Anna Pärkkä
Asuimme 2000-luvun alussa siis Norjassa, pienessä kylässä Holterissa. Kylässä asui muutamia tuhansia ihmisiä, ja sitä ympäröi kauniit peltomaisemat.
Vuokrasimme itsellemme täysin kalustetun talon. Kun olimme tehneet vuokrasopimuksen ja päässeet töihin, pystyimme hakemaan Suomesta muuttokuormamme. Lapset jäivät vauvaa lukuun ottamatta Norjaan au pairin hoiviin. Ajoimme viikonlopun aikana edestakaisin 3200 kilometriä. Tyhjensimme ja siivosimme silloisen vuokra-asuntomme Limingassa ja ripottelimme tärkeimmät tavaramme molempiin mummoloihin. En pääse muistoissani niin pitkälle, että muistaisin, miten muutto muutoin hoidettiin. Huonekaluja emme tuoneet mukana, pelkästään vaatteet ja urheiluvälineet. Lienee lahjoitimme tavaraa myös kirpputoreille. Varmasti meillä oli sukua ja ystäviä apuna.
Norjaan muuttaessa tehdään tullissa muuttoilmoitus. Se on hyvin helppo tehdä: pysähtyy vain tullissa ja täyttää paperit, että on tuomassa mukanaan muuttokuormaa.
Tullin kanssa on kuitenkin jouduttu joskus neuvottelemaan. Muistan, että kerran Suomesta palatessamme keskellä pimeää metsää siniset vilkkuvalot pysäyttivät meidät Charlottebergin tullin ylitettyämme. Tietenkin myös lapset heräsivät torkuiltaan. Rupesin laskemaan mielessäni, että pääluvun mukaan saisimme tuoda maahan muutaman tonnin kruunun edestä tavaraa, että ei meillä kyllä hätää ole. Tullimiehillä ei silloin kiinnostanut, mitä olimme ostaneet, vaan että keitä me olimme ja millä asioilla liikuimme Norjassa. Vastasimme, että asumme Norjassa ja olemme töissä siellä, ja näytimme suomalaiset passit. Ihmettelivät suuresti, miksi me suomalaisina ajamme norjankilpisellä autolla ja käymme Ruotsissa kaupassa. Tuolloin pidimme autossa mukana myös työsopimuksia ja vuokrasopimusta. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Vuokraisäntämme pyysi miestäni Pasia siirtymään hänelle töihin. Terjellä on edelleen sama yritys, pieni rakennusliike. Terje ja Bente ottivat meidät ”siipiensä suojaan”. Muistelimme huviksemme, mitä tapahtumia niinkin kaukaa kuin 21 vuoden takaa muistuu mieleen.
Olimme asuneet Holterissa muutaman kuukauden. Kerran he olivat palaamassa työmaalta kotiin. Pasi nosti rauhalliseen tapaansa kättä muutamille vastaan tuleville autoille. Samalla kylällä asuvat uskovaiset suomalaiset perheenisät olivat myös tulossa töistä. Terje ihmetteli, miksi hän koko ajan moikkailee vastaantulijoita. Pasi yritti parhaansa mukaan selittää vajavaisella kielitaidollaan, että hän kyllä tuntee heidät. Terje ei uskonut ollenkaan, vaan piti Pasia hiukan omituisena ja naureskeli ääneen: "On se Pasi kumma mies. Hänellä on nuoresta iästä huolimatta jo neljä lasta eikä juo alkoholia eikä kiroile ja täällä nostelee lähes kaikille vastaantuleville autoille kättä."
Heidän inttäessään Pasi kertoi Terjelle, että tunnemme jo lähes 150 ihmistä Oslosta. Olimme varanneet ompeluseurat heti saman viikon lopulle, ja Terje ja Bente saivat kutsun tulla ompeluseuroihin. Terje naureskeli taas, että on se Pasi omituinen mies. Kuitenkin heidän silmänsä avautuivat, kun ompeluseurojen aikaan koko kadunvarsi oli monen näköistä hienoa autoa täynnä. Maanantaina Terje oli osoittanut vihdoin uskovansa Pasia.
Samaisen työnantajan kanssa kommunikointi oli tietenkin alkuun vaikeaa kielimuurista johtuen. He rakensivat paritaloa, johon tehtiin lomalaudoitusta käsin naulaamalla. Terjen iäkäs appiukko oli myös apuna siellä. Muutaman kerran Terje kutsui Pasin puhutteluun, että ulkovuoreen oli tullut vasaranjälkiä. Terje piirsi lyijykynällä tällaisen jäljen viereen pääkallon kuvan. Pasi yritti kertoa vajavaisella kielitaidolla, etteivät ne ole hänen tekemiä vasaran jälkiä, vaan hänen appiukkonsa. Yritäpä siinä sitten puolustautua.
Oli kai se Pasi monesti hyvin väsynyt töistä palatessaan. Se, että ei itse täysin ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa eikä itseä ymmärretä 100-prosenttisesti, ottaa monesti henkisesti lujille. Erityisesti alussa. Olemmekin sanoneet puoliksi tosissaan heille, jotka unelmoivat ulkomaille muuttamisesta, että mikäli pää kestää tällaisen paineen ja avioliitto on kunnossa, rohkaisemme isojakin perheitä muuttamaan ulkomaille. Ulkomailla perheen merkitys kasvaa. Ystäviä, sukulaisia ja kyläpaikkoja ei ole niin paljoa kuin Suomessa, ja silloin joutuu pakostakin tulemaan toimeen keskenään.
Olemme kyllä nauttineet siitä, että perheen merkitys on myös aikuisille lapsillemme tärkeä. Kotimme on kuin pieni solu täällä. Turvapaikka, jossa kaikkien jäsenten on hyvä olla. Myös kotisiionin merkitys on iso; olemme kuin iso perhe.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys