An­na Pärk­kä

Koti on siel­lä, mis­sä per­heen­jä­se­net ovat. Koti muo­dos­tuu niis­tä ih­mi­sis­tä, joi­ta per­hee­seen kuu­luu. Jo­kai­nen per­he­muo­to on ar­vo­kas.

Mei­dän per­heen ul­koi­nen koti on jos­kus koos­tu­nut muu­ta­man ne­li­ön asun­to­vau­nus­ta ja au­tos­ta. To­sin sil­loin asun­to­vau­nu­e­lä­mi­nen ei ol­lut niin suo­sit­tua kuin ny­ky­ään. Tai en tie­dä, on­ko se sitä tä­nään­kään. Moni on kyl­lä ot­ta­nut ny­ky­päi­vä­nä ir­ti­o­ton ai­kai­sem­mas­ta elä­mäs­tään, myy­nyt omai­suu­ten­sa ja siir­ty­nyt asu­maan ren­kai­den pääl­le – ja ko­kee ole­van­sa tyy­ty­väi­sem­pi ny­kyi­seen elä­män­muo­toon. Ylen ex-toi­mit­ta­ja asuu pa­ket­ti­au­tos­sa ja te­kee töi­tä mis­sä mil­loin­kin. Toi­mit­ta­jal­la on myös puo­li­so, joka te­kee etä­töi­tä. Mie­len­kiin­toi­nen tapa elää ja ol­la töis­sä.

Luin ar­tik­ke­lin, jos­sa ker­rot­tiin, et­tä Poh­jois-Suo­mes­sa asuu per­hei­tä las­ket­te­lu­kes­kus­ten park­ki­pai­koil­la asun­to­vau­nuis­sa. He ovat vuok­ran­net ko­tin­sa kau­si­työ­läi­sil­le tai tu­ris­teil­le. Moni elä­kei­kää lä­hes­ty­vä tai jo eläk­keel­lä ole­va on myös myy­nyt ta­lon­sa ja omai­suu­ten­sa ja os­ta­nut tal­vi­a­sun­to­vau­nun tai asun­to­au­ton ja asuu sii­nä ke­sät, tal­vet.

Asu­mi­nen on siis muut­ta­nut muo­to­aan. Mikä sit­ten on oi­kea paik­ka elää ja mikä on oi­ke­aa elä­mää?

Me muu­tim­me Raa­hes­ta Os­lon seu­dul­le ke­sän 2013 su­vi­seu­ro­jen jäl­keen. Olim­me asu­neet Raa­hes­sa uu­des­sa ta­los­sa jon­kin ai­kaa. Olin kau­an ru­koil­lut mah­dol­li­suut­ta pääs­tä ta­kai­sin Nor­jaan asu­maan. Olim­me yrit­tä­neet myy­dä ta­loa kau­an, ja mo­nen­lai­set aja­tuk­set oli­vat eh­ti­neet käy­dä mie­les­sä. Lo­pul­ta saim­me ta­lon myy­tyä vain viik­koa en­nen muut­toa. Vä­lit­tä­jä vä­lit­ti ta­lon suo­ra­vii­vai­sel­le os­ta­jal­le, joka oli vain lomp­su­tel­lut ko­tiim­me näyt­töön ja to­kais­sut: "Minä os­tan tä­män." Asi­at jär­jes­tyi­vät yl­lät­tä­väl­lä ta­val­la.

Kun pak­ka­sim­me ta­va­roi­ta, mie­tim­me, mitä to­del­la tar­vit­sem­me. Myim­me ja lah­joi­tim­me käyt­tö­ta­va­raa ja as­ti­oi­ta pois. Sil­ti­kin muu­tos­sa tuli kii­re, ja jou­duim­me va­ras­toi­maan osan ta­va­rois­ta Raa­heen.

Olim­me vuok­ran­neet per­heel­lem­me ta­lon Jes­s­hei­mis­tä. Talo oli vih­reä, kak­si­ker­rok­si­nen, pie­ni ja ko­toi­sa puu­ta­lo. Se oli val­miik­si ka­lus­tet­tu, ja sii­nä oli kol­me ma­kuu­huo­net­ta. Mu­ka­nam­me muut­ti kuu­si las­ta. Mies ajoi sil­loi­sen asun­to­au­tom­me sin­ne, mi­nun ajet­ta­vak­se­ni jäi far­ma­ri­au­to ja isoh­ko pe­rä­kär­ry. Sii­hen pak­ka­sim­me jo­kai­sel­le kah­den muut­to­laa­ti­kon ver­ran ta­va­raa. Vaat­tei­ta ja muu­ta tär­ke­ää. Jo­kai­nen sai mu­kaan­sa myös pol­ku­pyö­rän ja ur­hei­lu­vä­li­nei­tä. Niis­tä se kär­ry täyt­tyi. Lop­pu­jen lo­puk­si ih­mi­nen tar­vit­see hy­vin vä­hän ta­va­raa voi­dak­seen elää on­nel­lis­ta elä­mää. Oli se jän­nä tun­ne, kun läh­dim­me aja­maan koh­ti Nor­jaa ai­van uu­den edes­sä.

