Minulta ei puutu mitään

Kir­kol­lis­ta toi­mi­tus­ta en­nen käy­dään toi­mi­tus­kes­kus­te­lu. Toi­mi­tus­kes­kus­te­lus­sa pu­hu­taan toi­mi­tuk­sen tee­mas­ta: kas­tees­ta, avi­o­liit­toon vih­ki­mi­ses­tä tai hau­taan siu­naa­mi­ses­ta. Myös toi­mi­tuk­seen liit­ty­vis­tä jär­jes­te­lyis­tä pu­hu­taan. Mi­nul­la on ta­pa­na ky­syä, on­ko kirk­ko­kä­si­kir­jan kaa­vas­sa ole­vis­sa psal­mi­vaih­to­eh­dois­sa joku, joka eri­tyi­ses­ti pu­hut­te­lee. Kas­te­kaa­vas­ta ja avi­o­liit­toon vih­ki­mi­sen kaa­vas­ta toi­mi­tuk­seen va­li­tut psal­mit vaih­te­le­vat. Hau­taan siu­naa­mi­sen kaa­vas­ta psal­mik­si va­li­koi­tuu mil­tei ai­na psal­mi 23, joka al­kaa: ”Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni, ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu.” Kos­ka seu­ra­kun­nas­sam­me hau­taan siu­naa­mi­sia on toi­mi­tuk­sis­ta eni­ten, on pai­menp­sal­mis­ta tul­lut mi­nul­le var­sin tut­tu.

Pääsiäinen – ilon ja voiton juhla

Pää­si­äi­nen on ilon ja voi­ton juh­la. Sil­loin Ju­ma­lan an­ta­ma lu­paus syn­tien so­vit­ta­mi­ses­ta syn­tiin lan­gen­neel­le ih­mis­kun­nal­le saa täyt­ty­myk­sen. Jee­sus nou­see ylös kuol­leis­ta kol­man­te­na päi­vä­nä kir­joi­tus­ten mu­kaan. Syn­nin, kuo­le­man, ka­do­tuk­sen ja sie­lun­vi­hol­li­sen val­ta on voi­tet­tu ja ku­kis­tet­tu.

”Nöyränä aasilla ratsastaen”

Pal­mu­sun­nun­tain Sa­ka­ri­aan kir­jan teks­ti ker­too Jee­suk­sen rat­sas­ta­van Je­ru­sa­le­miin nöy­rä­nä ja voit­toi­sa­na Ku­nin­kaa­na, joka so­vi­tus­työn­sä an­si­os­ta tu­ho­aa so­ta­vau­nut ja -jou­set. Teks­ti ker­too: ”Hän ju­lis­taa kan­soil­le rau­haa, hä­nen val­tan­sa ulot­tuu me­res­tä me­reen, Euf­ra­tis­ta maan ää­riin as­ti” (Sak. 9:10).

Tarvitsemme Jumalaa ja toisiamme

Au­tol­la ajel­les­sa tu­lee kuun­nel­tua ra­di­on kes­kus­te­luoh­jel­mia. Kuun­te­lin äs­ken erään men­nei­nä vuo­si­kym­me­ni­nä kan­sa­lai­sil­le tu­tuk­si tul­leen ra­di­op­sy­ko­lo­gin haas­tat­te­lua. Hän poh­ti, mi­ten meil­lä jo­kai­sel­la on oma minä ja mi­ten elä­män rik­kaus syn­tyy sii­tä, kun oma mi­nuus koh­taa toi­sen ih­mi­sen ja syn­tyy ”me”.

Jeesus on uskon alkaja ja päättäjä

Ih­mi­sen elä­mää ku­va­taan usein mat­ka­na, joka al­kaa syn­ty­mäs­tä ja päät­tyy kuo­le­maan. Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen ian­kaik­ki­suut­ta var­ten. Ih­mi­sen ajal­li­nen ruu­mis kuo­lee, mut­ta hen­ki pa­laa Ju­ma­lan luok­se.

Raamattu opastaa oikean suunnan valitsemisessa

Muis­tan opis­ke­lu­a­jal­ta­ni, mi­ten Hel­sin­gin kau­pun­gin alue tuli mi­nul­le pala pa­lal­ta tu­tuk­si. Mi­nul­la oli pal­jon om­pe­lu­seu­ra­vuo­ro­ja, raa­mat­tu­luok­kia tai mui­ta syi­tä men­nä en­nes­tään tun­te­mat­to­miin osoit­tei­siin. Lii­kuin pol­ku­pyö­räl­lä.

Koettelemukset kasvattavat kestävyyttä

Jos omis­taa kir­sik­ka­puun ja ha­lu­aa saa­da run­saan sa­don, on vii­sas­ta jät­tää kir­si­kan­ku­kat ja kyp­sy­vät he­del­mät rau­haan. Ku­kis­ta ei kan­na­ta pyyh­kiä pö­ly­jä ei­kä kyp­sy­viin he­del­miin pis­tää suo­raan ra­vin­tei­ta. Jos näin toi­mi­sim­me, sato saat­tai­si jää­dä kyp­sy­mät­tä. Kir­sik­ka­puun hoi­to kä­vi­si myös ää­rim­mäi­sen ras­kaak­si.

Synti johtaa eroon Jumalasta

Olin poi­ka­se­na mat­kan­nut yk­sin pol­ku­pyö­räl­lä Mik­ke­lis­tä Reis­jär­ven maa­kun­nal­lis­ten seu­ro­jen kaut­ta Iva­lon ke­sä­seu­roi­hin. Mat­ka oli haas­ta­va. Säät ko­et­te­li­vat. Tun­sin erä­maa­tai­pa­leil­la yk­si­näi­syyt­tä.

Kääntykää, niin saatte elää

Hese­kie­lin kir­jas­sa pro­feet­ta saar­naa voi­ma­kas­ta pa­ran­nus­saar­naa Is­ra­e­lin kan­sal­le: ”Kään­ty­kää, luo­pu­kaa syn­neis­tän­ne, et­tei syyl­li­syys oli­si uh­ka­na yl­län­ne!” (Hes. 18:30.) He­se­kiel oli näh­nyt is­ra­e­li­lais­ten vää­rät teot, ja hän pyr­ki he­rät­tä­mään hei­dän tun­to­aan, jot­ta he te­ki­si­vät pa­ran­nuk­sen.

”Teillä on valo, uskokaa valoon”

Syn­tiin­lan­kee­mus on nou­dat­ta­nut sa­maa kaa­vaa ai­ko­jen alus­ta läh­tien. Sie­lun­vi­hol­li­nen kiu­sa­si en­sim­mäis­tä ih­mis­pa­ria, joka epäi­li Ju­ma­lan sa­naa: ”On­ko Ju­ma­la to­del­la sa­no­nut niin?” (1. Moos. 3:1).