel­tai­si­na tum­mil­la ok­sil­la.

Tänä vuon­na saim­me­kin jo mar­ras­kuus­sa kun­non tal­ven tän­ne ete­läi­seen Suo­meen. Se tuo ai­van uu­den va­lon ja tun­nel­man meil­le, jot­ka olem­me tot­tu­neet pi­me­ään ja los­kai­seen mar­ras­kuu­hun. On mu­ka­va seu­ra­ta lin­tu­jen tou­hu­ja, vaik­ka niil­le täs­sä var­hai­ses­sa tal­ves­sa on ai­ka­moi­nen so­peu­tu­mi­nen. Syk­syn leh­tien lei­jai­le­mi­nen on vaih­tu­nut lu­mi­hiu­ta­lei­den lei­jai­luun.

Mar­ras­kui­ses­sa luon­nos­sa kul­kies­sa­ni mi­nua pu­hut­te­lee voi­mak­kaas­ti luon­non nöy­ryys vuo­de­nai­ko­jen ja koh­ta­lon­sa edes­sä. Ai­em­min syk­syl­lä leh­ti­puut ovat pu­keu­tu­neet vä­rik­käi­siin asui­hin­sa ja al­ka­neet pan­ta­ta elin­voi­maan­sa run­koi­hin­sa ja pii­los­sa ole­viin juu­riin­sa. Mar­ras­kuun koit­ta­es­sa vii­mei­set­kin leh­det pu­toi­le­vat alas ja al­ka­vat maa­tua hil­jal­leen mul­lak­si. Tu­le­va­na ke­vää­nä ne ovat hy­vää ra­vin­net­ta uu­sil­le kas­veil­le. Elä­män kier­to­kul­ku kos­ket­taa.

Tun­nen vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lun myös omas­sa it­ses­sä­ni. Luon­non py­säh­ty­es­sä ja koh­met­tu­es­sa ha­lu­an it­se­kin enem­män omaa rau­haa en­kä kai­paa niin pal­jon toi­min­taa ja elä­mää ym­pä­ril­le­ni. Nau­tin kä­ve­lyis­tä hil­jai­ses­sa luon­nos­sa sekä myös lep­poi­sis­ta koti-il­lois­ta per­heen kans­sa. Usein tu­lee il­lal­la is­tah­det­tua pi­a­non ää­reen soit­ta­maan ja lau­la­maan. On iha­naa, kun lap­set­kin toi­si­naan ker­ty­vät ym­pä­ril­le lau­la­maan yh­des­sä. Tänä syk­sy­nä olem­me las­ten kans­sa usein lau­la­neet uu­sia Sii­o­nin lau­lu­ja pi­a­non ää­res­sä. Sel­lai­si­na het­ki­nä tun­nen ole­va­ni eri­tyi­ses­sä suo­jas­sa maa­il­man pa­huu­del­ta. Ul­ko­na ole­va kyl­myys etään­tyy ja si­säi­nen läm­pö tun­tuu voi­mis­tu­van.

Tä­hän ai­kaan vuo­des­ta mi­nul­la tu­lee myös mie­tit­tyä ku­lu­nut­ta vuot­ta, sen ilo­ja ja mur­hei­ta. Nyt on hyvä het­ki tar­kas­tel­la, mit­kä niis­tä ovat to­sis­saan ol­leet mer­ki­tyk­sel­li­siä. Huo­maan, et­tä Ju­ma­la on aut­ta­nut eteen­päin mo­nis­ta vai­keis­ta ti­lan­teis­ta ja asi­ois­ta. Hän on myös an­ta­nut saat­to­mie­hiä, tär­kei­tä ys­tä­viä tar­peel­li­sel­la het­kel­lä. Ei ole tar­vin­nut jää­dä yk­sin. Jos­kus on oma heik­kous ja huo­nous on tun­tu­nut ki­pe­äl­tä ja edes­sä ole­va tie epä­var­mal­ta. Evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man myö­tä on kui­ten­kin saa­nut roh­kais­tua ja tun­tea, et­tä ei mi­nun omin voi­min tar­vit­se­kaan jak­saa.

