Muistan tuon hetken. Meillä oli vastasyntyneet kaksoset. Vanhin lapsista oli täyttämässä kohta viisi vuotta, ja lapsia oli yhteensä kuusi. Minä, vanhempieni nuorimmainen, hiljaisessa talossa kasvanut, yritin totutella alati kasvavaan äänimaisemaan ja suuren perheen äidiksi. Revin vanhan talomme alaslaskettuja kattoja pois, jotta sain omaa aikaa ajatella ja tunteen näkyvästä tekemisestä. Tuskailin väsyneenä isäni kuullen elämän mielettömyyttä. Isä sanoi:
– Kuule Elina, elämästä kannattaa löytää ilot ja hyvät puolet, joita siinä aina on. Tyytyväisyydestä tulee elämän onni.
Pysähdyin. Niinhän se on. Ei minulla ollut mitään hätää. Oli hetkittäin paljon työtä kasvavan perheen kanssa ja siitä aiheutunutta väsymystä ja turhautumista. Perusasiat olivat kuitenkin hyvin.
Isä tiesi mistä puhui. Lähes viisi vuotta sodan kauhuissa olleena, pakkasessa, haavoittuneena, peloissaan, sairaaloissa. En muista yhtäkään tilannetta, jossa isäni olisi valittanut elämän raskautta. Tyytyväisyys myös varmasti kuului isän luonteeseen. Kun hän asui palvelutalossa ja kysyin, tarvitseeko tai haluaako isä jotain, hän vastasi hymyillen:
– En.
Nyt neuvonantaja on poissa. Hän on päässyt lepoon odottamaan ylösnousemuksen päivää ja taivasta. Ei siksi, että isä oli niin kärsivällinen ja vaatimaton ihminen, vaan siksi, että hän halusi turvata koko elämänsä Jumalan käsiin. Isä omisti henkilökohtaisesti syntien anteeksiantamuksen evankeliumin. Siihen hän turvautui niin sodassa kuin elämänsä muissakin vaikeissa hetkissä. Siitä kumpusi myös tuo tyytyväisyys.
Tyytymisen koulussa olen itse ollut silloin kun lapseni kuoli, kun läheisillä on ollut vaikeuksia, joissa en pysty auttamaan ja joista ei tunnu olevan ulospääsyä tai kun itse olen ollut uupunut. Näissä tilanteissa minua on auttanut se, että olen saanut puhua ”sydämen tyhjäksi” aina uudestaan ja uudestaan, välillä valittaenkin. Kuuntelu ja myötäeläminen auttavat. Sitten taas jaksan muistaa isän opetuksen ja katsoa hyviin asioihin, olla kiitollinen.
Saamani luonteenpiirteet ovat myös helpottaneet elämään Luojani suunnittelemaa elämää, päivän lapsena. Elämäkin opettaa. Ehkä ikä tuo uusia arvoja. Omaisuus tai kunnia eivät tuo pysyvää onnea. Joskus ne aiheuttavat jopa ylimääräistä ristiä. Tärkeimpiä asioita minulle ovat ihmissuhteet lähimpiin ja ystäviin. Isän tavoin kaikkein tärkeimpänä kuitenkin halu turvautua kaikessa Jumalaan.
Elina Vähäjylkkä
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys