Esa Käh­kö­nen

Jee­sus pesi ope­tus­las­ten­sa ja­lat ja lä­het­ti hei­dät pe­las­ta­maan ih­mi­siä pi­mey­des­tä va­loon.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­sus ja ope­tus­lap­set ovat ko­koon­tu­neet pää­si­äi­sa­te­ri­al­le. Jee­sus pi­tää ope­tus­lap­sil­leen jää­hy­väis­pu­heen ja ru­koi­lee hei­dän puo­les­taan. Hän ke­hot­taa hei­tä py­sy­mään Ju­ma­lan rak­kau­des­sa ja roh­kai­see hei­tä luot­ta­maan Ju­ma­laan.

Ate­ri­an yh­tey­des­sä Jee­sus pe­see ope­tus­las­ten­sa ja­lat; te­kee työn, joka kuu­luu or­jil­le. Pie­ta­ri es­te­lee hän­tä, mut­ta Jee­sus sa­noo: ”Jos minä en pese si­nua, ei si­nul­la ole si­jaa mi­nun luo­na­ni” (Joh. 13:8). Mi­ten tot­ta on­kaan se, et­tei Ih­mi­sen Poi­ka ole tul­lut pal­vel­ta­vak­si, vaan pal­ve­le­maan ja an­ta­maan hen­ken­sä kaik­kien puo­les­ta.

Kun Jee­sus on pes­syt ope­tus­las­ten­sa ja­lat, hän an­taa heil­le teh­tä­vän: ”Jos nyt minä, tei­dän her­ran­ne ja opet­ta­jan­ne, olen pes­syt tei­dän jal­kan­ne, tu­lee myös tei­dän pes­tä tois­ten­ne ja­lat. Minä an­noin teil­le esi­mer­kin, jot­ta te­ki­sit­te sa­man min­kä minä tein teil­le.” (Joh. 13:14–15.)

Us­ko­vai­set ovat lä­het­ti­läi­tä

Jee­sus opet­taa, et­tei pal­ve­li­ja ole her­raan­sa suu­rem­pi ei­kä lä­het­ti­läs lä­het­tä­jään­sä suu­rem­pi. Ope­tus­lap­set ovat Kris­tuk­sen pal­ve­li­joi­ta ja lä­het­ti­läi­tä. He ovat saa­neet us­koa evan­ke­liu­min saar­nas­sa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen so­vin­to­työn täh­den. Näin he ovat pääs­seet va­paik­si syn­nis­tä ja tul­leet Ju­ma­lan pal­ve­li­joik­si. Heil­le on us­kot­tu so­vi­tuk­sen vir­ka ja so­vi­tuk­sen sana.

Pal­ve­li­jan tu­lee nou­dat­taa isän­tän­sä tah­toa, ja lä­het­ti­lään tu­lee ol­la lä­het­tä­jäl­leen us­kol­li­nen. Tämä kos­kee myös Kris­tuk­sen lä­het­ti­läi­tä. Apos­to­li Paa­va­li ku­vai­lee apos­to­lin työ­tä: ”Kos­ka Ju­ma­la on kat­so­nut mei­dät kel­vol­li­sik­si ju­lis­ta­maan evan­ke­liu­mia, me em­me pu­hu­es­sam­me pyri ole­maan mie­lik­si ih­mi­sil­le vaan Ju­ma­lal­le, joka tut­kii sy­dä­mem­me” (2. Tess. 2:4).

Kris­tuk­sen lä­het­ti­läät ju­lis­ta­vat evan­ke­liu­mia Kris­tuk­ses­ta ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Kun tu­lin luok­sen­ne, vel­jet, en ju­lis­ta­nut Ju­ma­lan sa­lai­suut­ta teil­le suu­ren­moi­sen pu­he­tai­don tai vii­sau­den kei­noin. En ha­lun­nut tie­tää tei­dän luo­nan­ne mis­tään muus­ta kuin Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, en muus­ta kuin ris­tiin­nau­li­tus­ta Kris­tuk­ses­ta.” (1. Kor. 2:1–2.)

