Ajallisen maailman ja ajattomuuden eroavaisuus

Kuo­le­ma tuli ih­mi­sen osak­si syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na. Se on vi­hol­li­sis­ta vii­mei­nen, mut­ta Ju­ma­lan lap­sel­le se mer­kit­see pää­syä ajan vai­vois­ta kun­ni­an tai­vaa­seen.

Kahden valtakunnan kansalaisena

Kris­ti­tyt ovat maal­li­sen yh­teis­kun­nan jä­se­niä, mut­ta vie­lä tär­ke­äm­pää on ol­la us­kon kaut­ta osal­li­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­suu­des­ta. Ju­ma­lan lap­si kul­kee tääl­lä maan pääl­lä kah­den maan kan­sa­lai­se­na koh­ti lo­pul­lis­ta ja oi­ke­aa isän­maa­ta, joka on tai­vaas­sa.

Sydämestä asti anteeksi

An­teek­si­an­ta­muk­sen pe­rus­ta on sii­nä, et­tä Ju­ma­la an­toi oman Poi­kan­sa so­vin­nok­si maa­il­man syn­tien edes­tä. Ar­mo­kin on saa­tu ar­mos­ta.

Lähettiläät tarjoavat evankeliumia

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­sus ja ope­tus­lap­set ovat ko­koon­tu­neet pää­si­äi­sa­te­ri­al­le. Jee­sus pi­tää ope­tus­lap­sil­leen jää­hy­väis­pu­heen ja ru­koi­lee hei­dän puo­les­taan. Hän ke­hot­taa hei­tä py­sy­mään Ju­ma­lan rak­kau­des­sa ja roh­kai­see hei­tä luot­ta­maan Ju­ma­laan.

Jumala tuntee ihmisen

Evan­ke­liu­min voi­mal­la ih­mi­nen pää­see tä­nä­kin päi­vä­nä Ju­ma­lan lap­sek­si ja säi­lyy hä­nen lap­se­naan pe­ril­le saak­ka.

Ihminen pelastuu yksinomaan armosta

Lap­sen­kal­tai­ses­ti us­ko­vat ih­mi­set ym­mär­tä­vät, et­tei heil­lä it­sel­lään ole mi­tään tar­jot­ta­vaa pe­las­tuk­sen­sa eteen, vaan pe­las­tus on silk­kaa Ju­ma­lan ar­moa.

Synnin orjuus vie vapauden

Sa­nal­la va­paus on hy­vin myön­tei­nen sävy. Ar­vos­tam­me muun mu­as­sa sa­nan­va­paut­ta, va­paa­ta isän­maa­ta, us­kon­non­va­paut­ta ja ko­koon­tu­mis­va­paut­ta. Kaik­ki edel­lä mai­ni­tut ovat kris­ti­tyn elä­mäs­sä vaa­li­mi­sen ar­voi­sia, mut­ta tär­kein­tä on elä­vän us­kon tuo­ma va­paus Kris­tuk­ses­sa.

Mammonan palvonnan takana on sielunvihollinen

Ke­ho­tus ol­la ko­ko­a­mat­ta aar­tei­ta maan pääl­le voi säp­säyt­tää ke­räi­li­jöi­tä. Kris­tit­ty­kö ei sai­si ke­räil­lä it­se tär­ke­ä­nä pi­tä­mään­sä, ku­ten per­ho­sia, muu­mi­mu­ke­ja tai pos­ti­merk­ke­jä? En­tä on­ko vää­rin os­taa osak­kei­ta ja kas­vat­taa va­ral­li­suut­taan?

Mistä sinä olet kiitollinen tänään?

Tu­le­van sun­nun­tain ai­he kirk­ko­vuo­des­sa on kii­tol­li­suus. Raa­ma­tun­teks­tit pu­hu­vat kiit­tä­mi­ses­tä ja kiit­tä­mät­tö­myy­des­tä. Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin edel­lä Jee­sus soi­maa Ga­li­le­an kau­pun­ke­ja sii­tä, kun ne ei­vät ym­mär­tä­neet et­sik­ko­ai­kaan­sa. Jee­sus oli teh­nyt suu­ria voi­ma­te­ko­ja kau­pun­geis­sa, mut­ta ih­mi­set ei­vät us­ko­neet. He eli­vät il­man kii­tol­lis­ta miel­tä.

Usko vaikuttaa halun tehdä hyvää lähimmäiselle

Suu­rin­ta lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta on pu­hua toi­sil­lem­me hy­väs­tä Ju­ma­las­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.