Kunnian kuningas tulee kerran loistossaan

Kun vi­ras­sa ole­vat ku­nin­kaat vie­rai­le­vat kan­san­sa kes­kel­lä, pal­jon vä­keä ko­koon­tuu seu­raa­maan ta­pah­tu­maa. Usein maas­sa on pu­nai­nen mat­to, jota pit­kin ku­nin­gas seu­ru­ei­neen kä­ve­lee.

”Sinun kansasi pelastuu”

Aja­tus vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta on ih­mis­kun­nal­le van­ha tut­tu. Har­va meis­tä on vält­ty­nyt poh­ti­mas­ta sitä sy­dä­mes­sään, mie­les­sään ja omas­sa­tun­nos­saan. Eri­lai­sis­sa koh­taa­mi­sis­sa ja kes­kus­te­luis­sa tör­määm­me mo­niin kä­si­tyk­siin vii­mei­sen tuo­mi­on to­teu­tu­mi­ses­ta. Jot­kut kiel­tä­vät koko aja­tuk­sen, toi­set ar­vaa­vat lop­pu­tu­lok­sen jo en­nal­ta ja kol­man­net miet­ti­vät omaa tai lä­hei­sen­sä koh­ta­loa.

Valon lapselle Herran päivä tuo pelastuksen

Luon­nol­li­seen vuo­den kier­toon kuu­lu­vat eri­lai­set vuo­de­na­jat, jot­ka meil­lä Suo­mes­sa poik­ke­a­vat pal­jon toi­sis­taan. Läm­pö­ti­la­e­ro­kin kyl­mim­pien ja läm­pi­mim­pien päi­vien vä­lil­lä voi ol­la yli 60 as­tet­ta.

Yötä ei enää ole

Sain omas­sa työs­sä­ni seu­ra­kun­nan kant­to­ri­na teh­tä­väk­si pi­tää op­pi­tun­nin ai­hees­ta maa­il­man syn­ty. Luim­me Raa­ma­tun alus­ta Her­ran sa­naa, kuin­ka oli pi­me­ää ja Ju­ma­la loi sa­nal­laan val­keu­den.

Saviastioissa näkyy Jumalan voima

Mi­kä­hän sii­nä on, kun ar­jen kes­kel­lä löy­dän it­se­ni tois­tu­vas­ti tur­me­luk­ses­sa? Jos­kus tur­me­lus liit­tyy sii­hen, et­tä kans­saih­mi­set ei­vät ole toi­mi­neet toi­vo­mal­la­ni ta­val­la. Toi­si­naan taas miel­tä apeut­taa se, et­tä Ju­ma­la ei ole joh­dat­ta­nut asi­oi­ta ja elä­mää­ni toi­vo­mal­la­ni ta­val­la.

Kuuliaisuuteen kätkeytyy siunaus

Is­tum­me keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä ja kuun­te­lem­me van­hus­ten muis­to­jen sä­vyt­tä­mää ta­ri­noin­tia. Vä­lil­lä hy­vin in­nos­tu­nee­na ja vä­lil­lä muis­toi­hin vai­pu­nei­na he muis­te­le­vat elä­mään­sä ja eri­tyi­ses­ti ar­jen pie­niä ih­mei­tä. Elä­män­vai­hei­siin mah­tuu niin suu­ria ilo­ja kuin myös huol­ten ja su­run täyt­tä­miä vai­hei­ta. Kai­kes­sa ku­vas­tuu Ju­ma­lan ih­meel­li­nen joh­da­tus.

Jumala on kärsivällinen

Jos­kus lu­kies­sa­ni Raa­ma­tus­ta Is­ra­e­lin kan­san vai­heis­ta esi­mer­kik­si kor­pi­va­el­luk­sen osal­ta mie­lee­ni on nous­sut ih­me­tys, kuin­ka vä­hän ai­kaa kan­sa py­syi us­kol­li­se­na Ju­ma­lan tah­dol­le. On nous­sut jopa myö­tä­hä­pe­än tun­ne: vaik­ka Ju­ma­la osoit­ti mo­nel­la lail­la ih­meel­li­sen voi­man­sa, pian kan­sa hor­jui ja al­koi va­lit­taa tai poik­ke­si jopa epä­ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen kul­tais­ta va­sik­kaa pal­vo­maan. Jos­kus olen ih­me­tel­lyt, mik­si Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan niin laa­jas­ti sii­tä, kuin­ka kan­sa oli tot­te­le­ma­ton­ta Ju­ma­lal­le.