– Isä, mit­kä noi on? kak­si­vuo­ti­as py­säh­tyy tui­jot­ta­maan ot­saa­ni.

– Ne on ryp­py­jä. Sel­lai­sia tu­lee si­nul­le­kin, kun kas­vat.

Pik­ku­mies vie käm­me­nen­sä tun­nus­tel­len ot­sal­leen. Hä­mil­li­nen ja sa­mal­la oi­val­ta­va hymy le­vi­ää naa­mal­le. Sil­mis­tä ku­vas­tuu luja us­ko tu­le­vai­suu­teen: tu­lee nii­tä ryp­py­jä mi­nul­le­kin.

Ry­pyt ker­to­vat pal­jon. Ne pal­jas­ta­vat kan­ta­jan­sa in­hi­mil­li­syy­den. Kai­kil­le tämä ei kel­paa, mis­tä syys­tä plas­tiik­ka­ki­rur­git ki­ris­te­le­vät naa­ma­nah­ko­ja ja li­hot­te­le­vat lom­pa­koi­taan. Kas­vo­jen uur­teet kie­li­vät mo­nes­ti sii­tä, mi­hin suun­taan suu­pie­let ovat yleen­sä ol­leet. Mi­nus­ta nau­run ry­pyt­tä­mät van­han ih­mi­sen kas­vot ovat kau­niit.

Vas­tus­tan sen si­jaan yleis­tä kau­neu­si­han­net­ta, jon­ka mu­kaan ih­mi­sen tu­li­si ol­la si­le­äi­hoi­nen, nuo­ri, so­lak­ka­var­ta­loi­nen ja mie­lel­lään eroot­ti­nen. Kou­lu­maa­il­mas­sa on näh­tä­vil­lä, mi­ten mo­net nuo­ret ta­voit­te­le­vat täl­lais­ta pho­tos­ho­pat­tua kau­neut­ta. Ih­mi­sar­vo tun­tuu mää­räy­ty­vän sen mu­kaan, mi­ten hy­vin tä­män kau­neu­si­han­teen ta­voit­te­lus­sa me­nes­tyy. Ul­ko­muo­toon­sa tyy­ty­mä­tön on hyvä asi­a­kas fit­nes­s­te­ol­li­suu­del­le.

En us­ko maa­il­man muut­tu­van si­ten, et­tä ylen­mää­räi­nen kau­neu­den pal­von­ta kaik­ki­ne sen epä­ter­vei­ne muo­toi­neen min­ne­kään hä­vi­äi­si. Ihan­teel­lis­ta oli­si, jos voi­si kas­voi­hin il­maan­tu­vien ku­rei­den si­jaan kes­kit­tyä rak­kau­teen tul­lei­siin ryp­pyi­hin. Nii­hin on sitä pait­si ole­mas­sa tep­si­vä lää­ke. Mikä sana ker­too enem­män kuin tu­hat ku­vaa? Se on ”an­teek­si”.

Erää­nä vauh­din­ta­y­tei­se­nä päi­vä­nä kak­si­vuo­ti­as lyö ot­san­sa ja saa sii­hen mo­jo­van haa­van. Si­le­ään ihoon il­mes­tyy iso ar­pi. Van­huu­den­ry­pyt peit­tä­vät sen ai­ka­naan, loh­dut­taa po­jan­po­jan ko­hel­luk­ses­ta hu­vit­tu­nut pap­pa.