Kuljen kohti joulua monenlaisin miettein. Mielessä väikkyy kuva tunnelmallisesta ja seesteisestä joulunajasta. Ajalliset huolet ja murheet ovat kuitenkin täyttäneet ajatukseni aina uudelleen ja uudelleen. Vaikka onnettomuudestani on kulunut jo vuosia, niin monet toimeentuloon ja kuntoutuksiin liittyvät asiat ovat vielä kesken. Niiden keskeltä olen ajoittain joutunut hartiavoimin raivaamaan tilaa ilolle ja kiitollisuudelle. Miten tällaisten asioiden keskellä löydän oikean joulun ja joulumielen?
Aloitin jouluun valmistautumisen jo marraskuussa kuuntelemalla ensin joululauluja. Monet rakkaat joululaulut vuosien ja vuosikymmenien takaa saivat sydämeni lämpenemään joulun lähestymistä varten. Vasta sen jälkeen aloin hiljakseen asetella jouluverhoja, kynttilöitä ja koristeita. Matka kohti joulua tuntui alkaneen. Siihen matkaan kuuluu myös iltaisin lasten vuoteen äärellä lauletun iltalaulun vaihtuminen joululauluun.
Tänäkin vuonna olen tutkistellut mielessäni, millaista joulua kaipaan ja odotan. Mikä tekee joulusta Joulun? Tottahan joululaulut, -valot ja -koristeet jollain lailla tuovat joulutunnelmaa, mutta miten saamme sydämiimme vieraaksi Joulun lapsen, vastasyntyneen Vapahtajan? Miten meidän perheemme saa tänä vuonna vastaanottaa ja viettää joulun juhlaa? Vai onko joulun syvin sanoma vaarassa hukkua ajallisten suoritusten ja murheiden alle? Kuinka paljon minun tai meidän pitää tehdä töitä joulua varten? Vai löytyisikö syvempi jouluonni sittenkin jättämällä tekemättä joitakin aikaisemmin niin välttämättömiltä tuntuneita asioita?
Alakoulua käyvä poikani oli jo viikkoja puhellut siitä, miten hän haluaisi tänä vuonna päästä esittämään Tiernapoikia koulun joulujuhlassa. Hän oli minultakin kysellyt: "Luuletko, että mä voisin päästä tiernapojaksi?” Tässä eräänä päivänä poika tuli koulusta suoraan luokseni: ”äiti, en mä haluakaan mennä tiernapoikiin. Se tehäänkin tänä vuonna Star Wars ja Harry Potter-teemalla. En minä semmoseen halua mennä mukaan.” Pojan silmistä kuvastui syvä suru ja pettymys.
Kyselin pojalta, miksi hän ei halua siihen osallistua ja miltä se esitys hänestä tuntuu. ”No ei se liity jouluun mitenkään ja menee ihan pilalle.” Tunsin itsekin surua pojan puolesta. Toisaalta olin kuitenkin siitä iloinen, että hän oli huomannut tuon valtavan eron joulun sanoman ja noiden vieraiden elementtien välillä. Vaikka tiernapoikaesitys sinällään on melko äänekäs ja mahtipontinen, niin siellä taustalla on kuitenkin jouluevankeliumin sanoma. Voiko sitä löytää noiden Star Warsien ja Harry Potterin roolihahmojen takaa? Miten hukkaan siinä joutuukaan tuo ”Juuttaanmaan Taavetin kaupunkiin syntynyt poikalapsi”!
Ensimmäisen adventtisunnuntain koittaessa menin nuorimman lapseni kanssa kirkkoon, jossa halusin kuulla adventin sanomasta ja kohta syntyvästä Joulun lapsesta sekä laulaa yhdessä Hoosiannaa. Messun aluksi kirkon takaovelta tuli keskikäytävää pitkin ristisaattue. Ristin ja kynttilänkantajien jälkeen saattueessa tuli tanssija, joka notkein liikkein ojenteli itseään eri suuntiin ja pyörähteli sulavasti eteenpäin saattueen mukana. En ollut uskoa silmiäni. Jotenkin minusta tuntui, että tuo esitys voisi sopia jonnekin muualle, mutta ei mielestäni kirkkoon eikä varsinkaan adventin ja joulun ajan messuun. Vielä messun aikana tuo samainen esitys jatkui alttarin edessä. Tunsin sisimmässäni samankaltaista pettymystä ja surua kuin poikani muutamaa päivää aiemmin. Tällä kertaa en löytänyt kirkossa yhteyttä Joulun lapseen.
