Ajan joka päivä Itäkeskuksen ohitse. Se mainostaa olevansa Suomen suurin kauppakeskus. Ilmeisesti suuruus tässä kilpasarjassa katsotaan siis edulliseksi ominaisuudeksi. Mainosnikkarit ovat kyllä oikeassa siinä, että suuruutta ja komeutta piisaa. Ihminen tuntee itsensä suorastaan pieneksi käyskennellessään lasiholvikaton alla.
Uutuus on se joka puhuu. Joko päivitit uusimman version? Onko tervettä, että lapset mittaavat omaa ja kavereidensa kelvollisuutta puhelimien malleilla, vanhempien palkkanauhoilla tai tehdyillä ulkomaanmatkoilla?
Aikamme on sairastunut uutuuden palvontaan. Se on tauti, jossa palvotaan kaikkea uutta ja hankitaan sitä koko ajan lisää. Hankalin oire on shoppailu. Oireellista on myös se, että eri puolille on alkanut ilmestyä vuokravarastoja, koska ihmisten tavarat eivät enää mahdu heidän koteihinsa.
Olen kuitenkin kaupan alan unelma-asiakas. Jokainen suurperheellinen tietää, että ruokaa, vaatteita, polttoainetta, urheiluvälineitä ja sähköä kuluu – vain ensimmäisenä mieleeni nousevat hankinnat mainitakseni. Viivan alle ei näiden jälkeen juuri ylimääräistä jää. Raha pannaan kiertoon, mistä kansantalous tykkää.
Kulutuskulttuuri on iskostunut meihin niin syvälle, ettemme edes ymmärrä elävämme siinä. Yritän tolkuttaa itselleni, että onneensa tyytyminen ei ole onnen ostamista. Paavali muistuttaa terveellisesti: ”Emme ole mitään maailmaan tuoneet emmekä voi viedä mitään täältä pois” (1. Tim. 6:10).
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys