”Laps’ – tyhjät kätes ihanat”

Kuu­lui­san pi­la­piir­tä­jän Kari Suo­ma­lai­sen par­haak­si va­lit­tu teos on ni­mel­tään Jou­lu­ka­tu. Piir­ros jul­kais­tiin vuon­na 1954, ja se ku­vaa kau­pun­gin ih­mis­tun­gos­ta jou­lun al­la.

Syvin onni ja kestävin turva

Ab­ra­ham Mas­low oli yh­dys­val­ta­lai­nen psy­ko­lo­gi. Hä­nen ke­hit­tä­mäs­sään tun­ne­tus­sa vii­si­por­tai­ses­sa tar­ve­hie­rar­ki­as­sa poh­jim­mai­si­na ovat säi­ly­mi­sen ja tur­val­li­suu­den pe­rus­tar­peet. Il­man nii­tä ih­mi­sel­lä ei ole voi­ma­va­ro­ja yh­teen­kuu­lu­vuu­den li­sää­mi­seen, ar­vo­nan­non hank­ki­mi­seen, it­sen­sä to­teut­ta­mi­seen tai ky­ky­jen­sä ke­hit­tä­mi­seen.

Avatkaa minulle vanhurskauden portit

Mai­jan ai­vo­kas­vai­men leik­kaus lä­hes­tyi. Edel­li­se­nä päi­vä­nä hän kul­ki et­sis­kel­len kes­kus­sai­raa­lan käy­tä­vil­lä. Hau­ta­jais­jär­jes­te­lyt­kin oli jo va­ral­ta so­vit­tu van­he­ne­van Lii­sa-äi­din kans­sa. Pöy­däl­lä oli­si­vat tu­tut lii­nat ja siu­naa­maan tu­li­si lap­suu­des­ta tut­tu us­ko­vai­nen pap­pi.

Viimeinen päivä kokoaa kaikki Tuomarin eteen

Vii­mei­se­nä päi­vä­nä va­sa­ran lyön­ti jää kes­ken ja mar­ke­tin mu­siik­ki lop­puu kuin veit­sel­lä lei­ka­ten. Kaik­kien kat­seet kään­ty­vät idän tai­vaal­le, joka lois­taa kirk­kaam­pa­na kuin yk­si­kään au­rin­ko. Ku­kaan ei eh­di ky­sy­mään, mitä tämä on, ei­kä ku­kaan enää saar­naa syn­te­jä an­teek­si. Hau­dat au­ke­a­vat, tuu­leen ri­po­tel­lut tuh­kat ke­rä­tään ko­koon ja me­ri­kin an­taa oman­sa.

”Kuinka kauan vielä viivyt?”

Me­neil­lään ole­va kirk­ko­vuo­si on koh­ta lop­pu­mas­sa. En­si sun­nun­tai­na on val­vo­mi­sen sun­nun­tai ja sen jäl­keen kirk­ko­vuo­den vii­mei­nen sun­nun­tai, tuo­mi­o­sun­nun­tai.

Evankeliumi kantaa myös vastoinkäymisten keskellä

Uh­kaa­ko sai­raus tai on­net­to­muu­det? On­ko me­nes­tys epä­va­kai­den mark­ki­noi­den va­ras­sa? Ovat­ko lap­set ura­ke­hi­tyk­sen es­tee­nä? Näi­tä ai­kam­me ih­mi­nen saat­taa pe­lok­kaas­ti poh­tia.

Jumalalle ihmisen elämä on täysi

Luin jos­kus edes­men­neen kult­tuu­ri­vai­kut­ta­jan ja po­lii­ti­kon Claes An­ders­so­nin aja­tuk­sia. Hän ker­toi nii­tä haas­tat­te­lu­sar­jas­sa, jos­sa seit­se­mää suo­ma­lais­ta oli haas­tet­tu poh­ti­maan elä­män tar­koi­tus­ta. Hän toi esiin mo­nia aja­tuk­sia, jois­ta ajat­te­len it­se kris­tit­ty­nä toi­sin. Yk­si aja­tus jäi kui­ten­kin mie­lee­ni ja oli mie­les­tä­ni osu­va: ”Jo­kai­nen elä­mä on yh­tä pit­kä – kes­tää syn­ty­mäs­tä kuo­le­maan.”

Jumalan rakkaus on täydellinen

Ih­mi­sen syn­ty­mä ja ih­mi­nen it­ses­sään on ih­me. Ei voi­da mil­lään kei­nol­la ei­kä ih­mis­vii­sau­del­la ra­ken­taa sel­lais­ta ih­met­tä, jol­lai­nen ih­mi­nen on. Ih­mi­nen on usein pyr­ki­nyt yl­tä­mään Ju­ma­lan vii­sau­teen. Ih­mi­set al­koi­vat ra­ken­taa esi­mer­kik­si Baa­be­lin tor­nia ve­den­pai­su­muk­sen jäl­keen ta­voit­taak­seen tai­vaan ja tul­lak­seen Ju­ma­lan ver­tai­sek­si (1. Moos. 11). Ju­ma­la ha­lu­si kui­ten­kin näyt­tää Baa­be­lin ra­ken­ta­jil­le suu­ruu­ten­sa. Hän se­koit­ti ih­mis­ten kie­let, jon­ka jäl­keen he ei­vät enää ym­mär­tä­neet toi­si­aan ja pyr­ki­myk­set tai­vaan ta­voit­ta­mi­sek­si ty­reh­tyi­vät.

Hyvää sanomaa kaikkialle maailmaan

Raa­mat­tu ker­too vii­den­nen Moo­sek­sen kir­jan lo­pus­sa ta­pah­tu­mis­ta, jois­sa Is­ra­e­lin kan­sa oli pit­kän au­ti­o­maa­va­el­luk­sen jäl­keen pääs­syt lä­hel­le lu­vat­tua maa­ta. Tie­dus­te­li­jat oli­vat tuo­neet epä­us­kon sa­no­maa lu­va­tus­ta maas­ta. Ai­no­as­taan Joo­sua ja Ka­leb toi­vat kan­sal­le us­kon ja toi­von nä­kö­a­laa: ”Maa, jota kä­vim­me tut­ki­mas­sa, on hyvä ja iha­na maa. Jos Her­ra on meil­le suo­si­ol­li­nen, hän vie mei­dät tuo­hon maa­han, joka tul­vii mai­toa ja hu­na­jaa, ja an­taa sen meil­le.” (4. Moos. 14:7–8.)

Heikollakin uskolla pääsee taivaaseen

Olet­ko kuul­lut jon­kun sa­no­van, et­tä hän tun­tee ole­van­sa ala­pau­lal­la? Kai­kil­le lu­ki­joil­le, ai­na­kaan nuo­rem­mil­le ei vält­tä­mät­tä ole ihan sel­vää, mitä tuol­la kie­li­ku­val­la tar­koi­te­taan.