Mi­nul­la oli työ­huo­neen sei­näl­lä Sa­von mur­teel­la kir­joi­tet­tu lis­taus sii­tä, mit­tee se opo voes toi­mit­too. Sii­nä lu­e­tel­tiin vino pino töi­tä, joi­ta tup­paa ka­saan­tu­maan opon työ­lis­tal­le.

Lis­tal­la ja elä­ke­läi­sen teh­tä­vä­lu­et­te­lol­la saat­taa ol­la joi­ta­kin yh­tä­läi­syyk­siä, ai­na­kin pi­tuu­den ja toi­mien kir­jon suh­teen.

En kui­ten­kaan kir­joi­ta lis­taa Ka­en­nuun mur­teel­la, jot­ta si­nun, lu­ki­ja­ni, on hel­pom­pi lu­kea.

Jäin siis vi­ral­li­ses­ti eläk­keel­le elo­kuun alus­sa. Ko­vin huo­leh­din etu­kä­teen, mi­ten saan va­pau­tu­van ajan ku­lu­maan. En kes­tä haa­hui­lua huo­nees­ta toi­seen ja hoh­hai­lua, et­tä mitä sitä te­ki­si, kun ei ole mi­tään te­ke­mis­tä.

Jon­kin ker­ran tuo­ta epä­toi­voa al­ku­syk­syl­lä koin­kin. Kat­se­lin aa­mul­la työ­pai­kal­leen kul­ki­joi­ta ja ajat­te­lin, et­tä oli­si mu­ka­va vie­lä jo­hon­kin töi­hin men­nä.

Nyt jou­lu­na­jan hä­mys­sä huo­kai­lu on jää­nyt vä­hem­mäl­le. Mitä sit­ten olen puu­has­tel­lut?

Os­tin maas­to­pyö­rän lop­pu­ke­säs­tä. Jon­kin ver­ran en­nä­tin sil­lä pol­kea en­nen tal­ven ja kyl­mien säi­den tu­loa. Pyö­räi­ly on oi­va kei­no tu­tus­tua uu­del­leen syn­ty­mä­kau­pun­ki­ni maan­tie­tee­seen. Kyl­mä­luo­man ret­kei­ly­a­lu­ee­seen ja Syöt­teen kan­sal­lis­puis­toon tuli myös tu­tus­tut­tua pyö­rän sa­tu­las­ta kat­sel­len.

Olen ai­na ty­kän­nyt ui­mi­ses­ta. Työ­vuo­si­na en jak­sa­nut yl­lä­pi­tää kun­tou­in­tia. Nyt olen vi­ri­tel­lyt har­ras­tus­ta uu­del­leen. Ui­ma­hal­li on tien toi­sel­la puo­lel­la. Help­poa!

Avan­tou­in­ti­a­kin on nyt mah­dol­lis­ta har­ras­taa use­am­man ker­ran vii­kos­sa. Mie­lel­lä­ni käyn päi­vän va­loi­sa­na ai­ka­na len­kin uin­ti­pai­kal­la, niin saan sa­mal­la ihas­tel­la jo­ki­mai­se­maa kä­ve­ly­rei­tin var­rel­la.

Kä­ve­ly­ker­to­jen mää­rä ja pi­tuus on sel­väs­ti li­sään­ty­nyt. Olen ol­lut huo­maa­vi­na­ni, et­tä kun­to on jo ko­hon­nut ke­sän ja syk­syn ai­ka­na. Kä­ve­ly on­kin eh­kä mie­lei­sin lii­kun­ta­muo­to­ni. Saa ol­la ul­ko­na, liik­kua ja aja­tel­la. Kä­ve­ly on hy­vin me­di­ta­tii­vis­ta. Se vi­rit­tää uu­sia aja­tuk­sia ja myös mi­nul­le tär­ke­ää kir­joit­ta­mis­vi­ret­tä.

Ih­met­tä on se, kun saa ar­ki­päi­vä­nä käy­dä pa­ti­koi­mas­sa pol­ku­rei­teil­lä!

Hiih­to odot­taa vie­lä vuo­ro­aan ja lun­ta, me­lon­ta taas ve­sien va­pau­tu­mis­ta ja läm­pe­ne­mis­tä. Kun­to­sa­lil­le läh­te­mis­tä hi­das­te­len ko­ro­nan ta­kia.

