Kol­me vuot­ta, kym­me­niä kir­joi­tuk­sia ja lu­ke­mat­to­mia aja­tuk­sia myö­hem­min, tämä blo­gi­mat­ka tu­lee pää­tök­seen­sä. Kun aloi­tin tä­män blo­gin, mi­nul­la ei ol­lut aa­vis­tus­ta­kaan, mil­lai­nen mat­ka täs­tä tu­li­si. Aluk­si kir­joi­tin va­ro­vas­ti ja hie­man epäil­len, mut­ta tei­dän lu­ki­joi­den kan­nus­tuk­sen an­si­os­ta blogi kas­voi ai­van kuin päi­vä­kir­jak­si ja elä­väk­si kes­kus­te­luk­si. Ai­na­kin sil­loin, kun koh­ta­sin ih­mi­sen, joka oli lu­ke­nut tätä.

Olen saa­nut ja­kaa kans­san­ne ilon het­kiä ja su­run synk­kiä syö­ve­rei­tä, pie­niä ar­ki­sia ih­mei­tä ja elä­män suu­ria ky­sy­myk­siä. Olet­te an­ta­neet mi­nul­le roh­keut­ta ava­ta sy­dä­me­ni ja kir­joit­taa sii­tä, mikä oi­ke­as­ti mer­kit­see. Jo­kai­nen kom­ment­ti ja pa­lau­te on ol­lut kuin valo pi­me­äs­sä ja tei­dän tu­ken­ne on kan­ta­nut mi­nut kir­joit­ta­mi­sen haas­tei­den läpi. Mat­kan var­rel­la on ol­lut het­kiä, et­ten ole saa­nut viik­koi­hin mi­tään ai­kai­sek­si.

Sit­ten ak­tii­vi­ses­ti aja­tel­tu­a­ni on idea put­kah­ta­nut esiin – ja taas pääs­tiin eteen­päin. Toi­vot­ta­vas­ti olen saa­nut ai­kaan nau­run­pyrs­käh­dyk­siä ja toi­saal­ta sa­mais­tu­mi­sen tun­net­ta. Ha­lu­an muis­taa jo­kais­ta lu­ki­jaa: ole hy­väs­sä tur­vas­sa! Olet Luo­jan suu­ri ih­me. Olet ai­nut­laa­tui­nen ja eri­tyi­nen.

Mut­ta nyt tun­tuu oi­ke­al­ta het­kel­tä sa­noa kiit­tä­en ja ku­mar­ta­en: tämä oli täs­sä. Hai­keut­ta ei voi vält­tää, mut­ta sa­mal­la tun­nen suur­ta tyy­ty­väi­syyt­tä sii­tä, mitä täs­tä tuli. Sa­nat ei­vät kui­ten­kaan lopu tä­hän – ne vain muut­ta­vat muo­to­aan ja löy­tä­vät uu­sia pol­ku­ja.

Iso kii­tos teil­le, jot­ka olet­te ol­leet mu­ka­na täl­lä mat­kal­la. En voi sa­noin ku­va­ta, mi­ten pal­jon puo­li­so­ni on jou­tu­nut aut­ta­maan täs­sä(-kin)! Lu­ki­jat, te olet­te teh­neet täs­tä blo­gis­ta mer­ki­tyk­sel­li­sen ja us­kon, et­tä kir­joi­tuk­set ja kes­kus­te­lut elä­vät edel­leen.

Tämä oli nyt täs­sä, mut­ta elä­mä jat­kuu. Kii­tos mat­ka­seu­ras­ta – tätä en unoh­da.

Läm­pi­min ter­vei­sin,

An­na