Läh­ties­sään ko­to­aan omaan elä­mään­sä moni nuo­ri pak­kaa mu­kaan­sa vain rin­kan tai mat­ka­lau­kun. Vuo­si­kym­men­ten jäl­keen muut­ta­es­sa huo­maam­me, mi­ten pal­jon sitä yli­mää­räis­tä ta­va­raa on­kaan oi­ke­as­ti ker­ty­nyt.

Mut­ta mis­tä sain mie­lee­ni kir­joit­taa täs­tä? Ta­pa­sim­me lo­mal­lam­me Fu­en­gi­ro­las­sa ys­tä­vi­äm­me, ja siel­lä tuli pu­heek­si ter­mi "leik­kie­lä­mä". Me kaik­ki – he Es­pan­jas­sa ja me Nor­jas­sa – olem­me ul­ko­suo­ma­lai­sia, kos­ka asum­me vie­raas­sa maas­sa. Me ai­na­kin eläm­me nor­maa­lia ar­kie­lä­mää, kyl­lä­kin usein nor­jan kie­lel­lä. Em­me koe, et­tä elä­mäm­me oli­si leik­kie­lä­mää.

Moni on ky­sy­nyt meil­tä, mil­loin pa­laam­me Suo­meen. Moni kan­taa huol­ta lap­sis­tam­me ja miet­tii, käy­vät­kö lap­sem­me suo­ma­lais­ta kou­lua. Voi­sin to­de­ta täs­sä, et­tä pai­kal­li­ses­ta kou­lus­ta joh­tu­en lap­sil­lam­me on täy­del­li­nen nor­jan ja eng­lan­nin kie­len tai­to sekä hyvä suo­men kie­len tai­to. Suo­men kie­li py­syy vah­va­na, kos­ka pu­hum­me ko­to­na vain suo­mea. It­sel­le­ni Suo­mes­ta pois­muut­to mah­dol­lis­ti kes­kit­ty­mi­sen per­hee­seem­me, so­luun. Kaik­ki po­liit­ti­set vel­vol­li­suu­det jäi­vät pois, sa­moin sil­loi­nen yrit­tä­jän vas­tuul­li­nen työ. Piti – ja sai – ra­ken­taa it­sel­leen ai­van kuin uu­si iden­ti­teet­ti. Si­tä­hän se on­kin, kos­ka muut­ta­es­sa uu­teen maa­han saa pai­kal­li­sen hen­ki­lö­tun­nuk­sen. Se oli hel­pot­ta­vaa, mut­ta myös niin jän­nit­tä­vää.

Vuo­sien var­rel­la elä­mään on tul­lut ru­tii­ne­ja, vel­vol­li­suuk­sia, har­ras­tuk­sia ja se tur­val­li­nen ar­ki sekä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­teh­tä­vät. Ar­ki on sa­man­lais­ta kuin Suo­mes­sa, kie­li vain on eri. Ora­van­pyö­räs­tä hyp­pää­mi­nen voi­si ol­la mo­nel­le ar­kea hel­pot­ta­va kei­no, muu­tat­pa sit­ten asu­maan ren­kai­den pääl­le Suo­mes­sa tai ul­ko­mail­le. Ul­ko­mail­la asu­es­sa on vain jat­ku­va ikä­vä omia Suo­mes­sa asu­via lap­sia, ys­tä­viä ja su­ku­lai­sia.

Ha­lu­an roh­kais­ta si­nua, joka har­kit­set ul­ko­mail­le muut­toa: kuun­te­le sy­dän­tä­si ja ru­koi­le Ju­ma­laa pyy­tä­en, et­tä hä­nen tah­ton­sa ta­pah­tuu! Mo­nes­ti täl­lai­set asi­at al­ka­vat ta­pah­tua, kun vain us­kal­taa heit­täy­tyä unel­moi­maan. Me­kin ul­ko­mail­la asu­vat us­ko­vai­set olem­me va­lo­na ja suo­la­na ja näin omal­ta osal­tam­me suo­rit­ta­mas­sa lä­he­tys­teh­tä­vää. Teh­kääm­me par­haam­me sen paik­ka­kun­nan eteen, jo­hon mei­dät on ase­tet­tu.

Mei­dän elä­mäm­me on nyt Nor­jas­sa. Tääl­lä on mei­dän ko­tim­me, ja tääl­lä mei­dän on hyvä ol­la. Muu­ta­man vuo­den pääs­tä olem­me ai­van uu­den ää­rel­lä, kun nuo­rim­mai­nen päät­tää, mi­hin suun­taan hä­nen opis­ke­lun­sa hä­net vie. Sil­loin pää­sem­me har­joit­te­le­maan mie­hen kans­sa uu­del­leen kah­des­taan oloa. Sii­tä vas­ta jän­nit­tä­vää tu­lee­kin! Näh­tä­väk­si jää, on­ko elä­mäm­me sil­loin osak­si ren­kai­den pääl­lä!