Evan­ke­liu­mi va­paut­taa syn­nis­tä

Vii­mei­sel­lä ate­ri­al­la ope­tus­las­ten jou­kos­sa on myös ka­val­ta­ja. Jee­sus ot­taa asi­an pu­heek­si: ”Yk­si teis­tä ka­val­taa mi­nut” (Joh. 13:21). Hän ojen­taa vii­niin kas­te­tun lei­vän­pa­lan Juu­das Is­ka­ri­o­til­le ja il­mai­see näin ka­val­ta­jan­sa. Vaik­ka Juu­dak­sen ja­lat on pes­ty, se ei au­ta hän­tä, sil­lä hä­nen sy­dä­men­sä on luo­pu­nut Ju­ma­las­ta.

On suur­ta Ju­ma­lan ar­moa, et­tä evan­ke­liu­mi kut­suu kaik­kia ih­mi­siä pi­mey­den val­ta­kun­nas­ta Ju­ma­lan rak­kaan Po­jan val­ta­kun­taan. Kris­tuk­sen lä­het­ti­läät ju­lis­ta­vat so­vi­tuk­sen sa­naa: ”Pyy­däm­me Kris­tuk­sen puo­les­ta: suos­tu­kaa so­vin­toon Ju­ma­lan kans­sa. Kris­tuk­seen, joka oli puh­das syn­nis­tä, Ju­ma­la siir­si kaik­ki mei­dän syn­tim­me, jot­ta me hä­nes­sä sai­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kau­den.” (2. Kor. 5:20–21.)

Ei ole yh­den­te­ke­vää, mi­ten ih­mi­nen suh­tau­tuu Kris­tuk­sen lä­het­ti­läi­siin. Jee­sus opet­taa: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka ot­taa vas­taan sen, jon­ka minä lä­he­tän, ot­taa vas­taan mi­nut, ja joka ot­taa mi­nut vas­taan, ot­taa vas­taan sen, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt” (Joh. 13:20).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 13:16–20

Raa­mat­tu 1992: To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: ei pal­ve­li­ja ole her­raan­sa suu­rem­pi ei­kä lä­het­ti­läs lä­het­tä­jään­sä suu­rem­pi. Kun te tä­män tie­dät­te ja myös toi­mit­te sen mu­kai­ses­ti, te olet­te au­tu­aat. ”Minä en sano tätä teis­tä kai­kis­ta. Tie­dän kyl­lä, ket­kä olen va­lin­nut. Tä­män kir­joi­tus­ten sa­nan on käy­tä­vä to­teen: ’Ys­tä­vä­ni, joka söi mi­nun pöy­däs­sä­ni, on kään­ty­nyt mi­nua vas­taan.’ Minä sa­non tä­män teil­le jo nyt, en­nen kuin en­nus­tus to­teu­tuu, jot­ta sen to­teu­tu­es­sa us­koi­sit­te, et­tä minä olen se joka olen. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka ot­taa vas­taan sen, jon­ka minä lä­he­tän, ot­taa vas­taan mi­nut, ja joka ot­taa mi­nut vas­taan, ot­taa vas­taan sen, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt.”

Bib­lia: To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: ei ole pal­ve­lia suu­rem­pi her­raan­sa, ei­kä sa­nan­saat­ta­ja suu­rem­pi kuin se, joka hä­nen lä­het­ti. Jos te nä­mät tie­dät­te, te olet­te au­tu­aat, jos te nii­tä teet­te. En minä kai­kis­ta teis­tä puhu: minä tie­dän ne, jot­ka minä va­lit­sin: mut­ta et­tä Raa­mat­tu täy­tet­täi­siin: joka syö lei­pää mi­nun kans­sa­ni, hän tal­la­si mi­nun ja­lal­lan­sa. Nyt minä sa­non teil­le en­nen­kuin se ta­pah­tuu, et­tä sit­te­kuin se ta­pah­tu­nut on, te us­koi­sit­te mi­nun sik­si. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: joka kor­jaa sen, jon­ka minä lä­he­tän, hän kor­jaa mi­nun; mut­ta joka mi­nun kor­jaa, hän kor­jaa sen, joka mi­nun lä­het­ti.