Viikkoa myöhemmin osallistuin mieheni kanssa tuossa samaisessa kirkossa pidettyyn rauhanyhdistyksen järjestämään joululauluiltaan. Tilaisuus oli ulkoisesti melko pelkistetyn oloinen: urkujen ja poikkihuilun säestyksellä laulettujen uusien ja vanhojen joululaulujen välillä kuulimme illan juontajalta lyhyitä tilanteeseen sopivia tunnelmasanoja. Silti tämä yhdessä rakkaimman saattomieheni vierellä vietetty lauluhetki oli mukava ”pysäkki” tällä joulunodotuksen matkallani. Siihen hetkeen eivät ulottuneet ulkona puhaltavat kylmät viimat. Tuntui, kuin laulu olisi kohonnut korkealla olevan kirkon katon läpi ja ylös taivaaseen asti. ”Jo, joulunrauha, saavu, jää nyt joka sydämeen, luo toivon, ilon lämmin sää maailman kylmyyteen. Vieraaksi saan nyt kuninkaan, et muutu, Herra, milloinkaan! Jo, joulunrauha, saavu, jää, luo toivon lämmin sää.” (Virsi 31:3.)
Muistelen viime vuoden joulunalusaikaa ja sitä, mikä jäi kaikkein eniten sieltä mieleen. Yksi mieleenpainuvista hetkistä syntyi, kun otin lapsia mukaan mennessäni vanhainkotiin tapaamaan ystävääni. Veimme hänelle pieniä joulumuistamisia ja kysyin henkilökunnalta ja asukkailta, voisimmeko laulaa heille joitakin joululauluja. Mummot ja papat kuuntelivat ja katselivat tarkasti, kun lapset lauloivat ”Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella” ja muita tuttuja joululauluja. Yksi ja toinen vanhuksista yhtyi lauluumme hiljaa nyökytellen. Vuosikymmenet tuntuivat häviävän väliltämme, kun eri ikäpolvet lauloivat yhdessä kaikille tuttuja lauluja. Siinä mieleni tavoitti jotain ajatonta ja sykähdyttävää.
Monenlaisia jouluajatuksia ja muistoja miettiessäni olen huomannut, että tavoitan syvimmän ja mieleenpainuvimman joulumielen jostain muusta kuin lahjaostoksilla, siivoamisilla ja joulukorttien lähettämisillä stressaamisesta. Ainakin minulle erilaiset kohtaamiset, ajan antaminen lähimmäiselle, ajaton joulumusiikki ja erityisesti Raamattuun pohjautuvan joulun sanoman esilläpito ovat elementtejä, joista rakentuu lämmin, hyvä joulumieli. Joskus tällaisten hyvään tähtäävien asioiden keskellä on tullut erimielisyyksiä, riitelyä tai muita ikäviä sivujuonteita. Silloin on hyvä ottaa vähän ”takapakkia” ja happea, että jaksaa korjata virheensä pyytämällä anteeksi ja antamalla toisillekin anteeksi. Siinä voi kokea tekevänsä sisimpäänsäkin ”joulusiivouksen” ja näin saada kokea anteeksiantamuksen lahjana, joka tulee armosta. Sitä lahjaa ei voi tavoittaa omalla tekemisellä vaan Jumalan armosta.
Toivon, että joulunviettomme saisi tänäkin vuonna huipentua meidän perheellemme perinteiseen tapaan jouluaattoiltana kirkossa vietettävään kansainväliseen jouluhartauteen. Silloin, jouluaaton ”hässäkän” jälkeen, kirkkoon kokoontuu eri puolilta maailmaa tulleita ihmisiä kuulemaan jouluevankeliumia useilla eri kielillä. Siellä myös lauletaan ”Jouluyö, juhlayö” -laulu useilla eri kielillä yhtä aikaa, kukin haluamallaan kielellä. Tässä hetkessä unohtuvat joulunalusviikkojen touhuaminen ja valmistelu. Tässä hetkessä ei muistu mieleen ajalliset huolet ja murheet, vaan sydämen täyttää ilo Joulun lapsesta. Hänestä, jonka kautta saamme uskoa evankeliumin ilosanoman omalle kohdallemme.
Tästä sykähdyttävästä hetkestä kertoo myös Hilja Haahden sanoittama ”Sydämeni laulu”:
”Nyt etehesi polvistun
sua katson, seimen pientä lasta.
Suo, Jeesus, luonas olla mun
ja kuulla laulut taivahasta!
Mä pyydän, että siunaisit
mua pienen kätes hyväilyllä,
ja joulun kirkkaat enkelit
mun anna nähdä seimen yllä!
Nyt hiljaa, että kuulisin,
nyt suljen silmät nähdäkseni.
Oi, kiitos, Jeesus rakkahin:
on tullut joulu sydämeeni.”
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys