Uskon lahja on kallein aarre

Muis­tat­ko las­ten­lau­lun Jä­nö­jus­sin mä­en­las­ku? Sii­nä Jä­nö­jus­si kat­se­lee pik­ku­poi­kien mä­en­las­kua ja nau­raa it­sek­seen, kun joku len­tää pyrs­töl­leen. Jus­si uho­aa it­se­var­mas­ti, mi­ten hän kyl­lä hyp­päi­si mä­es­tä pal­jon pi­dem­mäl­le kuin po­jat, ai­na pil­viin as­ti. Mi­ten­käs sit­ten Jus­sil­le kä­vi­kään? On­ko si­nul­le käy­nyt jos­kus sa­moin? Mi­nul­le on.

Heikkona voimakas

Usein kuu­lee sa­not­ta­van, et­tä ih­mi­sel­le ei an­ne­ta taak­kaa enem­pää kuin hän jak­saa kan­taa. Tie­dän ko­ke­muk­ses­ta, et­tä mur­heen ja su­run pai­na­es­sa koh­tuut­to­mas­ti sa­non­ta voi tun­tua ko­val­ta ja loh­dut­to­mal­ta. En­hän minä jak­sa­nut­kaan kan­taa taak­ko­ja­ni, vaan va­jo­sin ai­van poh­jal­le saak­ka! Olen­ko minä Ju­ma­lan hyl­kää­mä ih­mi­nen? Mik­si Ju­ma­la on vie­nyt mi­nul­ta kaik­ki voi­ma­ni ja tur­va­ni pois? Uu­pui­han Jee­sus­kin ajal­li­sen ris­tin­sä al­la, niin et­tä sitä kan­ta­maan lai­tet­tiin Si­mon-ni­mi­nen mies. Jos Jee­sus ei jak­sa­nut kan­taa in­hi­mil­lis­tä kuor­maan­sa, mik­si mi­nun pi­täi­si jak­saa?

Rakkaus on kärsivällinen

”Mil­loin­ka­han se tuo las­ten ka­hi­noin­ti lop­puu?” Tä­hän ta­paan ky­syin erääl­tä ko­ke­neel­ta isäl­tä noin nel­jä­kym­men­tä vuot­ta sit­ten en­sim­mäis­ten las­tem­me ol­les­sa pie­niä. Mie­les­tä­ni las­ten oli­si tul­lut jo ym­mär­tää käyt­täy­tyä nä­tis­ti. ”No, ei nuo mei­dän po­jat nyt enää ih­meem­min nu­jua”. Suun­nil­leen näin ys­tä­vä kak­si­kymp­pi­sis­tä po­jis­taan tuol­loin to­te­si. Niin vain meil­lä­kin on käy­nyt. Hy­vin su­ju­vas­ti lap­sem­me vii­me jou­lu­na jou­lu­vie­rai­nam­me toi­mi­vat. Oli­vat­pa vie­lä odot­ta­neet tois­ten­sa ta­paa­mis­ta.

”Kylväkää oikeudenmukaisuutta”

”Nau­ru tart­tuu”, sa­no­taan. Yh­des­sä iloit­se­mi­nen pal­kit­see kaik­kia osa­puo­lia. Ai­van kuin am­men­net­tai­siin yh­tei­ses­tä hy­vää sa­man kul­hon ym­pä­ril­lä ja ol­tai­siin yh­tä per­het­tä. Kul­hon ym­pä­ril­tä on hyvä löy­tyä myös kuun­te­li­ja, haas­ta­ja, joh­ta­ja, roh­kai­si­ja, kor­jaa­jaa ja eh­kä jar­rut­ta­ja.

Jumalan salatut kasvot

Sil­mie­si eteen ovat var­maan jos­kus il­maan­tu­neet iloi­sen lap­sen kas­vot. Her­kät sil­mät ovat vies­tit­tä­neet lap­sen rie­mua, mut­ta nuo sa­mat sil­mät ovat voi­neet toi­se­na het­ke­nä ol­la täyn­nä huol­ta ja mur­het­ta.

Uskon vuoksi voi joutua kokemaan vaivaa

Olet­ko miet­ti­nyt kos­kaan, mik­si on hyvä käy­dä seu­rois­sa tai osal­lis­tua Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön? Jos­kus tun­tuu sil­tä, et­tei jak­sa osal­lis­tua. Oli­si hel­pom­pi jää­dä ko­tiin. Oma ko­ke­muk­se­ni on, et­tä osal­lis­tu­mi­sen vai­va unoh­tuu, kun pää­see yh­tei­seen ko­koon­tu­mi­seen. Jos­kus en­nen rip­pi­kou­lu­lei­riä on tun­tu­nut, et­tä mik­si tuli lu­vat­tua läh­teä lei­rin pi­toon. Joka ker­ta on kui­ten­kin jää­nyt kii­tol­li­nen mie­li sii­tä, et­tä tuli läh­det­tyä.

Herra ohjaa oikealle tielle

Kun ai­ka­naan te­o­lo­gi­an opis­ke­li­ja­na aloi­tin pu­hu­jan teh­tä­väs­sä, oli­vat ko­ti­seu­rat usein eri alu­eil­la. Sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­väs­sä ko­ti­seu­rat ovat mi­nus­ta ai­na ol­leet mu­ka­vim­pia. Sii­nä ko­ti­sii­o­ni saa mer­ki­tyk­sen, kun seu­ra­vie­raat ovat ter­ve­tul­lei­ta toi­sen ko­tiin.

Daavidin suku on yhä maan päällä

Muis­tat­ko esi­van­hem­pie­si ni­miä? On­ko su­vus­sa­si ol­lut joku ni­mel­tään laa­jal­ti tun­net­tu tai sel­lai­ses­sa ajal­li­ses­sa teh­tä­väs­sä toi­mi­nut hen­ki­lö, jon­ka nimi on py­sy­nyt usei­den muis­tois­sa? It­se muis­tan ni­mel­tä iso­van­hem­pa­ni ja joi­tain hei­dän van­hem­pi­aan. Li­säk­si olen kuul­lut, et­tä su­vus­sa­ni on jos­kus ai­koi­naan ol­lut so­ti­lai­ta ja jopa aa­te­li­sia.

Jumalan lapsi loistaa Kristuksen kirkkautta

Syk­syn pi­meim­pä­nä ai­ka­na juu­ri en­nen lu­men tu­loa mie­lee­ni nou­see usein muis­tot omal­ta va­rus­mie­sa­jal­ta: läm­pi­mät muis­tot us­ko­vai­sis­ta va­rus­mies­to­ve­reis­ta, joi­den kans­sa saim­me pal­ve­lus­tam­me suo­rit­taa. Oli tur­val­lis­ta, kun oli saat­to­mie­hiä lä­hel­lä.

Toivo on elämämme ankkuri

Näin jou­lun ai­kaan lap­set esit­tä­vät lah­ja­toi­vei­ta. Saam­me ja lä­he­täm­me jou­lu­kort­te­ja ja toi­vo­tam­me hy­vää jou­lua.