Päivi Peltoniemi
Päivi Peltoniemi
Risto Alakärppä
Ihminen kykenee syntiinlankeemuksesta huolimatta inhimilliseen huolenpitoon. Eri kulttuureissa arvostetaan rakkautta ja sen mukaisia tekoja. Lähimmäisen auttamista pidetään hyveenä ja velvollisuutena. Myös eläinkunnassa on välittämistä. Jopa pedot kiintyvät toisiinsa, suojelevat jälkeläisiään ja laumaansa. Kissa, petoeläin, voi ystävystyä ankan kanssa.
Kun ihminen havainnoi omaa ja toisten elämää, osoittautuu ihmisen rakkaus hauraaksi. Se kohdistuu luontaisesti siihen, mikä on rakastettavaa ja hyvää, mutta joutuu heti koetukselle, kun kohteessa havaitaan negatiivisia piirteitä. Ihmisen rakkaudessa on itsekkyyden taustavire. Hyvä, että vajavaistakin rakkautta kuitenkin on. Hauraskin välittäminen pitää yksilön ihmisyyden suunnassa.
Elävän uskon ja luterilaisen uskonymmärryksen mukaan ihmisen rakkaudesta – oli se kuinka kaunista tahansa – ei ole pelastukseksi. Pyhän Jumalan edessä ei muodostu palkkaa siitä, että ihminen rakastaa niitä, jotka rakastavat häntä – tekeväthän publikaanitkin niin (Matt. 5:46). Jeesuksen esittämässä kertomuksessa rikas mies jopa tuonelan vaivassa huolehti maan päällä elävistä sukulaisistaan (Luuk. 16:27–31).
Kun Uudessa testamentissa kerrotaan, että Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8), tai kirjoitetaan rakkaudesta lain täyttymyksenä (Room. 13:8–10) ja Hengen hedelmänä (Gal. 5:22), kyse on Jumalan rakkaudesta. Se on olemukseltaan eri rakkautta kuin ihmisen rakkaus. Uuden testamentin kreikan kielessä Jumalan rakkaus ilmaistaan sanalla ”agape”. Se on täydellistä, eikä se koskaan katoa (1. Kor. 13).
Jumalan rakkaus Kristuksessa kohdistuu koko langenneeseen maailmaan (Joh. 3:16). Jumala rakastaa pyyteettömästi sellaista, mikä ei itsessään ole rakastettavaa. Vaikka hän vihaa syntiä, hän rakastaa syntistä, väärintekijää ja vihollista. Jumalan rakkaus ei jätä kohdettaan oman onnensa nojaan, vaan tulee hänen luokseen. Jumalan hyvyys johtaa kääntymykseen (Room. 2:4). Suuressa rakkaudessaan hän tekee rikkomusten tähden kuolleet eläviksi Kristuksen kanssa (Ef. 2:5).
Kun uskovainen elää armosta Kristuksen valtakunnassa, hän saa itse olla Jumalan käsittämättömän rakkauden kohteena. Uskossa itse Kristus tulee asumaan hänen sydämeensä ja näin Jumalan rakkaudesta tulee hänelle elämän perustus ja kasvupohja (Ef. 3:17). Kun lähimmäinen tarvitsee apua, myös Jumalan rakkaus kutsuu auttamaan. Armosta autuas saa jakaa Jumalan hyviä lahjoja lähimmäisille vapaalla, armahdetulla ja iloisella sydämellä – vailla pakkoa ja ansion toivoa (2. Kor. 9).
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys