Vii­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten ho­mo­sek­su­aa­li­suus mää­ri­tel­tiin sai­rau­dek­si. Sek­su­aa­li­nen poik­ke­a­vuus oli tabu. Ho­mo­sek­su­aa­li­ses­ta te­os­ta saat­toi jou­tua van­ki­laan. Voim­me ha­vai­ta, et­tä maa­il­ma on täs­sä suh­tees­sa muut­tu­nut.

Sek­su­aa­li­suu­des­ta on vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä on­nis­tut­tu häi­vyt­tä­mään sen ta­bu­luon­ne. On var­mas­ti hyvä, et­tä täs­tä ih­mi­syy­teen kuu­lu­vas­ta ai­he­pii­ris­tä voi­daan kes­kus­tel­la oi­keil­la ni­mil­lä. Kui­ten­kaan sek­su­aa­li­suu­des­sa ei ole ky­sy­mys mis­tään ku­lu­tus­ta­va­ras­ta, jota ih­mi­nen voi käyt­tää mi­ten ha­lu­aa. Ny­ky­a­jan sek­su­aa­li­suut­ta ar­ki­päi­väis­tä­väs­tä pu­heen­par­res­ta huo­li­mat­ta raa­ma­tul­li­nen ope­tus on sel­keä: avi­o­liit­to on mie­hen ja nai­sen vä­li­nen liit­to, ja avi­o­lii­ton ul­ko­puo­li­set ja ho­mo­sek­su­aa­li­set suh­teet ovat vas­toin Ju­ma­lan tah­toa.

Us­kon­to­ja moi­ti­taan usein sii­tä, et­tä ne puut­tu­vat ih­mis­ten yk­si­tyi­se­lä­mään, sek­su­aa­li­suu­teen­kin. Olen mo­nes­ti kuul­lut ih­met­te­lyä, mik­si esi­mer­kik­si kirk­ko on kiin­nos­tu­nut sii­tä, mitä su­ku­puol­ta ke­nen­kin kump­pa­ni on. Eh­kä tä­hän voi yk­sin­ker­tai­ses­ti to­de­ta, et­tä kirk­ko pu­huu sii­tä mis­tä Raa­mat­tu­kin.

En ky­ke­ne mää­rit­te­le­mään, kuin­ka pal­jon ho­mo­sek­su­aa­li­suus se­lit­tyy yk­si­lön pe­rin­nöl­li­se­nä omi­nai­suu­te­na, kuin­ka pal­jon kult­tuu­rin tuot­tee­na. Ajat­te­len, et­tä sil­lä ei oi­ke­as­taan ole täs­sä vä­liä. Sen si­jaan vä­liä on sil­lä, et­tä ho­mo­sek­su­aa­li­sia tun­tei­ta voi ol­la myös sel­lai­sel­la, joka ha­lu­aa elää ku­ten kris­ti­tyl­le so­pii. Hä­nel­le sek­su­aa­li­suu­den to­teu­tu­mat­to­muus voi ol­la ki­peä asia. Niin kuin hä­nel­le­kin, joka ei ole löy­tä­nyt avi­o­puo­li­soa.Tämä kipu tu­lee ot­taa va­ka­vas­ti. Mis­sään ta­pauk­ses­sa se ei ole lei­kin asia.

Huo­maan it­ses­tä­ni, et­tä ho­mo­sek­su­aa­li­suu­des­ta ei ole help­po pu­hua. On vai­kea aset­tua toi­sen ase­maan, koh­da­ta vai­kei­ta ky­sy­myk­siä. Yhä vah­vem­min ym­mär­rän, kuin­ka tär­ke­ää on, et­tä jo­kai­nen löy­täi­si rin­nal­la­kul­ki­joi­ta.

Ajat­te­len, et­tä jo­kai­sen ih­mi­sen kes­kei­sin ky­sy­mys tu­li­si ol­la: mis­sä kul­kee tie tai­vaa­seen? Us­ko on suu­rin lah­ja, jon­ka ih­mi­nen voi saa­da. Sen säi­lyt­tä­mi­nen on myös ris­tin­kan­ta­mis­ta ja kil­voit­te­lua. Osai­sim­me­pa ta­soit­taa ja osoit­taa toi­sil­lem­me tai­vas­tie­tä ja muis­taa ru­kouk­sin ja te­oin nii­tä, jot­ka ko­ke­vat elä­mäs­sään ris­ti­rii­to­ja ja ah­dis­tus­ta.