Olen pääs­syt lä­hel­tä seu­raa­maan kah­den toi­si­aan ko­vas­ti muis­tut­ta­van po­jan elä­mää. Kak­sos­po­jil­la on yh­teen­sä ikää jo seit­se­män vuot­ta. Ti­lan­ne on vä­lil­lä jopa niin rau­hal­li­nen, et­tä on ai­kaa ku­va­ta joi­ta­kin ko­ke­muk­sia hei­dän kans­saan.

Em­me odot­ta­neet saa­vam­me kak­so­sia. Sit­ten tie­sim­me sel­lai­sia odot­ta­vam­me. Koh­ta jo sain pi­tää sy­lis­sä­ni kah­ta tu­hi­se­vaa pa­ket­tia. Päi­vä­u­net olo­huo­neen soh­val­la kak­si pik­ku­vau­vaa rin­nan pääl­lä on elä­mys, jota ei ra­hal­la saa.

Ra­hal­la ei myös­kään sel­viä kah­den vau­van tuo­mas­ta työ­mää­räs­tä. Tun­nes­kaa­la on ve­ny­nyt mo­lem­mis­ta päis­tä ja epäi­len, pa­lan­nee­ko kos­kaan en­nal­leen. Sa­dat ker­rat olen läm­mit­tä­nyt tut­ti­pul­loa sil­mät ris­tis­sä pik­ku­tun­neil­la. Yk­si desi mai­toa tar­vit­see 14 se­kun­tia mik­rou­u­nin täyt­tä te­hoa ol­lak­seen kel­vol­lis­ta. Si­de­har­sos­ta saa vi­ri­tel­tyä juo­ma­te­li­neen, jot­ta it­se voi jat­kaa unia.

Kun on kä­det täyn­nä työ­tä, ei eh­di si­vuil­leen vil­kuil­la. Kak­sos­po­jat ovat an­ta­neet isäl­leen käy­tän­nön op­pia sii­tä, et­tä kan­nat­taa kes­kit­tyä olen­nai­seen. Ta­ka­na on muu­ta­ma ras­kas vuo­si. Vas­ta jäl­ki­kä­teen huo­maan ras­kau­den ol­leen kui­ten­kin enem­män fyy­sis­tä kuin hen­kis­tä. Toi­sin­kin oli­si voi­nut men­nä.

Kak­so­set ovat enem­män kuin osien­sa sum­ma. Päh­kä­hul­lu­ja ide­oi­ta syn­tyy liu­ku­hih­nal­ta. Toi­nen liet­soo tois­ta, ja mo­lem­mat ovat yl­ly­tys­hul­lu­ja. Mil­loin tal­lo­taan yk­sis­sä tuu­min kaik­ki pi­han kuk­kais­tu­tuk­set, mis­tä äi­ti rie­muit­see, mil­loin käy­dään mer­kit­se­mäs­sä yh­tei­nen re­vii­ri ison­vel­jen sän­kyyn, mis­tä iso­ve­li ei rie­muit­se. Tap­pe­lu on vä­lil­lä kor­vi­a­huu­maa­vaa, sopu on seu­raa­vas­sa het­kes­sä rik­ku­ma­ton.

Kak­si lip­pis­tä, nel­jä lenk­ka­ria, kak­si rä­kä­nok­kaa, 20 tah­mais­ta näp­piä. Kak­si mil­joo­naa koi­ran­ku­jet­ta! Kun saim­me kak­sos­ten jäl­keen rau­hal­li­sen tyt­tö­vau­van, tun­tui se vau­va­e­lo ai­van eri­tyi­sel­tä.

Vä­lil­lä on ot­ta­nut ras­kaas­ti pää­hän ja vä­syt­tä­nyt. On kui­ten­kin hyvä an­taa it­sei­ro­ni­al­le si­jaa ei­kä suh­tau­tua kas­va­tus­työ­hön Kas­va­tus­työ­nä. Jos hui­jaa it­sen­sä per­fek­ti­o­nis­min van­ki­laan, voi elä­mä käy­dä ko­vin työ­lääk­si. Ei meil­lä ole hie­no­ja kä­si­kir­joi­tuk­sia, mut­ta näyt­tää­pä elä­mä kaa­tu­van eteen­päin.

Kol­me­vuo­ti­aat pomp­pi­vat olo­huo­neen pöy­däl­tä soh­val­le. Pe­ri­aat­tees­sa se on kiel­let­tyä, mut­ta täl­lä ker­taa en jak­sa ko­vin pon­te­vas­ti luo­da jär­jes­tys­tä. Kak­si vei­ja­ria pur­kaa ener­gi­aan­sa, joka ei he­vin eh­dy. Kuu­len hei­dän ker­to­van toi­sil­leen, mil­lais­ta oli sil­loin, kun he oli­vat pik­ku­poi­kia. Mi­nul­le hei­dän lap­suu­des­taan jää mu­ka­va muis­to, toi­vot­ta­vas­ti heil­le it­sel­leen­kin.