Syys­hil­jai­ses­sa ko­dis­sa mie­lee­ni tuli voi­ma­kas muis­to vii­me­ke­säi­sel­tä rip­pi­kou­lu­leirl­tä. Mie­he­ni oli en­sim­mäis­tä ker­taa kut­sut­tu rip­pi­lei­ril­le lei­ri­oh­jaa­jak­si. Olim­me poh­ti­neet hä­nen kans­saan sitä, kan­nat­taa­ko mi­nun ol­len­kaan läh­teä sin­ne mu­kaan, jos en jak­sa­kaan tii­vis­tä oh­jel­maa ja ko­vaa so­si­aa­lis­ta kuor­mi­tus­ta. Lei­rin opet­ta­jan kan­nus­ta­ma­na läh­din kui­ten­kin muu­ta­mak­si päi­väk­si mu­kaan lei­ril­le jon­kin­lai­sek­si ”lei­ri­äi­dik­si”. Nuor­ten kans­sa vie­tet­ty ai­ka oli­kin tosi mu­ka­vaa ja yh­tei­set kes­kus­te­lut ja poh­din­nat myös omaa us­ko­ne­lä­mää­ni tu­ke­via. Pää­sin tar­vit­ta­es­sa pi­tä­mään le­po­het­kiä ja sit­ten taas osal­lis­tu­maan yh­tei­seen toi­min­taan.

Sain lei­ril­lä teh­tä­väk­se­ni jär­jes­tää toi­sen lei­ri­äi­din kans­sa tyt­tö­jen il­lan. Va­lit­sim­me al­ku­pu­heen­vuo­ron ai­heek­si ”Ty­tös­tä nai­sek­si”, jos­sa kä­si­tel­tiin eri nä­kö­kul­mis­ta pie­nen vas­ta­syn­ty­neen ty­tön tie­tä ai­kui­sek­si nai­sek­si. ”Alus­tuk­sen” jäl­keen ja­oim­me ty­töil­le pa­pe­ri­la­put, joi­hin he sai­vat kir­joit­taa mah­dol­li­sia mie­les­sä ole­via kes­kus­te­lu­nai­hei­ta ja ky­sy­myk­siä. Nii­tä riit­ti­kin pal­jon eri­lai­sis­ta ai­heis­ta; seu­rus­te­lus­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta ai­van kes­kei­siin us­kon­ky­sy­myk­siin as­ti. Eri­tyi­ses­ti yk­si pa­pe­ril­le kir­joi­tet­tu ky­sy­mys py­säyt­ti mi­nut sil­loin ja nyt vie­lä jäl­ki­kä­teen­kin: ”Mi­ten us­koa voi vah­vis­taa?”

Niin, mi­ten us­koa voi vah­vis­taa? Mie­tim­me tätä ky­sy­mys­tä yh­des­sä lei­ri­läis­ten ja isos­ten kans­sa. ”Kan­nat­taa ru­koil­la Ju­ma­lal­ta voi­maa ja apua.” ”Voi ha­keu­tua sel­lais­ten ys­tä­vien pa­riin, jot­ka ei­vät ole vie­mäs­sä pois Ju­ma­lan las­ten jou­kos­ta ja ovat tu­ke­mas­sa myös us­ko­ne­lä­mäs­sä.” ”Kan­nat­taa teh­dä asi­oi­ta, joi­ta voi hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la teh­dä.” ”Men­nä seu­roi­hin ja kuun­nel­la, mitä Raa­ma­tus­sa ja seu­ra­pu­heis­sa sa­no­taan.” "Lu­kea Raa­mat­tua."

Tämä ky­sy­mys ja nämä vas­tauk­set ovat myös mi­nul­le tar­peel­li­sia. Kun us­ko käy hei­kok­si ja as­ke­leet ras­kaik­si tai­vas­tiel­lä, tar­vit­sen muis­tu­tus­ta, et­tä Ju­ma­lal­la on omat suun­ni­tel­man­sa. Hä­nel­lä on va­raa siu­na­ta mi­nun­kin elä­mää­ni ja an­taa us­koa tä­män päi­vän mat­kal­le. Huo­mi­ses­ta mi­nun ei tar­vit­se vie­lä huo­leh­tia. Ju­ma­la pi­tää sii­tä­kin huo­len.