"Runot on ajanhukkaa, ku pitää miettiä, mitä niissä oikein halutaan kertoa." Näin saatan puuskahtaa. Mitä ajattelet tuosta kommentistani, etenkin sinä, joka pidät runoista? Voiko tai saako näin sanoa?
Kiertely ei kuulu luonteeseeni. Tiedän mistä tykkään ja mistä en ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. Jonkun mielestä se on ehkä pelottavaa, toisesta ärsyttävää ja joku saattaa tykätäkin, kun asiat sanotaan sellaisena kuin ne koetaan. Kommettini ei ole absoluuttinen totuus runoista. Se on vahvasti sanottu mielipide, joka haastaa toista kertomaan oman näkemyksensä.
Minulla on siis haastava luonne. Pippurinen, sanoo mies. Joissakin tilanteissa saatan tarkoittamattani loukata. Toisinaan taas koen, etten tule itsekään ymmärretyksi oikein. Tilanteesta riippuen pehmennän mielipidettäni, koska en halua rikkoa yhteistä rakkautta. Arjessa kuitenkin usein unohdan ja olen laiska välittämään. Haluan sanoa aikaa tuhlaamatta, jopa provosoiden, jotta saan ravisteltua luutuneita ajatuksia tai tapoja.
Puolisoni on välillä kadehdittavan helppoa seuraa ihmisille. Hän ei halua aiheuttaa ristiriitaa, vaan sovittelee ja haluaa olla kaikille mukava. Minun on välillä vaikea hyväksyä tuo piirre hänessä. Se saa minut ärsyyntymään. Miksi et sano suoraan? Miksi hyssytellään? Usein joudun kuitenkin toteamaan, että maltillisesti sanottuna asiat hoituvat mukavammin. Toisaalta taas asiat etenisivät kovin hitaasti, jos epäkohtia ei nostettaisi esiin ja ikävät asiat haluttaisiin unohtaa. Molempia luonteenpiirteitä tarvitaan, mutta saisiko näitä yhdistettyä samaan persoonaan? Siinä on opettelua!
Luonteeni vuoksi en osaa myöskään elää muotissa, joka ei sovi minulle, ainakaan vain sen takia, että näin on totuttu tekemään. Mielestäni ihminen saa rakentaa elämänsä juuri sellaiseksi kuin haluaa ja pystyy, niissä puitteissa, jotka on saanut. Tämä saattaisi kuulostaa kovin nykyaikaiselta ja jopa vieraalta, jos jättäisin näkemykseni tähän. Mutta minulla ei ole pelkästään oikeuksia, vaan myös vastuita sekä usko! Minulla on omalta osaltani vastuu avioliitostamme. Vastaamme puolisoni kanssa toisistamme, kodin ilmapiiristä, lasten kasvatuksesta ja arkisista ratkaisuista. Minulla on usko, jota haluan suojella. Siksi en toteuta kaikkea, mikä elämässä kiinnostaisi, enkä halua tarkoituksellisesti loukata puheillani.
Meillä ihmisillä on taipumus vertailla ja usein tehdä myös muotteja, joihin olisi mukava jaotella ihmisiä ja asioita. Voisiko takana olla pelkoa siitä, ettei itse olisi liian erilainen ja jäisi ulkopuolelle? Taipumuksen vertailuun voi huomata jo lapsissa. Koulupuku ei välttämättä estä kiusaamista, kun paremman puutteessa kavereita voidaan laittaa järjestykseen vaikka kännykän, juomapullon tai eväsrasian mukaan. Meidän vanhempien tehtävä on opettaa lapsillemme, että ihmiset ovat ja saavat olla erilaisia. Erilaisuus kuuluu Jumalan luomistyöhön.
Elina Vähäjylkkä
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys