Jaak­ko Kal­ta­ka­ri

Teks­tin ot­sik­ko ”Sinä siu­naat ja au­tat” on Daa­vi­din psal­mis­ta 65. Psal­min si­säl­tö ke­hot­taa kiit­tä­mään Ju­ma­laa hä­nen hy­vis­tä lah­jois­taan.

Ju­ma­lan siu­naus on sekä hen­gel­lis­tä et­tä ajal­lis­ta. Us­kon kaut­ta saa omis­taa suu­rim­man siu­nauk­sen, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ja Ju­ma­lan lap­seu­den; voi ol­la osal­li­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, us­ko­vien yh­tey­des­tä ja rak­kau­des­ta. Se on ih­mi­sen elä­män tär­kein ja ar­vok­kain siu­naus. Jee­sus ke­hot­ti kaik­kia ih­mi­siä et­si­mään en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Sen ohes­sa Ju­ma­la siu­naa myös ih­mi­sen ajal­li­set tar­peet.

Ju­ma­la on kai­ken hy­vyy­den ja siu­nauk­sen läh­de. Ju­ma­la tah­too, et­tä kaik­ki ih­mi­set pe­las­tui­si­vat.

Her­ran siu­naus si­säl­tää Ju­ma­lan ar­mol­li­sen tah­don. Sii­nä jo­kai­sel­le tar­jo­taan siu­naus­ta ja var­je­lus­ta. Tär­keim­pä­nä siu­nauk­sen si­säl­tö­nä on, et­tä Her­ra saa kir­kas­taa kas­von­sa ja ol­la ar­mol­li­nen siu­nauk­sen vas­taa­not­ta­jal­le. Näin ta­pah­tuu, kun siu­nauk­sen kuu­li­ja us­koo ja kät­kee sy­dä­meen­sä evan­ke­liu­min. Ju­ma­la kään­tää ar­mah­ta­vat ja ra­kas­ta­vat Isän kas­von­sa evan­ke­liu­min us­ko­val­le ja an­taa rau­han­sa.

Psal­min­kir­joit­ta­ja on ko­ke­nut Ju­ma­lan suu­ret teot pu­hut­te­le­vi­na elä­mäs­sään. Hän lau­suu: ”Mah­ta­vil­la te­oil­la sinä, Ju­ma­lam­me, vas­taat meil­le, sinä siu­naat ja au­tat mei­tä. Si­nuun luot­ta­vat kaik­ki maan ää­ret ja kau­kai­set me­ren ran­nat.” (Ps. 65:6.)

Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä muun mu­as­sa luon­nos­sa, elä­män­koh­ta­lois­sa ja kan­so­jen vai­heis­sa. Ne ovat Luo­jan vä­ke­vää il­moi­tus­ta ih­mi­sil­le. Ne ovat Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­loa ja maa­il­man­kaik­keut­ta ky­se­le­väl­le vas­taus. Kai­ken Luo­ja ja maa­il­man yl­lä­pi­tä­jä on kaik­ki­val­ti­as, ian­kaik­ki­nen Ju­ma­la. Hän an­toi maa­il­maan ai­no­an Poi­kan­sa, et­tä jo­kai­nen hä­neen us­ko­va saa pe­las­tuk­sen, ian­kaik­ki­sen elä­män.

Ju­ma­la aut­taa ih­mis­tä. Elä­män kai­kis­sa asi­ois­sa ja tar­peis­sa ih­mi­nen voi kään­tyä Luo­jan­sa puo­leen. Sai­raus ja muut elä­mää kos­ket­ta­vat asi­at saa­vat ih­mi­sen pyy­tä­mään ru­kouk­ses­sa Ju­ma­lal­ta apua. Ju­ma­la kuu­lee ru­kouk­sen, vaik­ka hä­nen vas­tauk­sen­sa ei ai­na ole ih­mi­sen tah­don mu­kai­nen. Ju­ma­la va­kuut­taa sa­nas­saan: ”Yk­sin Her­ral­ta tu­lee apu, si­nul­ta kan­sa­si saa siu­nauk­sen” (Ps. 3:9).

Her­ran an­ta­ma apu ele­tään to­dek­si us­kon kaut­ta hä­nen an­ta­mas­sa siu­nauk­ses­sa. Hen­gel­li­nen siu­naus ja ajal­li­nen siu­naus ovat Her­ran hy­vyyt­tä hä­nen luo­duil­leen. ”Nyt Her­ran hy­vyy­des­tä me saam­me rie­mui­ta ja ar­mon kyl­lyy­des­tä kii­tos­ta vei­sa­ta. Päi­vi­nä myö­täi­si­nä ja vai­van täy­tei­si­nä iloit­kaa Her­ras­sa.” (VK. 330:1.)