Olen saa­nut tänä vuon­na uu­sia ys­tä­vi­ä­kin, myös tä­män blo­gi­kir­joit­te­lun kaut­ta. Mi­nua on ilah­dut­ta­nut jo­kai­nen säh­kö­pos­til­la tai muu­ten tul­lut pa­lau­te kir­joi­tuk­sis­ta­ni. It­sel­lä­ni on usein mel­koi­nen kyn­nys ot­taa yh­teyt­tä ja an­taa pa­lau­tet­ta, vaik­ka joku kir­joi­tus mie­ti­tyt­täi­si, ilah­dut­tai­si tai kos­ket­tai­si­kin. Sik­si ar­vos­tan suu­res­ti tei­tä, jot­ka olet­te sen kyn­nyk­sen ylit­tä­neet. Sain säh­kö­pos­tit­se vies­tiä opis­ke­lu­ai­kai­sel­ta ys­tä­väl­tä­ni, jon­ka kans­sa tiem­me er­ka­ni­vat asuin­pai­kan suh­teen hy­vin kau­as toi­sis­taan. Iloit­sen myös si­nus­ta, koh­ta­lo­to­ve­ri­ni, joka otit yh­teyt­tä ja jon­ka kans­sa saim­me tu­tus­tua, ys­tä­vys­tyä ja ta­va­ta­kin. Myös ul­ko­mail­ta on tul­lut vies­te­jä, et­tä tämä Päi­vä­mies ja myös blo­gi­kir­joi­tuk­set ovat mo­nel­le tär­kei­tä. Muis­tan läm­möl­lä myös si­nua, joka ker­roit ole­va­si elä­väs­tä us­kos­ta osa­ton ja ha­lu­sit kir­joit­taa mi­nul­le. Toi­vot­ta­vas­ti elä­mää­si kuu­luu nyt hy­vää. Mo­net van­hat tut­ta­vat ja ys­tä­vät ny­käi­sit­te hi­has­ta su­vi­seu­rois­sa ja muis­sa koh­taa­mi­sis­sa ja ker­roit­te lu­ke­van­ne kir­joi­tuk­si­a­ni. Se on ilah­dut­ta­nut, mut­ta lait­ta­nut myös hy­vin pie­nen pai­kal­le. Osaan­ko? Us­kal­lan­ko? On­ko mi­nul­la mi­tään an­net­ta­vaa?

Mie­les­sä­ni on myös ar­ka ja hil­jai­nen toi­ve, et­tä kir­joi­tuk­set voi­si­vat ta­voit­taa myös si­nut, elä­mäl­le­si suun­taa ja rau­haa et­si­vä ih­mi­nen. Olet eh­kä ko­ke­nut elä­mäs­sä­si ko­via ja mie­le­si on täyn­nä tus­kaa. Voi ol­la, et­tä olet ai­em­min ol­lut us­ko­mas­sa, mut­ta er­kaan­tu­nut Ju­ma­lan las­ten jou­kos­ta. Olet var­maan huo­man­nut, mi­ten maa­il­ma ym­pä­ril­läm­me on le­vo­ton ja näyt­tää tar­jo­a­van mo­nia mah­dol­li­suuk­sia. Olet voi­nut ko­kea, et­tä si­säis­tä rau­haa ja va­loa ei ole löy­ty­nyt hy­viä te­ko­ja te­ke­mäl­lä tai eri­lai­sia ide­o­lo­gi­oi­ta ja elä­män­muo­to­ja ko­kei­le­mal­la. Jos ele­tyn elä­män vir­heet ja kuor­mat pai­na­vat tun­nol­la­si, niin si­nul­la on lupa us­koa syn­ti­si an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä ja saa­da tun­nol­le­si kes­tä­vä rau­ha. Voit pääs­tä us­ko­maan sa­mal­la ta­val­la kuin Jee­suk­sen ope­tus­lap­set ai­ka­naan. He sai­vat us­kon kaut­ta kul­kea Ju­ma­lan sa­nan vii­toit­ta­maa tie­tä, elää an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja ol­la tur­val­li­sel­la mie­lel­lä – myös ki­pu­jen, ky­sy­mys­ten ja ih­mis­ten in­hi­mil­li­syy­den kes­kel­lä.

On on­nel­lis­ta, et­tä mar­ras­kuun pi­meyt­tä seu­raa jou­lun valo ja läm­pö. Ja sen jäl­keen taas uu­den ke­vään odo­tus ja kirk­kaus.

Tämä runo muo­tou­tui mie­les­sä­ni, kun vuo­si sit­ten syk­syl­lä kul­jin luon­nos­sa:

”Lop­pu­syk­syn rii­sut­tu mai­se­ma

kuin ih­mi­nen

kuo­le­man edes­sä.

Mer­ki­tyk­sel­lis­tä ei ole se, mil­tä näy­tät,

vaan se,

mitä kan­nat si­säl­lä­si.

Nä­et­kö pi­mey­den

vai tu­le­van ke­vään va­lon?”