On­nek­si Ka­jaa­nis­sa on hyvä kan­sa­lai­so­pis­ton tar­jon­ta. Ker­taan etä­nä eng­lan­nin kie­len sa­nas­toa, kie­li­op­pia, pu­hu­mis­ta ja ym­mär­tä­mis­tä. Ku­va­tai­tee­seen tu­tus­tun kau­pun­gin suo­si­tuim­mal­la kurs­sil­la. Ker­ran vii­kos­sa tai­vut­te­len ke­ho­a­ni joo­ga-asen­toi­hin. Tämä kaik­ki on mah­dol­lis­ta, kun yli­tän ka­dun.

Päi­vä­mie­hes­tä eh­kä luit­kin, et­tä olen liit­ty­nyt so­ti­las­ko­ti­si­sa­riin. Sot­ku­vuo­ro on ker­ran kuus­sa. Tis­kin ta­kaa on mu­ka­va tark­kail­la, tun­nis­tan­ko en­ti­siä op­pi­lai­ta­ni vih­rei­den asus­tei­den si­säl­tä. Nuor­ten jou­kos­sa py­syy vir­ke­ä­nä.

Olen kai­va­nut neu­le­pui­kot esiin. En­sim­mäi­nen is­lan­ti­lais­neu­le on lä­hes val­mis. Löy­dän it­ses­tä­ni myös pie­nen ko­kin ja lei­pu­rin. Sii­nä seu­raan äi­ti­ni esi­merk­kiä. Hän­kin in­nos­tui ko­kei­le­maan uu­sia ruo­ka­la­je­ja ja lei­po­muk­sia eläk­keel­le jää­ty­ään.

Elä­ke­läi­sen ar­jes­sa lu­ke­mi­sen ja kir­joit­ta­mi­sen mää­rä on li­sään­ty­nyt. Kir­ja­hyl­lyn lai­dal­la lu­ki­jaan­sa odot­taa use­am­pi lai­na­kir­ja, ja yö­pöy­däl­lä on SRK:n juu­ri il­mes­ty­nyt kir­ja.

Sii­nä­pä siti lis­taa on. Toi­sin sa­no­en pel­ko elä­ke­läis­muo­rin tur­hau­tu­mi­ses­ta oli en­ne­nai­kai­nen. Kun­han pää­sem­me ko­ro­nan kou­ris­ta, lis­ta täy­den­tyy kan­sa­no­pis­to­jen kurs­seis­ta, ylei­sö­ta­pah­tu­mis­ta ja mat­kus­te­le­mi­ses­ta, var­maan­kin.

Mai­ni­tut puu­hat ovat ol­leet mah­dol­li­sia, kun olen saa­nut ol­la ter­ve ja lii­kun­ta- ja toi­min­ta­ky­ky on säi­ly­nyt. Sii­tä olen kii­tol­li­nen.

Mei­naa unoh­tua päi­vän pa­ras het­ki eli pöt­käh­tä­mi­nen soh­val­le päi­vän leh­den kera. Lu­ke­mi­nen odot­te­lee vuo­ro­aan päi­vä­no­kos­ten jäl­keen. Ah, iha­naa!

Pu­hu­taan, et­tä kun jää eläk­keel­le, al­ka­vat kii­reet. Omal­la koh­dal­la­ni en ole eroa ih­meem­min huo­man­nut. Mi­nul­la kun on ai­na ol­lut kii­re.

Tämä on vii­mei­nen blo­gi­ni va­ki­kir­joit­ta­ja­na. Kol­me vuot­ta pes­tiä tu­lee täy­teen. On ol­lut in­nos­ta­vaa kir­joit­taa. On jou­tu­nut ajat­te­le­maan ja tun­nus­te­le­maan, mil­tä tun­tuu, sel­vit­te­le­mään aja­tuk­sia, ot­ta­maan asi­ois­ta sel­vää.

Kii­tos teil­le, lu­ki­ja­ni! Kii­tos yh­tey­de­no­tois­ta. Ne ovat ilah­dut­ta­neet. Ei sitä mie­lel­lään kir­joi­ta kuu­roil­le kor­vil­le tai lu­ke­mat­to­mil­le sil­mil­le.

Kii­tos hä­nel­le, joka pyy­si mi­nua kir­joit­ta­jak­si. Kii­tos luot­ta­muk­ses­ta ja us­kos­ta sii­hen, et­tä pys­tyn!