Kel­lo on puo­li yh­dek­sän, ja pää­tän, et­tä nyt työ­päi­vä­ni al­kaa. Ta­val­li­ses­ti kou­lu­työ pyö­räh­tää käyn­tiin kel­lo yh­dek­sän, mut­ta kun jo olen työ­is­kus­sa, on sama aloit­taa.

Säh­kö­pos­ti au­ki, työ­pu­he­lin, oma pu­he­lin ja tab­let­ti kä­den ulot­tu­vil­le. Li­säk­si le­vit­te­len jal­ka­ra­hil­le ja ti­lan puut­teen vuok­si myös lat­ti­al­le tun­ti­suun­ni­tel­mat ja muut tar­peel­li­set pa­pe­rit. Tä­nään mi­nul­la on kol­men luo­kan tun­nit ja edel­li­sen vii­kon op­pi­las­teh­tä­vi­ä­kin vie­lä puut­tuu.

Koh­ta ki­lah­taa en­sim­mäi­nen Wil­ma-vies­ti. Mit­kä ovat tun­nuk­se­ni, ky­se­lee op­pi­las ko­to­aan.

Mi­nul­la ei ole ol­lut käy­tös­sä enää muu­ta­maan vuo­teen pe­rin­teis­tä op­pi­kir­jaa, vaan olem­me työs­ken­nel­leet tun­nil­la di­gi­a­lus­taa käyt­tä­en. Sitä var­ten op­pi­lail­la on tun­nuk­set, jot­ka pi­täi­si ol­la heil­lä tal­les­sa. Mut­ta kun ei­vät ai­na ole. Vaik­ka he ot­ti­vat tun­nuk­sis­taan ku­van kän­nyk­kään­sä kurs­sin al­ka­es­sa. Ti­lan­teen ar­va­ten tun­nuk­set ovat on­nek­si mi­nul­la ko­to­na mu­ka­na.

Koh­ta vä­läh­tää What­sapp-vies­ti. Ky­sy­mys tun­nuk­sis­ta. Na­pu­tan ne kän­nyyn.

Olen lä­het­tä­nyt edel­li­se­nä il­ta­na op­pi­lail­le Wil­ma-vies­tin teh­tä­vis­tä, joi­ta hei­dän pi­tää tun­nin ai­ka­na teh­dä. Lin­ki­tin luo­kil­le li­säk­si vi­de­oi­ta kat­sot­ta­vak­si. Etä­tun­tien si­säl­tö on suu­rin­piir­tein sama, mitä te­ki­sim­me luo­kas­sa li­ve­nä. Kes­kus­te­lu ja op­pi­lai­den aut­ta­mi­nen, tai pi­täi­si­kö sa­noa teh­tä­vien pa­riin pa­tis­ta­mi­nen, puut­tuu.

Tänä päi­vä­nä kou­lum­me hen­ki­lö­kun­nal­la on myös ko­kous etä­nä Han­gouts Mee­tin kaut­ta. Tämä on toi­nen etä­ko­kous, ja tek­niik­ka on jo hal­lus­sa. Koh­ta tie­to­ko­neen näy­töl­le il­mes­tyy kol­le­goi­den kas­vo­ku­via ja kuu­luu iloi­sia ter­veh­dyk­siä. Ai­ka moni nä­kö­jään työs­ken­te­lee keit­ti­ös­sä. On huo­jen­ta­vaa näh­dä tu­tut kas­vot ja kuul­la, mi­ten kul­la­kin on etä­e­lä­mä men­nyt. Huo­maan kai­paa­va­ni kol­le­goi­ta.

Säh­kö­pos­ti ki­lah­te­lee. Tu­lee vies­te­jä pää­sy­ko­kei­den pe­ruun­tu­mi­sis­ta ja kou­lu­tus­ten muut­tu­mi­ses­ta we­bi­naa­reik­si. Minä lä­het­te­len huo­li­vies­te­jä eri­tyi­so­pet­ta­jil­le ja kou­lun­käyn­ni­noh­jaa­ji­le. On muu­ta­mia op­pi­lai­ta, joi­ta en ole saa­nut vies­teil­lä pa­tis­tel­tua teh­tä­vien pa­riin. Oh­jaa­jat lu­paa­vat ol­la yh­tey­des­sä op­pi­lai­siin. Peu­ku­tan oh­jaa­jia. He ovat kul­la­nar­voi­sia.

Soi­tan yh­del­le op­pi­laal­le ja ky­syn, on­ko hä­nel­lä ol­lut on­gel­mia kir­jau­tu­mi­ses­sa, kun teh­tä­viä ei vie­lä ole pa­lau­tet­tu. Saan au­tet­tua hän­tä, ja työt ete­ne­vät hä­nen koh­dal­laan. Joil­le­kin luon uu­sia tun­nuk­sia, kun ovat men­neet sol­muun edel­lis­ten kans­sa.

Tä­hän mal­liin päi­vä ku­luu. Vies­tit­te­lyä, op­pi­lai­den teh­tä­vien tar­kis­ta­mis­ta ja pa­laut­teen an­ta­mis­ta. Vä­lil­lä tie­ten­kin pi­dän ruo­ka- ja kah­vi­tau­on. Kur­kis­te­len ik­ku­nois­ta ulos, ta­pah­tuu­ko siel­lä mi­tään. Hil­jais­ta on.

Etu­kä­teen olin aja­tel­lut, et­tä mi­ten­hän opon työ­tä voi teh­dä etä­nä, kun kou­lun ta­pah­tu­mat ovat seis. Työ­ni ra­ken­tuu pal­jon op­pi­las­koh­taa­mis­ten ja ta­pah­tu­mien or­ga­ni­soi­mi­sen va­raan. Mut­ta huo­maan, et­tä yh­teyt­tä voi pi­tää var­sin hy­vin vies­ti­so­vel­lus­ten kaut­ta. Seu­raa­vak­si suun­nit­te­len aloit­ta­va­ni jat­ko-opin­to-oh­jauk­set Mee­tin kaut­ta.

Eläm­me huo­lien ja me­ne­tys­ten ai­kaa. Mut­ta on mie­len­kiin­tois­ta huo­ma­ta, kuin­ka ih­mi­nen on so­peu­tu­vai­nen. Pa­kon edes­sä luo­vuus kuk­kii. Sen osoit­ta­vat no­pe­as­ti pys­tyyn pol­kais­tut so­vel­luk­set ja tem­pauk­set, joi­den avul­la ar­ki voi jat­kua.